BACK




Pääkirjoitus

Päätoimittaja Ilkka Ahtokivi


26.9.1997

Keskustalla uskottavuuskriisi

Demokratioissa oppositiopuolueet pyrkivät yleensä vaalien alla lisäämään uskottavuuttaan esittämällä luottamusta herättävän ohjelman ja tarjoamalla hallitusvaihtoehdon.

Keskustavaihtoehdon uskottavuus on laskenut puolueen valitseman EMU-politiikan ja sateenkaariyhteistyön menestyksen myötä. Varapuheenjohtaja Sirkka-Liisa Anttila onkin julkisesti esittänyt, että puolueen tulisi jättäytyä hallitusvastuusta myös seuraavien vaalien jälkeen. Analyysi on oikea, mutta keskustan kannalta ongelmallinen.

Verkkouutisissa todettiin viime huhtikuussa, että Aho lähentyy puolueensa henkisen johtajan Paavo Väyrysen EMU-politiikkaa ajaen samalla keskustan ulkopoliittiseen oppositioon.

Viime keväänä tämän keskustelun avasi kuitenkin Esko Aho, joka joidenkin yksittäisten kokoomuslaisten NATO-puheisiin viitaten katsoi SDP:n ja keskustan olevan ulkopoliittisesti samoilla linjoilla. Vain puoli vuotta tuon puheenvuoron jälkeen on helppo nähdä, kuinka ontto Ahon arvio oli jo tuolloin.

Asetelma, jossa EU:n puheenjohtajamaan hallitusvastuussa olisi puolue, joka vastustaa käyntiin päässyttä rahaliittoa, jossa puheenjohtajamaa itse on mukana, ei ainakaan ole toivottava.

Maamme asema unionin johdossa ei tuolloin ehkä olisikaan niin vahva ja vaikutusvaltainen kuin olisimme toivoneet. Unionin kannalta tilanne olisi hankala: puheenjohtajamaan heikkous on usein johtanut suuriin ongelmiin. Esimerkiksi Italian poliittinen kriisi invalidisoi viimeksi koko EU:n toiminnan puoleksi vuodeksi.

EMU-politiikka ei näytä olevan ainoa este keskustan hallitustiellä, sillä puheenjohtaja Paavo Lipposen ja monen muun johtavan demarin lausunnoista voi päätellä, että SDP:ssa kyse on laajemmastakin epäluulosta ja työlääntymisestä Suomen keskustaan.

Aiemmin Suomen EU-suhteet olivat osa ulkopolitiikkaa. Jäsenyyden myötä ulko- ja sisäpolitiikan välinen raja on veteen piirretty viiva, ja se heijastuu luonnollisesti myös suomalaisten puolueiden välisiin yhteistyökuvioihin.

Keskustan kannalta kehityskulku on ongelmallinen. Eikä mikään viittaa siihen, että keskusta olisi muuttamassa linjaansa kahdelle muulle suurelle puolueelle miellyttävämpään suuntaan.

Nähtäväksi jää, miten tämä vaikuttaa keskustan kannatukseen pidemmällä tähtäimellä. Viimeisimmät mielipidemittaukset osoittavat keskustalle laskevaa kannatustrendiä. Puolueen sisällä kannatuksen yllättävän heikko kehitys oppositioasemasta huolimatta onkin varmasti kasvava huolenaihe.

JORI ARVONEN