”Vallankumouksen jälkeinen maailma on yliherkkää, sen tajusi Paasikivi”
Noottikriisi aikalaisen silmin
Lokakuun 30. päivänä 1961 Neuvostoliitto jätti Suomelle nootin, jossa se viitaten YYA-sopimukseen esitti konsultaatioita ”toimenpiteistä molempien maiden rajojen puolustuksen turvaamiseksi Länsi-Saksan ja sen kanssa liitossa olevien valtioiden taholta ilmenevän sotilaallisen hyökkäyksen uhkan johdosta”.Kokoomuksen kansanedustaja Tuure Junnila julkaisi jo 1962 teoksen ”Noottikriisi tuoreeltaan tulkittuna”. Kirjassaan Junnila ennusti, että kysymyksessä on ”siksi huomattava tapahtumasarja sodanjälkeisissä oloissamme, että siitä tullaan vielä melkoisesti puhumaan ja kirjoittamaan”. Junnila oli oikeassa. Sen jälkeen kriisiä ovat analysoineet mm. Max Jakobson, Juhani Suomi, Hannu Rautkallio sekä monet muut.
”Virallinen Kekkoshistoria” esittää kriisin ratkaisemisen presidentti Kekkosen suurena neuvotteluvoittona ja katsoo, että nootti sai alkunsa kylmän sodan tapahtumista ja lähinnä Berliinin kriisistä, joka huipentui samana vuonna.
Taustalla presidenttipeli
Tuure Junnila arvioi tuoreeltaan, että Neuvostoliiton nootin keskeinen tarkoitus oli vaikuttaa Suomessa juuri siinä vaiheessa käynnissä olleeseen presidentinvaalitaisteluun. Kysymyksessä oli ”avoin ulkopuolinen puuttuminen presidentinvaalitaisteluumme”.Taustalla oli se, että SDP, Kokoomus, RKP sekä eräät muut puolueet yrittivät katkaista Kekkosen kuningastien asettamalla tämän vastaehdokkaaksi oikeuskansleri Olavi Hongan. Tämän neuvostonootti esti, koska Honka luopui ehdokkuudesta samana päivänä kun Kekkonen neuvotteli Novosibirskissä.
Max Jakobson kytkee kirjassaan ”Veteen piirretty viiva” (Keuruu 1980) noottikriisin maailmanpoliittisiin tapahtumiin, joskin hän viittaa myös Neuvostoliitossa tuolloin käytyyn valtataisteluun Hrustshevin edustaman liennytyslinjan jo kovaa linjaa edustavien ”molotovilaisten” välillä. Nerokkaalla taktiikallaan Kekkosen kuitenkin onnistui estää konsultaatiot ja pidättää konsultaatioaloite Suomelle.
UKK - KGB:n agentti
Hannu Rautkallio käsittelee aihetta sekä teoksessaan ”Novosibirskin lavastus. Noottikriisi 1961” (Jyväskylä 1991) että uusimmassa teoksessaan ”Laboratorio Suomi. Kekkonen ja KGB 1944-1962” (Juva 1996). Toisin kuin monet muut, Rautkallio on tutustunut entisen Neuvostoliiton arkistoihin ja tukee käsitystään viittauksilla lähteisiin, joiden täytynee olla olemassa.Rautkallion mukaan Kekkonen oli itse asiassa KGB:n agentti, joka yhdessä KGB-miesten kanssa suunnitteli ja lavasti koko noottikriisin. Nootti oli tilattu ja sen sisällöstä ja jatkotoimenpiteistä oli ennalta sovittu. Tarkoituksena oli pönkittää Kekkosen asemaa ja palvella Neuvostoliiton etuja Suomessa.
”Kyllähän me kaikki olemme tietäneet, ettei Suomi täysin puolueeton ole”
Yhtymättä yhteenkään näistä käsityksistä täysin, Verkkouutiset tuo esille yhden aikalaisen käsitykset kriisistä. Kysymyksessä on kokoomuksen entinen kansanedustaja Kyllikki Pohjala, joka noottikriisin aikaan edusti Suomea YK:n kokouksessa.Pohjala ilmaisee käsityksensä kahdessa kirjeessä, jotka hän kirjoitti New Yorkista kauppaneuvoksetar Anna Suomiselle Nakkilaan. Anna ja Leo Suomisen poika pääjohtaja Ilkka Suominen on luovuttanut nämä kirjeet Porvarillisen Työn Arkistoon.
Ensimmäinen kirje on kirjoitettu New Yorkissa 19.11.1961:
”Hyvä ystävä
Hätkähdin kun televisiosta kuulin Suomeen tulleesta ensimmäisestä nootista (luovutettiin lähettiläs Eero A. Wuorelle Moskovassa 30.10.1961 ja julkistettiin vastoin normaalia käytäntöä heti). Kun luin sen tarkkaan, rauhoituin jonkun verran, ja ajattelin: sekin on osa tätä kylmän sodan propagandaa ja sen otsikoksi olisi voinut merkitä ”To whom it may concern” (”toimitettavaksi sille, jota asiaa koskee”). Mutta ”paukut vain Suomea kohtaan jatkuvat.”
(Toinen nootti tuli 16.11.1961 ja siinä edellytettiin edelleen konsultaatioiden aloittamista).
”Ne pykälät vaivasivat Paasikiveäkin ja olisi tahtonut ne muuttaa”
”Kyllähän me kaikki olemme tietäneet, ettei Suomi täysin puolueeton ole niin kauan kuin meillä ”ystävyyspaktissa” on pykäliä joiden yli - kuten tapaan sanoa - ruoho saisi kasvaa. Tiedän, että ne pykälät vaivasivat Paasikiveäkin ja olisi tahtonut ne muuttaa, mutta muutokset sekaantuivat Porkkalan saamisen iloon.Olen aina huolestuneena odottanut koska ja millä tavalla näitä pykäliä aletaan tulkita. Ja siitähän nytkin on tietenkin kysymys.
Kyllikki Pla”.
”Kun puhvelit tappelevat (kuten meillä näinä vuosina) niin maa kärsii”
Toisessa kirjeessään New Yorkista Pohjala kirjoittaa 10.12.1961:”Hyvät ystävät
Olen pakosta joutunut katselemaan tilannetta kansainvälisen taustan valossa, ja - kuka tietää - mutta olen kokolailla optimistisempi. Kaikkien kansojen elämässä on ollut ja tulee olemaan aikoja, jolloin vapaus liikkuu ahdistettuna päästäkseen jälleen kevein purjein eteenpäin. (Mitä Ranskassa on tänään, ei ainakaan demokratiaa). Mutta ahdistettu aika on annettu kansalle sisäisten voimien yhteenliittämiseksi. Kun puhvelit tappelevat (kuten meillä näinä vuosina) niin maa kärsii.
Jo Brysselin parlamenttikongressissa aloin uumoilla Neuvostoliiton syksyistä aikataulua, joka tinkimättä on pitänyt paikkansa. Vallankumouksen historia noudattaa aina omaa rataansa. Ohjelma Nliiton suureen puoluekokoukseen oli valmisteltava niin, että (vallankumouksen kuluessa) paluuta stalinismiin ei ollut, rinnakkaiselon aste oli saavutettu. Tämän kaiken symbolina paukutettiin pommeja (NL:n ennätyssuuret ydinkokeet), lähetettiin nootteja (30.10.-61 ja 16.11.-61) ja huippuna siirrettiin yksi ruumis (Stalin pois Leninin mausoleumista)!”
”Suomen ‘juna’ sattui - aikataulun mukaan - Siperiaan”
”Kun työ oli tehty, kansainvälisen tilanteen laukeaminen alkoi: Krutschev ilmoitti, että Berliinillä ei ole kiirettä, lähti Siperiaan farmarien pariin, jotta kansa ehtisi nuolla haavojaan ja yön hiljaisina hetkinä kaataa Stalinin (stalinismin) patsaita.Samalla oli laadittu maaperän valmistus Kennedyn vierailulle Moskovaan?? Suuri haastattelu valmistamaan Neuvostoliiton kansaa ja Amerikkaan päin: vissin suunnan valloittaminen: syntymäpäiväonnittelut Paaville, katolisen piispan vapauttaminen Budapestin Yhdysvaltain lähetystöstä jne. jne.
Suomen ”juna” sattui - aikataulun mukaan - Siperiaan juuri kun kansainvälisen tilanteen rauhoittuminen oli alkanut. Suomi kait sittenkin on ollut pienenä tekijänä koko tässä aikataulussa. Suomen nimi on herkkä maailmassa, sitä ”tappia” on ennenkin painettu propagandakoneistossa, viimeksi tuntuvammin Fagerholmin hallituksen ”hautauksessa” - kun tarkoitus itse asiassa oli toinen.”
Kyllikki”.
Mielenkiintoinen analyysi
Kyllikki Pohjalan analyysi noottikriisistä on mielenkiintoinen. Ensimmäisessä kirjeessään 19.11.1961 Pohjala kytkee nootin kiristyneeseen kansainväliseen tilanteeseen. Tilannearvio on se, että nootti ei ole osoitettu niinkään Suomelle. Kysymyksessä on demonstraatio ja nootin olisi yhtä hyvin voinut lähettää minne hyvänsä. Suomen sisäpolitiikkaan Pohjala ei edes viittaa.Suomen liikkumavara oli pieni ja jo Paasikiveä ahdistanut ystävyyspaktin konsultaatiopykälä huolettaa Pohjalaa. Kaikesta huolimatta hän on optimistinen: ”Sinä tiedät, etten kernaasti maalaa paholaista seinälle ennenkuin se siinä on. Se ei ole vielä siinä, ja minun maailmankatsomukseni perusteella Jumala on ihmiskunnalle antanut vielä toisen mahdollisuuden - elämään ja hyvinvointiin. Tämä on vakaa uskoni.”
Toinen kirje 10.12.1961 osoittaa analyysin syventyneen. Nootin taustalla ovat Neuvostoliiton sisäiset syyt: ”vallankumouksen historia noudattaa aina omaa rataansa”. Suomi näyttelee vain pientä osaa suurten pelissä. Suomen juna pysähtyy - aikataulun mukaan - Siperiaan. Nootti liittyy NKP:n puoluekokoukseen ja siellä käytyyn valtataisteluun. Suomen asia ei ollut tärkeä, mitä osoitti Hrustshevin lomailu Novosibirskissä.
Onko Pohjalan analyysi oikea
Kaikki arkistot eivät Venäjälläkään ole vielä auenneet. Emme siis varmuudella kykene konstruoimaan tilannetta. Monet seikat kuitenkin tukevat Pohjalan käsitystä vallankumouksellisesta ajasta Neuvostoliitossa ja sen seikat hallitsevuutta Neuvostoliiton ulkopolitiikassa.Hrustshev taisteli vallasta molotovilaisten kanssa. Hän voitti taistelunsa, mutta ei saavuttanut ehdotonta asemaa. Neuvostoliiton eri edustajat käyttivät kovin erilaista kieltä puhuessaan suomalaisten kanssa. Kova linja vaati kovia otteita, joihin nootin lähettäminenkin kuului.
Vuosi 1961 oli kylmän sodan todellista pakkasaikaa. Sotilaallinen kilpavarustelu kiihtyi. Neuvostoliitto teki jättiläismäisiä ydinkokeita ilmakehässä ja voitti avaruuskilvan. USA ja Neuvostoliitto esittelivät kilvan uusia aseitaan. Saksan kysymys kärjistyi miltei aseellisen yhteenoton asteelle. USA:n tukemat anticastrolaiset pakolaiset suorittivat epäonnistuneen maihinnousun Kuubaan.
Mikään ei viittaa siihen, että Länsi-Saksan tai sen liittolaisten taholta olisi kohdistunut nootissa väitetty hyökkäysuhka. Toisaalta ei jaksa uskoa myöskään Rautkallion teoriaan siitä, että koko nootti oli suomalaista tilaustyötä. Tuohon aikaan Hrustshevilla oli totisesti muutakin miettimistä kuin se, kuka valitaan Suomen presidentiksi.
Tämä ilmenee paitsi hänen omista muistelmistaan (”Hrustshev muistelee”, WSOY Porvoo 1971), joissa koko nootille ei ole varattu riviäkään. Myös Neuvostoliiton sisäistä tilannetta kuvaavista muista lähteistä kuten Hrustshevin valtakautta kuvaavasta teoksesta ”Kreml Stalinin jälkeen” (Wolfgang Leonhard, Helsinki 1965).
K-linja pelasi valtapolitiikkaa
Kokonaan toinen asia on se, että nootin lähettämisen todellinen syy saattoi olla kokonaan toinen kuin se syy, joka johti nootin sisäpoliittiseen hyväksikäyttöön Suomessa. Tässä sisäpoliittisessa pelissä KGB on hyvinkin saattanut näytellä omaa rooliaan, kuten Rautkallion lähteet kertovat.Maalaisliiton puoluesihteeri Arvo Korsimo ravasi pitkin maata julistamassa, että vain Kekkonen voi koitua Suomen pelastukseksi. Samaa rummuttivat maalaisliiton kaikkitietävät lehdet. Eikä nootin avulla käyty sisä- tai paremminkin valtapoliittinen peli suinkaan tähän päättynyt.
Vielä 1974 Paavo Kähkölä, Hannu Lehtilä ja Toivo Pihlajaniemi sekä Sauli Pyyluoma jatkoivat kekkosviisasteluaan kirjassa ”Suomi k-linjalla” (Otava, Keuruu 1974). Tämän k-linjan autuutta julistavan opuksen mukaan historia näytti koko tylyytensä Honka-liitolle syksyllä 1961. Silloin maassa puuhattiin ulkopolitiikan johtajaksi miestä, ”jonka linja tai linjattomuus oli yhtä kuin näkyvimpien taustavoimiensa”.
Tässä on k-linjan totuus: ”Jo oli aikaisemmin yksi ja toinen itsesäilytysvietin omaava poliitikko ja puoluemies vähin äänin jättänyt koko liiton (Honka-liitto) omaan arvoonsa”. ”Honka liitto oli kaatunut. Sen voima oli revanssihenkisyydessä, sen heikkous kyvyttömyydessä vastata ajan suuriin kysymyksiin.” Ja vieläpä ”Kriisien kausi oli ohi. Kohtalo oli ajanut kansakunnan kohti turvallisempia aikoja vaarallisen läheltä kansallista katastrofia”.
TIMO KERVINEN
24.1.1997
