Viinin kohtuukäyttö saattaa ehkäistä dementiaa



Ranskalaistutkijat ovat havainneet kohtuullisen viininjuonnin vähentävän vanhusten dementiaa. Yhdeksän vuotta kestäneessä tutkimuksessa verrattiin 3 800 viinin kohtuukäyttäjän sairastumisia absolutistien sekä runsaasti viiniä juovien vanhusten sairastumisiin.


Tutkimus tehtiin Bourdeux'n yliopistossa, ja sen rahoittivat vakuutusalan ja farmasian yritykset. Tutkimuksesta kerrottiin tiistaina ilmestyneessä Times-lehdessä.

Tutkijoiden mukaan kolme-neljä viinilasillista päivässä voi ehkäistä dementiaa ja erityisesti Alzheimerin tautia. Kohtuullinen viininjuonti vähensi sairastuvuutta Alzheimerin tautiin jopa 75 prosentilla.

Hyvistä tuloksista huolimatta viini kaipaa vielä lisätutkimuksia ennenkuin sen käyttöä voidaan suositella. Liiallinen viininjuontihan voi jopa viedä muistin tai aiheuttaa maksasairauksia.

Vielä ei ole myöskään selvillä, onko viinin vaikuttava ainesosa alkoholi vai jokin muu yhdiste.
- Näyttää kuitenkin siltä, ettei ole mitään syytä neuvoa iäkkäitä vanhuksia lopettamaan kohtuullista viininjuontia, toteaa toinen tutkimuksen kirjoittajista, neurologian tohtori Jean-Marc Orgogozo.

(FF)
25.3.1997


AJASSA -SIVULLE