Konservatiivien johtaja William Hague aloitti urakkansa

Yhtenäisyyden rakentaja?



Odotukset Britannian konservatiivien uuden johtajan William Haguen (36) mahdollisuuksista yhdistää puolue ja viedä se vaalivoiton kautta takaisin hallitukseen ovat ristiriitaisia. Tehtävää pidetään lähes mahdottomana kokeneimmallekin poliitikolle, saatikka sitten parin vuoden hallituskokemuksen omaavalle "lapsitähdelle".


Toisaalta moni Haguen valintaa kannattanut näkee hänessä aidon mahdollisuuden uudistaa puoluetta. Konservatiivit valitsivatkin vanhan ja "liiankin" tutun sijasta avoimen tulevaisuusoption.

Hague kuuluu eittämättä puolueen oikeistoon, mutta hänen poliittinen linjansa on kuitenkin vielä määrittymätön. Joka tapauksessa hän oli John Redwoodia maltillisempi vaihtoehto.

"Firman mies"

Ennen ministeriyttään Hague tunnettiin puolueen keskuudessa lähinnä kuusitoistavuotiaana pidetystä huomiota herättäneestä jyrkän thatcherilaisesta puoluekokouspuheenvuorosta. Hän oli valmistumisensa jälkeen 1983 yksi amerikkalaisen Mc Kinsey -konsulttifirman nuorimpia rekrytointeja.

Hague valittiin parlamentin alahuoneeseen täytevaaleissa viisi vuotta myöhemmin. Majorin hallituksessa hän ehti toimia pari vuotta Walesin asioiden ministerinä.

Kovimpaan haastajaansa Kenneth Clarkeen nähden Hague on kokematon ja hieman väritön. Pääministeri Blairin ja oppositiojohtajan sanailu alahuoneessa ei ehkä tule olemaan yhtä värikästä kuin jos Clarke olisi valittu Haguen paikalle.

Rivijäsenille lisää valtaa

Konservatiivien imago on pahasti ryvettynyt erilaisten talous- ja seksiskandaalien myötä. Myös puolueen hajanaisuus ja sisäiset ongelmat ovat vieneet uskottavuutta.

Hague tarttui työhön välittömästi valintansa jälkeen. Hänen suunnitelmiinsa kuuluu puolueen ja parlamentaarikkojen vaalirahoituksen julkistaminen sekä talousepäselvyyksiin syyllistyneiden kansanedustajien erottaminen.

Suunnitelmat ovat osa laajempaa sääntöuudistusta jossa on mm. tarkoitus antaa puolueen jäsenistölle mahdollisuus vaikuttaa puoluejohtajan valintaan.

Yllättäviä nimityksiä

Haguen ensitoimet puoluejohtajana ovat jo ehtineet yllättää Britit. Uuteen varjohallitukseen nousivat ja halusivat kaikki muut Haguen haastajat paitsi viimeisen kierroksen hävinnyt Kenneth Clarke. Entinen valtiovarainministeri ilmoitti ottavansa itselleen jatkossa aktiivisen takapenkkiläisen roolin.

Konservatiivipuolueen puheenjohtajaksi ja puoluetoimiston uudistajaksi Hague nimitti yllättäen Margaret Thatcherin uskollisimman apulaisen Lordi Parkinsonin (65), joka toimi puheenjohtajana jo vuosina 1981-83.

Parkinson pakotettiin eroamaan kauppa- ja teollisuusministerin tehtävästä 1983 jolloin paljastui, että hänellä on suhde ja yhteinen lapsi sihteerinsä kanssa.

Väistyvä puolueen puheenjohtaja Brian Mawhinney sai yllättäen paikan varjohallituksen sisäasiainministerinä.

Redwoodille uusi mahdollisuus?

Yllätys oli myös puolueen jyrkimmän oikeistosiiven John Redwoodin nimeäminen varjohallituksen kauppa- ja teollisuusministeriksi. Johtajakampanjan loppuvaiheessahan Redwood muodosti "epäpyhän" liiton "vasemmistolaisemman" Kenneth Clarken kanssa.

Myös Redwoodin johtajakampanjaa vetänyt Iain Duncan-Smith, Thatcherin ajan ministeri Francis Maude ja Majorin hallituksesta EMU-politiikan johdosta eronnut David Heathcoat Amory saivat kukin paikan varjohallituksessa.

Odotetumpaa sen sijaan oli, että nyt valtiovarainministeriön ja ulkoministeriön seurantavastuun saaneet Michael Howard ja Peter Lilley nimitetään varjohallitukseen. Kumpikin luopui johtajataistosta Haguen hyväksi. Lilley nimitettiin Haguen varamieheksi.

Haguen vankkana tukijana tunnettu James Arbuthnot nimitettiin vastuulliseen parlamenttiryhmän pääpiiskurin tehtävään.

Tavoitteena yhtenäisyys

Kaiken kaikkiaan keskeisimmät tehtävät varjohallituksessa menivät puolueen euroskeptisemmälle joukolle. Puolueen maltillisempaa siipeä edustaa mm. opetus- ja työasioista vastaava Stephen Dorrell.

Nimityspolitiikan päämääränä on kuitenkin selkeä pyrkimys yhtenäisyyteen. Uuden yhtenäisemmän linjan vaalijaksi ja parlamentaariseksi poliittiseksi sihteerikseen Hague nimitti luottomiehensä Alan Duncanin.

Pienemmän paikkamäärän johdosta Haguen valtiorahoitteinen kabinetti on nyt huomattavasti pienempi kuin Blairin oppositioajan toimisto.

Uskottava oppositio

Haguen mahdollisuudet uskottavan oppositiopolitiikan harjoittamiseen ovat muutenkin heikommat kuin Blairilla aikanaan. Työväenpuolueen massiivinen enemmistö parlamentissa merkitsee, että konservatiivien ainoa mahdollisuus vahingoittaa hallituksen lakiesityksiä on ylähuoneessa, jossa heillä on selkeä sisäänrakennettu enemmistö.

Näyttää ilmeiseltä, että Hague tulee joistain varoittavista puheenvuoroista huolimatta hyökkäämään tiukasti Blairin EU-politiikkaa vastaan. Hän ehtikin jo vaatia kansanäänestystä äskettäin Amsterdamissa sovitusta uudesta EU:n perussopimuksesta.

Monien mielestä EU on aihe joka Haguen tulisi omassa puolueessaan lakaista maton alle. Sen onnistuminen on kuitenkin niin epätodennäköistä, ettei sinänsä ole yllätys, että Hague käy avoimesti asiaan kiinni. Omien sanojensa mukaan hän aikoo osoittaa, että konservatiivit voivat löytää yhteisen linjan myös EU-kysymyksissä.

Nähtäväksi jää onnistuuko Hague löytämään puolueelleen linjan joka yhdistää thatcheristiset euroskeptikot ja puolueen vasemman laidan, vai joutuuko hän tyytymään nyt enemmistönä olevan oikeistosiiven puhdasoppiseen linjaan.

JORI ARVONEN
4.7.1997


ULKOMAAT -SIVULLE