BACK





Kirjakauppa
Verkkouutisissa


Politiikka




PUOLUEKOKOUSEXTRA


Viikonlopun poliittiset puheet

Söderman varoittelee kaventamasta kuntademokratiaa. Anttila: Naiset menettäjiä EMU:ssa. Jaakonsaari: Tukikeinot jo käytetty. Perttula arvosteli hallitusta. Rauramo vaati opintotuen tulorajojen poistamista. (Päivitys 2.6.1997)

Sund: Eduskuntaryhmä äänestää EMU:n puolesta jäsenäänestyksestä riippumatta

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Ralf Sund sanoo, että vasemmistoliiton hallituksessa jatkamisella on puolueessa vankka tuki. Sundin mukaan vaikka jäsenäänestystulos EMU:sta olisi kielteinen, niin vasemmistoliiton eduskuntaryhmä äänestää EMU:n puolesta, jotta hallituksessa pysytään.

Vasemmistoliiton hallituskivut

- Vasemmistoliitto lähtee hallituksesta vain kuolleen ruumiini yli, sanoi puheenjohtaja Claes Andersson Vasabladetin haastattelussa tällä viikolla. Miten hallituksen vastahankaisimmasta jäsenestä on kahdessa vuodessa keitetty Lipposen ja Niinistön kivijalka?

Eduskunta kinasteli varuskuntien lakkauttamisesta

Oppositio ja osa hallituspuolueiden kansanedustajista jatkoi tiistaina Oulun ja Vaasan varuskuntien lakkauttamiseen tähtäävän suunnitelman arvostelua. Eduskunnan käymässä turvallisuuspoliittisessa keskustelussa oppositio vaati hankkeesta luopumista.

Gil-Robles: Tehostettu integraatio käyntiin

EU-parlamentin puhemies Gil-Robles (EPP, Espanja) kannattaa tehostetun integraation aloittamista jäsenmaiden yksimielisellä päätöksellä. Puhemiehen lisäksi EU:n hallitusten välisestä konferenssista parlamentin institutionaaliselle valiokunnalle raportoineet Ranskan ja Saksan hallitusten edustajat puolestaan kannattivat määräenemmistöpäätöstä.

Europolin tietokannoista sopu

Euroopan tulevan poliisiviraston eli Europolin tietokantojen keruusta päästiin maanantaina Brysselissä sopimukseen. Vähemmistössä olleet maat hyväksyivät, että projektikohtaisiin tietokantoihin voidaan kerätä mahdollisimman paljon tietoa. Kansalaisten tietosuoja turvataan rajoittamalla tiedostojen levittämistä ja käyttöä.

"Baltian maita tuettava voimakkaammin"

EU-parlamentin ulkoasiainvaliokunta hyväksyi maanantaina yksimielisesti Ruotsin kokoomuksen euroedustajan Staffan Burenstam-Linderin Baltia-raportin. Raportissa kehotetaan komissiota nostamaan Baltian maille annettavan tuen laatua. Toisessa tällä viikolla hyväksytyssä raportissa taas vaaditaan parlamentille oikeutta valvoa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan rahoitusta ja toteutusta.

Viikon varrelta - politiikkaa lyhyesti

Andersson: Vasemmistoliitto ei lähde hallituksesta. EU-parlamentti: Kauppa ja ihmisoikeudet Kiinan suhteiden ydin. Aura haluaisi, että Niinistö jatkaa kokoomuksen johdossa 1999. Lipponen: Haavisto johtaa Natura-ryhmää. Pulliainen: Kunnan kerättävä pätkätyöt työttömälle.

Puolueiden kannatusarviot

Tällä sivulla näet tärkeimpien puolueiden kannatusarviot verrattuna viime eduskuntavaaleihin kolmen tutkimuslaitoksen mittaamana.