BACK




AJASSA



Arkipäivän huuhaata, osa 4: Arjen taikauskoa

Mustalle kissalle voidaan nykyisessä kaupunkikulttuurissa iloisesti hörähdellä, mutta mieleen jää itämään ajatus - jos sittenkin. Taikauskon merkit, enteet ja vaikutukset tunnetaan edelleen.

Microsoft käy käräjiä

Bill Gatesin Microsoft käräjöi markkina-asemastaan. USA:ssa yhtiö on jo ennestään vastaamassa määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä ja uusia kanteita kertyy. Tällä kertaa asialla on Sun.

Ihmiset harrastavat aiempaa enemmän seksiä

Ihmiset ympäri maailman harrastavat aiempaa enemmän seksiä, paljastaa tuore tutkimus. Sen mukaan ranskalaiset ovat nujertamassa amerikkalaiset maailman seksuaalisesti aktiivisimpana kansakuntana.

Sopimattomat puhelinpalvelut aiotaan karsia omavalvonnalla

Lapsille sopimattomat ja ihmisarvoa loukkaavat puhelinpalvelut pyritään karsimaan palvelujen tarjoajien yhteistyössä järjestämällä valvonnalla. Nämä eivät voisi enää laskuttaa palveluistaan telelaskujen yhteydessä, elleivät ne osallistuisi omavalvontaan.

Vain sirukortit hyväksyvä pankkiautomaatti koekäytössä

Käteisautomaattien ylläpidosta vastaava Automatia Pankkiautomaatit valmistautuu automaattiensa uudistamiseen. Viime viikolla Helsingin rautatieasemalla otettiin koekäyttöön ensimmäinen pelkästään sirukortilla toimiva pankkiautomaatti.

Nukutko pölypesässä ja onko patjassasi kenties matojakin?

Ihminen viettää kolmasosan elämästään vuoteessa, joten ei ole suinkaan samantekevää millaisessa. Suomalainen käyttää samaa joustinpatjaa keskimäärin 17 vuotta ja ruotsalainen 12 vuotta. Asiantuntijoiden mukaan 10 vuotta on maksimiaika patjan vaihdossa.

Ajan suunnassa lyhyesti

Telecom Finlandilta kiinteä Internet-taksa. Ilmainen valtion säädöstietopankki avattu. Anatoli Karpov pelaa Internet-shakkia. Ruokahalua säätelevä geeni löydetty. Tietokonepelien myynti kasvaa noin viidenneksen.

Viikon vitsit

Pieni kevennys muuten niin ankeaan arkeen.



Lue cd-rom arvostelut Verkkouutisten Arkistosta.