Arkadianmäen ääni
31.1.1997
Onko meillä varaa viisastua
Urho Kekkonen kirjoitti aikanaan teoksen: "Onko meillä malttia vaurastua?". Tätä teosta on osin aiheellisestikin pidetty sodanjälkeisen teollistumisemme strategiana. Tuolloin Suomeen rakennettiin lyhyessä ajassa huomattava määrä uutta tuotanto-, teollisuus- ja voimalakapasiteettia, joka oli välttämätöntä sekä suunnattomien sotakorvauksien suorittamiseksi että sodissa menetetyn tuotantokapasiteetin korvaamiseksi.Teollistuminen tapahtui huomattavilta osin valtion varoin mikä olikin pääomaköyhässä maassa välttämätöntä, sillä ulkopoliittisista syistä emme muiden sotaa käyneiden Länsi-Euroopan valtioiden tavoin voineet ottaa vastaan nk. Marshall-apua. Noissa olosuhteissa oli välttämätöntä investoida huomattava määrä valtion varoja uuteen teolliseen tuotantokapasiteettiin. Syntyi suuri määrä valtionyhtiöitä.
Nyt, kun maatamme vaivaa edelleenkin kohtuuttoman suuri työttömyys, ovat eräät talousoppineet samaistaneet tilanteen 1940-1950 -lukujen tilanteeseen. On esitetty valtion omaisuuteen sidotun kansallispääoman myymistä ja näin saatavien varojen investoimista uuteen tuotantoon.
Väärä resepti
Talousoppineet esittävät mm. kahden uuden ydinvoimalan ja useiden uusien sellu- ja paperitehtaiden rakentamista. Samanaikaisesti erittäin laajaa pienten voimaloiden rakentamisohjelmaa, viimeistenkin vapaana virtaavien koskiemme valjastamista voimatalouden käyttöön sekä jo päätettyjen luonnonsuojeluohjelmien purkamista. Tätä kautta väitetään ostettavan lisäaikaa hyvinvointivaltiomme perusrakenteiden säilyttämiseksi.Tämä resepti on mielestäni väärä. Ensinnäkin se on epärealistinen. Sopii nimittäin kysyä: mistä löytyy se eduskunnan enemmistö, joka sallii kahden uuden ydinvoimalan rakentamisen? Samoin sopii kysyä: mihin kysyntään vastataan luomalla valtavasti uutta paperiteollisuuskapasiteettia? Tai mihin tämä kaikki uusi energia oikein käytetään?
Suomi ei voi tulevaisuudessa säilyttää hyvinvointirakenteitaan ryhtymällä hintakilpailemaan bulkkituotteilla tai työvoimallaan. Se olisi riskialtista ja johtaisi kilpailuedun menettämiseen tulevaisuutemme kannalta kaikkein tärkeimmällä alueella eli osaamisessa.
Siksi emme voi Kekkosen tavoin kysyä: onko meillä malttia vaurastua rakentamalla perinteistä raskasta teollisuutta tai uutta perusvoimaa? Näille aloilla emme kykene kilpailemaan työvoimakustannuksiltaan halpojen tai raaka-aineperustaltaan hyvin rikkaiden maiden kanssa.
On pikemminkin kysyttävä onko meillä malttia viisastua?
Viisastumisen malttia
Vain panostamalla hyvin pitkäjänteisesti ja määrätietoisesti suomalaisten osaamiseen voimme saavuttaa paitsi inhimillistä kasvua myös sellaista uutta ja todellista kilpailukykyä, joka mahdollistaa korkean elintason ja siitä seuraavat hyvät sosiaali-, terveys- ja muut hyvinvointipalvelut.Suomi panostaa tutkimukseen ja tuotekehitykseen tämän vuosituhannen loppuun mennessä määrän, joka kansantalouteemme suhteutettuna lähentelee maailmanennätystä. Pidemmällä tähtäimellä tämä luo pohjaa uudelle suomalaiselle hyvinvoinnille.
Kansantaloutemme on kuitenkin pieni. Sen vuoksi suhteellisesti suuri panoksemme ei sittenkään maailman mittakaavassa ole suuri. Mutta onneksi meitä on vain vähän. Panostamalla voimakkaasti koulutukseen ja korkeaan osaamiseen kykenemme varmasti nostamaan suomalaisen osaamisen tasoa nopeammin kuin monet kilpailijamme.
Osaamisemme on jo nyt korkealla tasolla mutta se jakautuu valitettavan epätasaisesti. Tämä on mielestäni keskeisin eriarvoisuutta ylläpitävä tekijä. Ei riitä, että saatamme Internetin kaikkien kansalaisten saataville. Kansallinen velvollisuutemme on saattaa myös kaikki koulutus- ja kouluttautumismahdollisuudet myös käytännössä jokaisen suomalaisen ulottuville.
Samalla on jatkuvasti ponnisteltava opetuksen laadulliseksi kehittämiseksi siten, että maassamme voidaan antaa maailman korkeatasoisimpiin luettavaa opetusta.
OLLI-PEKKA HEINONEN
30.1.1997
Kirjoitus on luettavissa myös KNL:n Tasavalta -lehdestä.
