Miksei tohtoreille löydy töitä?


Kun korkeimman mahdollisen koulutuksen hankkinut henkilö hakee töitä, hän ei niitä löydä. Onko vika koulutuksessa, hakijoissa vai työhönottajien asenteissa? Vai onko tohtorien työttömyys vain merkki siitä, että Suomi ei sijoitu kansainvälisessä työnjaossa kaikkein laadukkaimpaan kastiin? Mitä asialle pitäisi sitten tehdä?

Kuulin tässä taannoin valaisevan esimerkin eräältä ystävältäni. Hänellä on tuttava, joka on vastavalmistunut tekniikan tohtori. Tohtori on erinomaisen pätevä oman alansa asiantuntija.

Pienipalkkainen assistentin työ korkeakoululla ei enää väitöskirjan valmistumisen jälkeen tuntunut mielekkäältä, ja hän lähti hakemaan avoimilta työmarkkinoilta tavallista keskitason suunnittelijan paikkaa.

Työhaastattelijoita eivät kiinnostaneet hänen tutkimustyönsä tai osaamisensa, vaan hänen pitkään jatkuneita opintojaan kummasteltiin. Miksi hän oli viipynyt korkeakoululla niin pitkään? Miksei pikainen valmistuminen ja reipas työelämä olleet kiinnostaneet häntä? Ei kai vain hänellä ollut työmotivaation puutetta?

Tarpeettomat osaajat

Tekniikan ja luonnontieteiden tohtoreilla on sentään mahdollisuus työllistyä johonkin, mutta surkein on tilanne humanististen ja valtiotieteellisten alojen tohtoreilla. Heille ei yksinkertaisesti tunnu löytyvän töitä - ei ainakaan elinkeinoelämän piiristä. Satoja erinomaisia ihmisten käyttäytymisen ja kulttuurin, historian ja kielitieteiden huippuasiantuntijaa odottaa turhaan löytäjiään.

Kysymys kuuluu: miksei heille löydy töitä? Miksei kukaan käytä hyväkseen heidän erikoisalojen asiantuntemustaan? Miksei yrityksissä ymmärretä millainen voimavara on pitkälle koulutettu ihminen, jolla on erinomainen kyky omaksua uusia asioita ja joka hallitsee tieteellisesti perustellun kritiikin, analyysin ja tulkinnan menetelmät.

Onko vika koulutuksessa tai tohtoreissa itsessään?

On tietenkin vaikea kuvitella, mitä käyttöä jollakin savitaulujen tuntijalla olisi pesukoneita valmistavassa yrityksessä. Tärkeää on kuitenkin huomata, että tohtorilla on koulutuksen kautta saadut metodiset valmiudet huomattavasti laajempaan työskentelyyn kuin mitä hänen väitöskirjansa aiherajaukset antaisivat olettaa.

Tohtoreiden kannattaa toki ensin katsoa omaan napaansa. Oman osaamisen markkinointi ei välttämättä ole kaikilta aina sujunut. Eikä väitöskirjakaan ole ollut tekijälleen lähtöalusta tutkimus- ja työuralle, vaan siitä on tullut hänelle elämäntehtävä.

Syyttävä sormi voi osoittaa myös yliopisto- ja korkeakoululaitostamme. Kansainvälisessä vertailussa ovat opiskelijoidemme valmistusmisajat tavattoman pitkät, eikä jatko-opiskelijoiden ohjaus ole paras mahdollinen. Koulutuksessa voitaisiin lisäksi enemmän kiinnittää huomiota liike-elämän tarpeisiin ja tehdä yhteistyötä yritysten kanssa.

Onko vika liike-elämässä

Yritysjohtajien ja työtekijöiden valinnoista vastaavien asenteissa on myös parantamisen varaa. Työelämässä arvostetaan useasti ripeää toimintaa ja nopeaa tuloksentekoa enemmän kuin analyyttista ja pohdiskelevaa otetta asioiden hoitoon. Vasta sitten, kun jokin menee päin mäntyä, parkaistaan: "Miksei tätäkin voitu ajatella ensin!"

Asenteet istuvat lujassa, mutta toisaalta tuskin niin lujassa, että ne estäisivät yrityksiä tyydyttämästä todellisia tarpeitaan. Tästä pitää markkinakilpailu huolen. Jos esimerkiksi yrityksellä on todellinen tietyntyyppisen työntekijän tarve, yritykseen on menestyäkseen pakko hankkia sellainen työntekijä, tai sitten kilpailija tekee sen.

Toisin sanoen tohtorit ovat työttömiä siksi, että tohtoritasoisen koulutuksen omaaville ihmisille ei ole riittävästi tarvetta suomalaisissa yrityksissa. Yritykset kyllä hakevat korkeakoulututkinnon suorittaneita, mutta vaatimustaso ei ole perustutkintoa korkeampi, maisteri tai diplomi-insinööri riittää hyvin.

Kansainvälinen työnjako ja kilpailukyky

Kansainvälisen työnjakoon osallistuvat maat voi karkeasti jakaa kolmeen kastiin: kehitysmaihin, kehittyviin teollisuusmaihin ja kehittyneisiin teollisuusmaihin.

Kehitysmaiden tuotanto on työvoimavaltaista, ja koulutustaso on hyvin alhainen. Kehittyvissä teollisuusmaissa pääomaa on jo käytettävissä, mutta halpaa kouluttamatonta työvoimaa on vielä runsaasti. Kehittyneissä teollisuusmaissa tuotanto on hyvin pääomavaltaista ja työvoima on kallista sekä koulutettua.

Monet maat siirtyvät työnjaossa vähitellen työvoimavaltaisuudesta pääomavaltaisuuteen, näin on erityisesti tapahtumassa Aasiassa. Sitä ennen Aasian nousevat talousihmeet ovat tosin jo ehtineet kilpailla Euroopan perinteisen työvoimavaltaisen teollisuuden lopullisesti pois markkinoilta.

Länsimaissa kilpailukykyä ei haeta työvoiman hinnalla, vaan tuotannon laadulla ja teknologisella ylivoimalla. Työntekijöiden koulutus kohoaa tällöin ratkaisevaksi tekijäksi.

Suomen asema kansainvälisessä työnjaossa

Suomessa ei ole monta huippulaatuun pyrkivää yritystä ja vielä vähemmän niitä, jotka tekevät huippulaatua. Paperiteollisuuden ulkopuolelta ei tule montakaan nimeä mieleen.

Suomi ei sijoitu kansainvälisessä työnjaossa huipulle Yhdysvaltain ja Japanin seuraan. Suomi ei ole edes Euroopan kärjessä, vaan lienee jossakin keskivaiheilla. Tämä näkyy tohtorien kysynnässä. Heille ei ole tarvetta, koska yritykset eivät pyri huippulaatuun, vaan tyytyvät keskinkertaiseen suoritukseen.

Tarvitseeko Suomi laatua ja koulutusta?

Kuka laatua tarvitsee? Miksei vain myydä kehnosti tehtyjä lapikkaita halvalla? Eikö voida vapaasti valita, missä laatuluokassa kansainvälisesti kilpaillaan?

Suomen elintaso on korkea, mikä on nostanut myös suomalaisen työn hinnan korkeaksi. Suomella ei ole mitään mahdollisuuksia hintakilpailuun Aasian halpatuotantomaiden kanssa, ellei elintasoamme lasketa jyrkästi. Se taas olisi järjetöntä. Suomen pitää kansainvälisessä työnjaossa nousta ylemmäs, ei laskeutua alemmas.

Nykyinen massatyöttömyytemme on selvä merkki siitä, että kansainvälinen kilpailukykymme ei tällä hetkellä ole paras mahdollinen. Tuotantomme laatu ei vastaa nykyistä kustannustasoamme.

Laatu on muutakin kuin tuotantotekniikan laatua. Sen tulisi ulottua yrityksen kaikkiin toimintoihin, hallinnosta markkinointiin. Muillakin kuin tekniikan tohtoreilla on käyttöä laatuun tähtäävässä yrityksessä.

Mitä pitäisi tehdä?

Maamme ainoa pelastus on ryhtyä Nokian esimerkkiä seuraten tuottamaan huippulaatua. Yrityksissä on rohkeasti omaksuttava laatuajattelu kaikilla tasoilla. Korkeakoulut voivat ja niiden tuleekin tehostaa koulutustaan, ja niiden pitää solmia enemmän yhteyksiä yrityselämään.

Mitä valtiovalta voisi asian eteen tehdä? Yritysten suora tukeminen ei ole hyväksi, koska se vain vääristää kustannuksia. Eikä työttömille järjestettävillä vaatimattomilla koulutusohjelmilla ei ole mitään merkitystä laatutuotannolle.

Valtiovallan tehtäväksi jää oikeastaan vain suotuisan toimintaympäristön luominen pääomavaltaiselle teknologiaan ja laatuun painottuvalle yritystoiminnalle. Tälläisiä toimia voisivat esimerkiksi olla yritysten tutkimus- ja kehitystyötä suosivat verotuspolitiikka, panostaminen korkeatasoiseen koulutusjärjestelmään ja asianmukaisen infrastruktuurin ylläpito.

Onnellinen loppu

Tuttavan tutulleni kävi muuten onnellisesti. Hän sai hakemansa paikan, vaikka hänen työmotivaatiotaan epäiltiinkin. Olihan hän sentään kaikesta huolimatta reipas teekkari.

HEIKKI JANTUNEN
28.2.1997

TALOUS -SIVULLE