Oliko asekätkentä isänmaallista toimintaa



VTT Pekka Visuri esitelmöi Sotahistoriallisen Seuran seminaarissa todeten, että ”Asekätkentään liittyi arvaamattoman suuria poliittisia riskejä, jotka eivät kuitenkaan toteutuneet täydessä laajuudessaan”. Visurin mielestä ei ole myöskään olemassa näyttöä siitä, että asekätkentä olisi vaikuttanut mahdollista Neuvostoliiton miehitystä estävästi. Asiasta voi olla toistakin mieltä.


Visurin mukaan on myös mahdoton sanoa, oliko asekätkennällä erityistä merkitystä miehityksen vaaran torjunnassa.
- Ainakaan ei ole löytynyt mitään perusteita tapahtumien kulun tai paljastuneiden asiakirjojen perusteella väittää, että syksyllä 1944 tai talvella 1945 asekätköt olisivat pidätelleet Neuvostoliittoa miehitysyrityksistä, hän sanoi.

Sotilaspoliittinen tilanne ei Visurin mukaan vaatinut tai puoltanut Suomen miehittämistä eikä valvontakomissio ilmeisesti edes tiennyt kätköistä. Myöhemminkään löydetyillä asemäärillä ei ollut kokonaisuuden kannalta suurta merkitystä.

Ei merkityksellistä

Visuri huomautti, että varikoille varastoituihin asemääriin verrattuna ehkä vielä piiloon jääneet asemäärät eivät voineet olla valvontakomission kannalta merkityksellisiä.
- Lisäksi Neuvostoliitolla näytti olevan riittävästi keinoja hallita Suomen tilannetta ilman miehitystäkin.

Sen sijaan asekätkentään liittyi suuria poliittisia riskejä.
- Ainakaan kaikki asekätkentään osallistuneet eivät voineet tietää hankkeen poliittisia ja sotilasstrategisia ulottuvuuksia. Onkin eri asia arvioida henkilöiden motiiveja kuin toiminnan hyödyllisyyttä yleisesti, Visuri painotti.

Purku kaikessa hiljaisuudessa

Armeijan kotiutuksen yhteydessä loka-marraskuussa 1944 oli siirretty noin 35 000 miehen aseet suojeluskunta/sotilaspiirien valmistelemiin kätköihin.
- Kun välitön miehityksen vaara näytti talvella 1944-45 väistyneen ryhdyttiin pääesikunnassa pohtimaan asekätköjen ja niihin liittyneiden tiedustelujärjestelmien purkamista kaikessa hiljaisuudessa, Visuri huomautti.

Muutamien varastojen paljastuttua talvella valvontakomissio oli esittänyt niistä huomautuksen.
- Pääesikunnalle oli käynyt selväksi, että mitään hajavarastointia ei sallittu, joten asekätkennässä oli kysymys välirauhansopimuksen rikkomisesta, Visuri totesi.

Kyseessä oli miehityksen torjuminen

Visurin kanssa voidaan olla perustellusti myös toista mieltä. Ensinnäkin päämajassa valmistellun asekätkentäoperaation tarkoituksena oli miehitysyrityksen torjumiseksi tarvittavan liikekannallepanon suojaaminen. Tässä mielessä hankkeesta voidaan käyttää myös nimeä ”liikekannallepanosalaliitto”.

Liikekannallepanon kriittisin vaihe on joukkojen kokoaminen ja aseistaminen. Koska aseet oli varastoitu keskusvarikoihin, tämä olisi ollut miehittäjän toimesta helposti estettävissä. Vahvistettu pataljoona kussakin suojeluskuntapiirissä olisi hyvinkin kyennyt ainakin organisoimaan aseiden laajamittaisen jakelun niin, että miehittäjän kannalta kiusallisen vahva maanalainen armeija olisi voinut syntyä.

Samanaikaisesti asekätkennän kanssa suoritettiin radiotiedustelun siirto Ruotsiin sekä sijoitettiin sinne huomattava määrä kaukopartiomiehiä ja muita kovan luokan taistelijoita, joista kaikki eivät enää kotimaahansa palanneet. Myös maan sisäinen radioliikenneverkosto rakennettiin varsin kattavaksi.

Neuvostoliiton kannalta realiteetti

Estipä asekätkentä miehityksen tai ei, oli se ainakin valvontakomission kannaltakin huomion otettava realiteetti. Toinen realiteetti oli se, että muut liittoutuneet tuskin olisivat sallineet Suomen miehittämistä.

Liikekannallepanon valmistelua arvioitaessa tulee huomioida myös omalaatuinen liikekannallepanojärjestelmämme, jonka kenraali Airo kehitti. Tässä järjestelyssä armeijan demobilisaatio merkitsee samalla aina uuden liikekannallepanon valmistelua. Tässä onkin Airon luoman järjestelmän nerokkuus. Tätä ei valvontakomissio milloinkaan ymmärtänyt.

Asekätkentään liittyi epäilemättä poliittisia riskejä, mutta marsalkka Mannerheim oli valmis ottamaan ne. Hän oli oikeassa.

STT-TIMO KERVINEN
28.2.1997


AJASSA -SIVULLE