BACK




Talous




Työllisyystilastot harhauttavat

Tilastokeskuksen tuorein työllisyystilasto kertoo nuorten työllisyyden heikentyneen. Mihin uskoa, kun samaan aikaan työministeriö väittää nuorison työllisyyden parantuneen?

Ranskan vaalit voivat vaikeuttaa EMU:n toteumista

Ranskan ennenaikaisten vaalien piti helpottaa Euroopan talous- ja rahaliiton valmisteluja, mutta toisin on käymässä. Vasemmisto jyräsi keskusta-oikeistolaiset hallituspuolueet ensimmäisellä kierroksella. Tämä tietää vaikeuksia Chiracin ajamalle politiikalle. Sosialistit vastustavat valtiotalouden säästöjä ja ovat hyvin kriittisiä Euroopan yhdentymistä ja EMU:a kohtaan.

Palkansaajajärjestöt: Työllisyysluku EU:n perussopimukseen

Palkansaajakeskusjärjestöt vaativat erityisen työllisyyttä koskevan luvun sisällyttämistä EU:n perussopimukseen. SAK, STTK ja Akava vetosivat keskiviikkona pääministeri Paavo Lipposeen. Järjestöt vaativat, että työllisyyttä koskeva luku lisätään unionin perussopimukseen Amsterdamin huippukokouksessa kesäkuussa.

Viitasalo: Tupo tarpeen, mutta tekeminen vaikeaa

Akavan puheenjohtajan Mikko Viitasalon mukaan akavalaiset järjestöt ovat valtaosin vajaan kahden vuoden tulopoliittisen sopimuksen kannalla. Viitasalo arvioi kuitenkin Akavan liittokokouksessa Helsingissä tiistaina, että epäilyt kokonaisratkaisua kohtaan kasvavat mm. eri sektoreiden erilaisen palkanmaksukyvyn takia.

Yritykset tuntevat EU-rahoituksen huonosti

Keskuskauppakamari selvitti yritysten ja viranomaisten käsityksiä EU:n rakennepolitiikan ja tukiohjelmien toimivuudesta sekä tunnettuudesta. Kyselyssä suurin osa haastatelluista yrityksistä ilmoitti tuntevansa ohjelmat ja niihin liittyvät rahoitustuet huonosti tai ei lainkaan.

Viikon EMU-puheet

Saksan hallitus ja keskuspankki ilmiriidassa. Korkman: EMU syntyy laajana ja aikataulussa. Ahtisaari: Kansanäänestys EMU:sta tarpeeton. Jännäri: Pankeille parasta olla ensimmäisenä EMU:ssa. Vainio ei usko EMU:n laskevan Meritan tulosta. Härmälä: Yritysten terveet taseet paras puskuri EMU-oloissa.

Auto verotta ulkomailta

Viikon verovinkki

Maatalouden tuottoisimmat talkoot jälleen käynnissä

Kevään suururakka on jälleen käynnissä suomalaisilla tiloilla. Samaan aikaan kun viljelijät äimistelevät kevään ja kesän katoamista, odottelevat tuskissaan joko kylvöille pääsyä tai orastumista, on vuoden tuottoisin urakka käynnissä. EU-tukihakemukset on palautettava kunnan maaseutusihteerille ensi viikon eli toukokuun loppuun mennessä.

Viikon varrelta - taloutta lyhyesti

Nuorten työttömien lisäys pahensi työttömyyttä. Asianajajat hyötyneet roskapankeista miljoonia. EU-maiden talouskasvu hidastui. Ansiot kohosivat 2,6 prosenttia. TT: Teollisuusinvestoinnit supistuvat.

Talousennusteet vuosille 1996 ja 1997

Tällä sivulla seurataan valtiovarainministeriön ja kolmen taloustutkimuslaitoksen (ETLA, PTT ja Palkansaajien tutkimuslaitos) ennusteita Suomen talouden kehityksestä.