Punamultakauden kehitysaluepolitiikka varjostaa pääkaupunkiseudun kehittämistä

Pääkaupunkiseudulle ei kaivata metropolihallintoa


Valtioneuvoston tehtyä päätöksensä aluehallinnon uudistamisesta on samalla valtion keskushallinto noussut vaatimaan, että on valmisteltava ehdotuksia pääkaupunkiseudun hallinnon kehittämisestä.

Aluehallinto 2000 -hankkeen ohjausryhmä vuoden 1996 syksyllä käsitteli pääkaupunkiseudun malleja eri puolilla Eurooppaa, mutta yksimielinen lopputulos oli, että Aluehallinto 2000 -hanke ei hyväksynyt mietintöönsä ehdotuksia ns. metropolihallinnosta. Myöskään hallitusohjelmaan ei sisälly erityistä pääkaupunkiseudun hallinnon järjestelyä.

Ns. metropolihallinnon malleja ovat aikanaan innokkaasti esittäneet aiemmat punamultahallitusten poliitikot. Esitykset ovat nyt vanhentuneet valtion norminannon keventämisen, kunnallisen itsehallinnon vahvistamisen ja YTV:aa koskevan lainmuutoksen jälkeen.

Uhka itsehallinnolle

Tarvetta erilliselle metropolihallinnolle pääkaupunkiseudulla ei ole, ei edes lääninhallituksen päätoimipaikan siirryttyä Hämeenlinnaan. Hallinnon kasvattamiseen pitää suhtautua erittäin kielteisesti. Ovatko pääkaupunkiseudun kunnat havainneet, että valtio uhkaa heidän kuntiensa itsehallintoa?

Erilaisia karkeita vaihtoehtoja pääkaupunkiseudun hallinnon kehittämisestä tai metropolihallinnosta voitaisiin teoriassa - mutta vain teoriassa - esittää.

Minilääni?

Valtion oma pääkaupunkiseutua koskeva hallinto, eli eräänlainen minilääni, olisi uusi väliporras valtion keskushallinnon ja Etelä-Suomen läänin hallinnon sekä pääkaupunkiseudun kuntien väliin.

Keskustapuoleen tavoitteena aikanaan oli saattaa pääkaupunkiseudun kunnat toteuttamaan vain valtion keskushallinnon näkemyksiä ja estää pääkaupunkiseudun kehittyminen. Lääniuudistuksen jälkeen on mahdoton löytää valtion omalle pääkaupunkiseudun hallinnolle riittävästi tehtäviä.

Valtionyhteisöhankkeena parhaillaan käynnissä oleva työ valtion keskushallinnon tehtävien ja organisaation uudistamiseksi tulisi merkitä, että valtion aluehallinnolta poistuu merkittävä osa tai tehtävät lähes kokonaan. Valtion omaa aluehallintoa tai erillistä minilääniä pääkaupunkiseudulle ei tarvita.

YTV:n tehtävien laajennus?

Toinen vaihtoehto on pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan tehtävien laajennus lailla. Yhteistyövaltuuskuntaa koskeva laki on kuitenkin juuri uudistettu joustavaan, yhtiöittämistä edistävään ja hyödyntävään sekä vähemmän byrokraattiseen suuntaan.

YTV:lle ei pidä antaa lisää lakisääteisiä tehtäviä valtion toimesta. Kuntien yhteisillä päätöksillä YTV:n tehtäväkenttä voi jo laajentua ja alue voi ulottua varsinaisten YTV-kuntien ulkopuolellekin. Kunnat vastaavat YTV:n tehtävistä ja menoista.

Kuntien pakottaminen YTV-tehtävien lisäksi yhteistyöhön erillisellä lailla on vanhanaikaista ja tarpeetonta. Ei tarvita lainsäädännöllä annettuja tehtäviä lisää eikä palaamista jäykkään byrokratiaan.

Valtio voi kyllä antaa valtion keskushallinnolle tai valtion aluehallinnolle kuuluvia tehtäviä toimeksiantotehtävinä, erillistä korvausta vastaan YTV:n hoidettavaksi.

Valtio voi antaa keskushallinnon tai valtion aluehallinnon tehtäviä suoraan YTV:n alueen kunnille toimeksiantotehtävinä ja erillistä korvausta vastaan. Tällöin valtion menot voivat oleellisesti vähentyä. Alueen kunnat pystyvät kyllä käsittelemään mm. alkoholin anniskelun luvat ja ns. lupahallinnon tehtävät laajemminkin.

Suunnitelmatalouden malleja

Ongelmat ovat kaikkialla suurkaupunkien alueilla samoja, joita YTV on vapaaehtoisuuden tai lain mukaan jo hoitanut, eli joukkoliikenne, jätehuolto, maankäyttö ja siihen liittyen sijainninohjaus. Yritysten sijainninohjaus ei tosin ole enää muuta kuin kaavasuunnittelun yhteistyötä, koska varsinainen yritysten sijoittumisen ohjaus jäi jo 1980-luvun alussa vanhakantaisena suunnitelmatalouden mallina markkinatalouden jalkoihin.

Pääkaupunkiseudun kasvun rajoitustoimet ja toisaalta hallinnon ja yritystoiminnan hajautustoimet jne. ovat erityisesti Suomessa leimanneet valtion toimenpiteitä vielä 1980-luvullakin.

Suurkaupunkialueilla on lisäksi melkoisia ongelmia saasteista, energiahuollosta, vesi- ja jätevesihuollosta. Pääkaupunkiseudulla ongelmat on pitkälti hoidettu kuntien perustamien yhtiöiden ja kuntien yhteistyön avulla. Kansainvälistyminen ja verkostuminen tulevat olemaan haasteita pääkaupunkiseuduillekin. Niitä ei kuitenkaan ratkaise hallintomalli.

Verkostomainen yhteistyö vaatii hallinnon, elinkeinojen ja muidenkin toimijoiden yhteistyötä, jota hallinto ei enää hallitse eikä omaa siihen resursseja.

Mikä hallintomalli sopii pääkaupunkiseudulle

Hallinto on rakennettava tehtävien mukaan. Ongelmien ratkaisu ei ole enää mahdollista hallintoa lisäämällä, kuten kasvun vuosina oli tapana tehdä.

Kunnallisen itsehallinnon kautta asukkailla tulee luoda entistä paremmat mahdollisuudet vaikuttaa, osallistua valmisteluun, päätöksentekoon ja valvoa viranomaisten toimintaa. YTV ei välttämättä kaipaa edes sen laajuista “kansanvaltaa“ kuin sillä on ollut, koska jäsenkuntien pitäisi ohjata yhteisiä tehtäviään eikä YTV:n pidä ohjata kuntia. Renki on renki, eikä isäntä.

Pääkaupungin ja kaupunkiseutujen ongelmia eivät punamultahallitukset ja keskustapuolue ole arvostaneet korkealle. Kaupunkipolitiikan merkitys on vasta nyt huomattu. Kaupunkipolitiikka vaatii melkoista asennemuutosta. On luovuttava vanhasta tasapäistävästä, tasaavasta ja resurssien jakamiseen perustuvasta ajattelusta ja siirryttävä resurssien kasvattamista edistävään ajatteluun.

Kehitysaluepolitiikan hedelmiä korjataan nyt

Suurin osa maamme pääkaupunkiseudun ongelmista pohjautuu juuri kehitysaluepolitiikan varjolla punamultakaudella toteutetuista pääkaupunkiseutua rajoittavista, rankaisevista ja verottavista toimista, joita tehtiin perusteluina muun maan kehittäminen.

Jopa toimivia yrityksiä houkuteltiin valtion tukipolitiikalla sijoittumaan alueille, jossa niillä ei kuitenkaan ollut ilman jatkuvaa tukea kannattavan toiminnan edellytyksiä.

Vuonna 1995 voimaan astunut kuntalaki on yksi ja yhteinen laki maan kaikille kunnille ja riittävä peruslaki myös kuntien yhteistoiminnan järjestämistä varten. Eri tyyppisiä kuntia koskevaa kirjavaa lainsäädäntöä on tarpeen edelleen yhtenäistää, kuten kuntalain henki edellyttää.

Eriyttävään suuntaan ei uudestaan pidä mennä. Kuntien toiminta, resurssit ja olosuhteet kyllä poikkeavat, mutta se ei oikeuta vaatimaan erilaista lainsäädäntöä pääkaupunkiseudulle.

Paljon enemmän on merkitystä kaupunkiseutujen ja erityisesti pääkaupunkiseudun ongelmien kannalta politiikan sisällöllä, kuin hallinnon lainsäädännöllisillä järjestelyillä. Budjettiin, aluepolitiikkaan, valtion ja kuntien tehtäväjakoon, lupahallintoon jne. liittyvillä valtion toimenpiteillä on pyrittävä edistämään eikä rajoittamaan kehittämistoimia.

SAKARI PEKKARINEN
26.9.1997

POLITIIKKA -SIVULLE