Päätoimittaja Ilkka Ahtokivi

31.1.1997

Väyrynen ei uskalla käydä suoraan Ahon tukkaan. Paineet kohdistuvat puoluesihteeri Perttulaan, jota savustetaan taloudellisilla tekosyillä, vaikka taustalla on linjariita. Tilalle ajetaan Väyrysen luottomiestä Eero Lankiaa. Sama kapina on taustalla pyrkimyksillä korvata Ahon luottomies Aapo Saari punamullan päästrategi Seppo Kääriäisellä.

Punamultapuheilla rauhoitellaan myös tyytymätöntä keskustan kenttää, joka ei osaa olla oppositiossa. Aho toitottaa punamulta-avaustaan vielä pitkään, mutta tokkopa tuosta mitään tulee. Eduskunnan kokoonnuttua oppositiopolitiikkaa pitäisi taas koventaa vaalivoiton toivossa, mutta yhteistyökyvyn kehitteleminen asettaa esteitä tälle tielle. Keskustalaiset ovatkin nyt nöyrää poikaa SDP:n edessä.

Puolueessa on toinenkin linjariita. Vanhoillinen siipi, joka ei keskustassa koskaan ole ollut pieni, on päättänyt panna uudistusmieliset keskustalaiset ahtaalle. Asfalttikepulaiset ovat nyt pahasti alakynnessä. Kenttä ei anna puolueen ”uudistua” urbaaniksi liberaaliksi vaihtoehdoksi. Olli Rehnin tipahtaminen europarlamentista olikin kova kolaus puolueen liberaaleille.

Hupenevan luonnollisen kannattajakunnan tilalle pitäisi löytää uusia äänestäjiä. Yrittäjäkannatusta haetaan nk. työreformilla. Se vaikeuttaa punamultapuheita ja karkottaa palkansaajia. Yhteys SAK:hon kiinnostaisi puolueen taktikkoja, mutta tokkopa SAK:ssa ollaan tarpeeksi sinisilmäisiä. Työreformi ja Ahon puheet korporaatioiden ylivallasta eivät tätä kuhertelua ainakaan edistä.

Tulossa on uusi vihreän teollisuusyhteiskunnan malli, joka lienee samaa sanahelinää kuin puolueen kaupunkipoliittinen ohjelma. Puolueella on suuri innostus tohtorien vanhakantaiseen työllistämisohjelmaan, koska siihen sisältyy risusavotta ja pienvoimala joka pitäjään sekä viisi uutta paperitehdasta. Kahdesta uudesta ydinvoimalasta keskusta ei puhu mitään.

ILKKA AHTOKIVI

Uusi osoite