Jos vasemmistoliiton jäsenäänestyksessä tulee ei EMU:lle, käy sen hallituksessa olo jokseenkin mahdottomaksi

Andersson: Kokoomus dominoi hallituspolitiikkaa


Vasemmistoliiton puheenjohtajan, kulttuuriministeri Claes Anderssonin mukaan kokoomus dominoi hallituspolitiikkaa.
- Kokoomuksen asema on erittäin vahva. Se johtuu siitä, että eletään markkinavetoista ja markkinoiden dominoivaa aikaa. Markkinat määräävät pitkälle toimintaväljyyden ja mitä voidaan tehdä. Se menee aika yksi yhteen kokoomuksen tavoitteiden mukaan, arvioi Andersson.



- Toiseksi on niin, että kun valtiovarainministeri Sauli Niinistö on myös kokoomuksen puheenjohtaja, niin hänen asemansa on kyllä erittäin vahva. - Hallituksen on vaikea tehdä sellaisia päätöksiä, joita hän ei ole hyväksymässä.
- Siinä myöskin pääministeri joutuu sellaiseen asemaan, että vastoin valtiovarainministerin tahtoa on vaikea tehdä merkittäviä päätöksiä, sanoo Andersson.

Kokoomus jopa liian vahva

- Kokoomus on saanut läpi myös sen tyyppisiä muutoksia sekä säästö- ja verotoimenpiteitä, jotka suosivat kokoomuksen kannattajia, keski- ja suurituloisia ihmisiä enemmän kuin pienituloisia.

Kokoomuksen asemaa hallituksessa on arvioitu jopa liian vahvaksi. Ministeri Anderssonin mielestä puolueen vahva asema on ongelmallista. - Minusta se on ongelmallista, koska on viiden puolueen hallitus, niin kaikilla puolueilla pitäisi olla mahdollisuus saada ainakin tärkeimpiä omia linjauksiaan läpi.

- Jos koko politiikka menee liian selvästi yhden puolueen piikkiin tai suuntaan, niin on vaara, että muiden puolueiden - lähinnä demarien ja vasemmistoliiton - on vaikea saada kannattajansa linjausten taakse.
- Vastakkaisuudet hallituksessa ovat selkeästi kiristyneet, Andersson sanoo.

Tyytyväisyyttä aikaansaannoksiin

Vaikeat hallituksessa olleet kysymykset ovat jakaneet vasemmistoliiton kannattajakuntaa.
- Kyllä monet säästötoimet ovat aiheuttaneet hyvinkin voimakasta kritiikkiä, varsinkin työttömyysturvan säästöt.
- Täytyy muistaa, että kokoomus esitti 4-6 miljardin säästöjä työttömyysturvaan, mutta lopputulos oli kuitenkin toista luokkaa. Vasemmistoliitto pystyi vaikuttamaan siihen, ettei aivan kohtuuttomia päätöksiä asiassa tullut.

- Selkeä enemmistö kannattajistamme on kuitenkin sitä mieltä, että olemme saaneet huomattavasti enemmän aikaan hallituksessa kuin oppositiossa, missä ei saa mitään aikaan.
- Loputtomiin ei kuitenkaan voi tehdä sellaisia ratkaisuja, jotka ovat etujemme vastaisia, sanoo Andersson.

Ei EMU:lle vie oppositioon

Vasemmistoliiton euro- ja EMU-vastustaja Esko Seppäsen sai viime vuoden eurovaaleissa noin 2/3 koko vasemmistoliiton äänistä. Tämä antaisi ymmärtää, että vasemmistoliiton jäsenistön enemmistö vastustaa talous- ja rahaliittoa. Puoluejohto on käynnistänyt EMU-projektin ja sen jälkeen jäsenistö ratkaisee, miten rahaliittoon suhtaudutaan.

- Oletettavaa on, että enemmistö kannattajistamme suhtautuu vähintään hyvin kriittisesti rahaliittoon. Olemme sitoutuneet jäsenäänestykseen.

- Jos enemmistö jäsenistämme on sitä mieltä, että Suomen ei tulisi mennä rahaliittoon, mutta jos Suomi kuitenkin päättää mennä, niin meidän on myös kysyttävä ovatko he sitä mieltä, että vasemmistoliiton on lähdettävä hallituksesta.
- En ole lainkaan vakuuttunut, että vastaus on niin yksioikoinen. Jos Suomi menee mukaan, niin päätöstä on tekemässä kaikki puolueet - keskusta mukaanlukien - ja ay-liike.
- On kysyttävä kaksi asiaa: ensinnäkin suhtautuminen EMU-jäsenyyteen ja voiko vasemmistoliitto olla mukana sellaisessa hallituksessa, joka päättää, että mukaan mennään.

Jos jäsenistön vastaus on ei, niin silloin vasemmistoliiton hallituksessa olo käy jokseenkin mahdottomaksi.
- Jos vastaus molempiin kysymyksiin on ei, niin silloin se vaikuttaa puolueen päätökseen hallituksessa olemisesta tai eroamisesta. Sen tekee puoluevaltuusto yhdessä eduskuntaryhmän kanssa.
- Mahdollinen "ei" jäsenäänestyksessä vaikuttaa ratkaisevasti kokouksen päätökseen, arvioi Andersson.

- EMU-ratkaisussa on paljon riskejä, mutta ulkopuolelle jääminenkään ei ole mikään helppo nakki.

Ay-liikkeen kanta ratkaisee

Vasemmistoliiton kanta EMU-jäsenyyteen on näyttää olevan paljolti sidoksissa ay-liikkeen kantaan asiassa.
- Olen sitä mieltä, että poliittista päätöstä liittymisestä ei voida tehdä, jos esimerkiksi ay-liike on sitä vastaan. Se on täysi mahdottomuus.

ILKKA AHTOKIVI
31.1.1997


OTSIKKOSIVULLE