Onko Suomi jo lopullisesti tipahtamassa NATO-junasta
Solanan Moskovan terveiset - Mission Impossible
Pohjois-Atlantin liiton pääsihteeri Javier Solanan neuvottelumatka Moskovaan nosti NATO:n laajentumiskysymyksen ensimmäisen kerran avoimesti neuvottelupöydälle. Tämä taisi jäädäkin matkan ainoaksi konkreettiseksi tulokseksi.Käydyissä neuvotteluissa ilmeni selvästi, että Solanan tehtävä oli lähestulkoon mahdoton. Siksi kaukana Venäjän ja liittokunnan kannat ovat toisistaan. Molemmat osapuolet tosin totesivat viisituntisten neuvottelujen sujuneen hyvässä hengessä ja antaneen rakentavan pohjan kevään aikana jatkettaville neuvotteluille.
Venäjä pitää tavoitteistaan kiinni
Ennakkoon arveltiin Venäjän pyrkivän neljän keskeisen tavoitteensa saavuttamiseen. Ensinnäkin se pyrkii viivyttämään laajentumisprosessia niin pitkälle tulevaisuuteen kuin mahdollista. Samalla se haluaa varmistaa sen, ettei laajenemisen myötä jäseniksi liittyisi muita maita kuin etukäteen vahvimmat ehdokkaat Puola, Unkari ja Tshekki.Ensimmäinen tavoite on selkeästi sisäpoliittinen, jolla Jeltsinin hallinto pelaa itselleen lisäaikaa. Toinen on selkeämmin turvallisuuspoliittinen.
Kolmantena tavoitteenaan venäläiset ovat jo pidemmän aikaa pitäneet kiinteän konsultaatiomekanismin luomista Venäjän ja NATO:n välille. Tavoite on selkeästi turvallisuuslähtöinen. Venäläiset haluavat paikan pöydästä, jossa päätökset tehdään. Viimeinen, muttei suinkaan vähäisin, turvallisuuspoliittinen tavoite on myönnytysten hakeminen turvallisuuden materiaaliseen perustaan läheisesti liittyviin kysymyksiin, joista tärkeimpänä voidaan pitää Conventional Forces in Europe (CFE) -sopimuksen uudistamista. Venäjä katsoo sen käyneen vallitsevaan tilanteeseen sopimattomaksi.
Turvallisuustasapaino muuttunut
Edellinen vaatimus perustuu kiistattomasti venäläisten tekemään turvallisuuspoliittiseen arvioon Euroopan turvallisuustasapainon muutoksesta ja lieneekin väistämätöntä, että NATO joutuu tekemään myönnytyksiä tässä suhteessa.Muutoin saattaa käydä niin, että venäläiset alkavat soveltaa vanhaa ja kiisteltyä kansainvälisen oikeuden rebus sic standibus -sääntöä, jonka mukaan valtiolla on oikeus vallitsevien kansainvälispoliittisten olosuhteiden muututtua, yksipuolisella tulkinnalla uudelleen harkita tai jopa irtisanoutua vallitsevaa tilannetta vastaamattomaksi muuttuneista, mutta valtiota velvoittavista sopimus artikloista.
Solanan listalla olikin mukana kysymys uudenlaisen joustavuuden luomisesta olemassa oleviin asevalvontasopimuksiin sekä tarjous läheisemmästä sotilaallisesta yhteistyöstä osapuolten kesken.
Korkea hinta
NATO:n myönnytysten listalla oli niin ikään myös lupaus aikaisempaa mittavammasta taloudellisesta avusta Venäjälle. Mikäli sitova lupaus taloudellisesta avusta tässä yhteydessä annetaan, voi se ajan myötä osoittautua hankalaksi. Hinta, jolla NATO laajenemisensa voi lopulta joutua lunastamaan, käy helposti korkeaksi.Taloudellisen avun sitominen laajentumispakettiin on muutoinkin moraalisesti arveluttavaa, eikä apua pidä ehdollistaa turvallisuuspoliittisin perustein. Taloudellisiin reformeihin annettavan avun tulee olla itsearvoisesti olemassa oleva poliittinen realiteetti, jota ei pidä sotkea sotilaallis-strategisiin pohdintoihin.
Venäjän turvallisuuspoliittisten tavoitteiden näkökulmasta katsottuna tärkeimpänä tarjouksena on kuitenkin pidettävä ehdotusta uudenlaisen konsultaatiomekanismin luomisesta Venäjän ja NATO:n välille.
Yhtenevistä neuvottelutavoitteista huolimatta näkemykset ovat kovin kaukana toisistaan. Läntisissä diplomaattipiireissä suhtaudutaankin tänään aiempaa skeptisemmin mahdollisuuteen saada aikaiseksi sopimus ennen ensi heinäkuussa pidettävää NATO:n huippukokousta, jossa jäsenyysneuvotteluiden aloittamisesta on määrä sitovasti päättää. Tämä on selkeästi havaittavissa läntisten diplomaattien aiempaa varovaisemmista lausunnoista.
Laajenemiselle kritiikkiä myös lännessä
Yksi seikka joka on käytävässä laajentumisdebatissa jäänyt lähes huomiotta on myös Washingtonin ulkopoliittisissa piireissä orastava kriittisyys laajenemishanketta kohtaan. Yhdysvalloissa ollaan kritisoitu laajentumista muun muassa siitä syystä, että uusien NATO-maiden asejärjestelmien yhdenmukaistaminen maksaa liikaa.Tämä aiheuttaa sen, ettei niukkoja elintärkeitä resursseja ohjattaisi riittävästi maanosan vakauden kannalta välttämättömiin taloudellisiin uudistuksiin. Tämän katsotaan olevan uhka vakaudelle itäisessä Euroopassa, jossa etnisten konfliktien vaara on yhä suuri ja joiden kestävä ratkaiseminen voi tapahtua vain sosioekonomisen tilanteen paranemisen myötä.
Pitkään jatkuneen laajentumiskeskustelun sävy on siis pikku hiljaa vaikeuksien lisääntyessä alkanut muuttua aiempaa varovaisemmaksi. NATO pyrkineekin rauhoittamaan kuumana käyvää keskustelua ja hakee samalla selkeän yhteistyövaraista ja rakentavaa otetta suhteessa Venäjään.
Putoaako Suomi junasta
Se lieneekin ainoa järkevä vaihtoehto laajenemisprosessin tässä vaiheessa, sillä voi hyvinkin käydä niin, että Venäjän tavoite laajenemisen rajoittamisesta vain yhteen kierrokseen lähivuosikymmenen aikana toteutuu. Mitä se merkitsisi meille suomalaisille ja tulevaisuudessa tehtäville turvallisuuspoliittisille ratkaisuillemme?Olemmeko jo lopullisesti tipahtamassa NATO-junasta vai valmistellaanko Suomessa kaikessa hiljaisuudessa merkittävää NATO-myönteistä avausta loppu kevättä silmällä pitäen? Ja jos suunnitellaan niin onko Suomi silloin jo auttamattomasti myöhässä?
PETRI SUTINEN
24.1.1997
Kirjoittaja toimii suunnittelijana Turun yliopistossa ja on erikoistunut Euroopan turvallisuuspolitiikkaan.
