Microsoft käy käräjiä



Bill Gatesin Microsoft käräjöi markkina-asemastaan. USA:ssa yhtiö on jo ennestään vastaamassa määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä ja uusia kanteita kertyy. Tällä kertaa asialla on Sun.


Varatoimitusjohtaja Steve Ballmer kiistää, että yhtiö olisi rikkonut Yhdysvaltain kartellien vastaisia sopimuksia ja säädöksiä. Ballmer sanoi viime sunnuntaina ABC-televisioasemanhaastattelussa, että yhtiön Internet Explorer -selainohjelma on kiinteä osa Windows 95 -ohjelmistoa, eikä niiden myyminen yhdessä ole lainvastaista.

Microsoft luovuttaa Internet Explorerin kaupanpäällisiksi kaikille Windows 95 -ohjelmiston ostajille. Lisäksi yhtiö vaatii, että tietokonevalmistajat asentavat myös Explorerin kaikkiin niihin koneisiin, joihin on asennettu Windows 95.

- Valmistajat ja kuluttajat voivat toki ostaa myös Netscapen, Ballmer sanoi televisiohaastattelussa viitaten kilpailevaan selainohjelmaan.

Mijoonan taalan päiväsakko

Yhdysvaltain oikeusministeriö on esittänyt Microsoftille miljoonan dollarin päivittäistä sakkoa määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä. Myös EU:n ja Japanin kilpailuviranomaiset tutkivat yhtiön hyökkääviksi luonnehdittuja markkinointitapoja.

Oikeusministeriö väitti oikeudessa, että Microsoft pakottaa itsestään riippuvaiset asiakkaansa kieltäytymään kertomasta tietojaan jutun tutkijoille. Tuomari Thomas Penfield ei toistaiseksi ottanut kantaa tähän väitteeseen vaan määräsi jatkokuulemisen pidettäväksi noin kuukauden kuluttua.

Microsoft väittää edelleen, että Explorer on kiinteä osa Windows 95 -käyttöjärjestelmää eikä erillisen tuote. Oikeusministeriö puolestaan katsoo, että kysymyksessä on kaksi erillistä tuotetta, jotka on paketoitu toisiinsa monopoliaseman saavuttamiseksi selainmarkkinoilla. Ministeriön mielestä Microsoft yrittää vahingoittaa erityisesti Netscape Communications -yhtiötä valtaamalla markkinat omalla selaimellaan.

Sun haastoi Microsoftin oikeuteen

Sun Microsystems on niin ikään haastanut Microsoftin oikeuteen. Yhtiön mukaan Microsoftin Internet Explorer 4.0 ei täytä Java-yhteensopivuuden kriteereitä. Kantaja väittää, ettei Microsoft ole noudattanut Java-teknologiaa koskevaa lisenssisopimusta, eikä sillä näin ollen ole oikeutta käyttää Java Compatible -logoa.

Internet Explorer 4.0 ei ole läpäissyt Java-yhteensopivuustestejä, joihin Microsoft on sitoutunut. Markkinoilla on Sunin mukaan Microsoftin tuottamia ei-yhteensopivia ohjelmia, joista kaikki eivät toimi muiden valmistajien käyttöjärjestelmissä, vaikka tavoitteena on, että Java toimisi lähes kaikissa käyttöjärjestelmissä.

Sunin kanne koskee tavaramerkkiväärennöstä, sopimusrikkomusta ja harhaanjohtavaa mainontaa.

TIMO KERVINEN
31.10.1997


TALOUS -SIVULLE