Paineet syvempään integraatioon ja mm. verotuksen yhdenmukaistamiseen kasvavat

EMU:n jälkeen verotus?


Pääministeri Lipposen asettaman EMU-asiantuntijaryhmän sisäisessä työnjaossa professori Esko Antolan tehtävänä on selvittää talous- ja rahaliiton poliittisia vaikutuksia. Hän uskoo, että EMU:n siirtäminen saattaisi merkitä koko hankkeen peruuntumista. Toteutuessaan EMU taas vauhdittaa unionin joustavaa moniytimistä kehitystä. Johtaako se aikanaan myös verotuksen harmonisointiin?

Antola listaa EMU:n kolmannen vaiheen käynnistymiselle kolme mahdollisuutta, joista ensimmäistä hän nimittää perusmalliksi. Se on tiukasti Maastrichtin sopimuksen mukainen toteutumistapa, jonka toteutumisen keskeisimmäksi perusteeksi Antola mainitsee Euroopan jäsenmaiden hallitusten poliittisen sitoutumisen.

Pehmennetty versio

Toinen mahdollisuus syntyy tilanteessa, jossa EMU:n kolmanteen vaiheeseen näyttää siirtyvän kovin harva maa. Tällöin kyseeseen saattaa tulla "pehmennetty" versio jonka lähtökohtana on, että EMU täyttää sekä kattavuuden että merkittävyyden kriteerit. Tärkeää on siis, että riittävä määrä jäsenmaita, mukaan lukien keskeiset EU-maat, tulevat mukaan EMU:n kolmanteen vaiheeseen. Tämän mahdollistaisi kriteereiden väljä tulkinta.

Pehmennetyn version ja siis kriteerien väljän tulkinnan kielteisinä vaikutuksina nähdään kuitenkin se, että käyttöön otettava euro olisi arvostukseltaan heikompi. Antolan mielestä päätöksentekovaiheessa on vaikea arvioida, kuinka paljon tulkintaa voidaan tehdä uskottavuuden kärsimättä.

Lykkäys huonoin vaihtoehto

Kolmantena vaihtoehtona onkin sitten kolmannen vaiheen alkamisajankohdan siirtäminen. Näin mahdollistettaisiin useampien jäsenmaiden mukaan pääsy. Siirtämisen ongelmat liittyisivät uskottavuuteen ja poliittiseen tahtoon. Se olisi ilmaus siitä, että Euroopan unionin jäsenvaltiot eivät kykene pitämään aikaisempia sitoumuksiaan.

Tällä voisi Antolan mukaan olla laaja-alaisia vaikutuksia unionin toimintaan muissakin ongelmallisissa kysymyksissä. Hän uskoo, että Maastrichtin sopimuksen avaaminen loisi paineita myös sen sisällölliseen muuttamiseen, joka voisi johtaa koko EMU-hankkeen luonteen muuttumiseen. Lisäksi siitä tulisi jäsenvaltioiden sisäpoliittisten kiistojen kohde.

"Siirtäminen nostaisi enemmän ongelmia kuin toisi ratkaisuja nykymuotoisen EMU-suunnitelman toteutumiselle. Se saattaa johtaa koko hankkeen peruuntumiseen", Antola ennustaa.

EMU lujittaa joustavan integraation mallia

Antola yhtyy yleiseen käsitykseen, että "EMU:n toteutuminen merkitsee joustavan integraatiomallin läpimurtoa EU:n toiminnassa ja vahvistaa kehitystä monen ytimen unioniin".

Erityisesti Keski- ja Itä-Euroopan maiden liittyminen unioniin ensi vuosikymmenen alussa edellyttää monitahtisuutta. Toisaalta jo pelkkä jäsenmäärän kasvu luo paineita joustavuuden suuntaan; aikaisemmin integraation eteneminen on edellyttänyt suuria kompromissipaketteja.

Laajemmassa unionissa yksimielisyyden löytäminen on entistä vaikeampaa. Kolmanneksi nykyisten jäsenvaltioiden kyky ja halu edetä yhdentymisessä on jatkuvasti hiertänyt unioniyhteistyötä.

Antola esittelee väliraportissaan myös erilaisia joustavuuden malleja. Ensimmäiseksi hän mainitsee monitahtisuuden, jota sovelletaan laajenemisen yhteydessä siirtymäykausina. EMU:n käynnistyminen ilmentää myös tällaista ajan suhteen tapahtuvaa joustavuutta.

Toinen on tilan suhteen toteutuva joustavuus, joka voidaan liittää ns. vaihtelevan geometrian käsitteeseen. Tähän asti tätä mallia on toteutettu siten, että jäsenvaltiot voivat ottaa pidemmälle meneviä sitoumuksia perussopimusten ulkopuolella. Esimerkiksi WEU ja Schengen-sopimus kuuluvat tähän joukkoon. Tämä tapahtuu siis varsinaisen yhteisöpolitiikan ulkopuolella.

Kolmas asian suhteen tapahtuva joustavuus puolestaan johtaa päinvastaiseen tulokseen eli ns. a la carte -malliin. Siinä jäsenvaltioilla olisi mahdollisuus valita integraatiosta ne asiat, jotka niitä miellyttävät ja jättäytyä muiden ulkopuolelle. Tanskan ja Iso-Britannian kohdalla tätä mallia noudatettiin jo Maastrichtin sopimuksessa.

Joustavuus eli ns. tehostettu yhteistyö on keskeisesti esillä käynnissä olevassa EU:n hallitusten välisessä konferenssissa. Sen toteutumisen muodosta ei ole vielä päästy täysin yhteisymmärrykseen, mutta tietyt perus edellytykset näyttäisivät selviltä - joustavuuden tulee merkitä edistysaskelia, ei paluuta taaksepäin integraatiossa.

Muut mielipide-erot liittyvät siihen miten joustavuuden aloittamisesta päätettäisiin - edellytetäänkö siinä yksimielisyyttä? Millä unionin osa-alueilla joustavuus voitaisiin sallia - niilläkö, joissa noudatetaan enemmistöpäätösmenettelyä?

Joustavuus tilapäistä

Talous- ja rahaliiton kohdalla joustavuuden pelisääntöjä ei enää tarvitse määritellä. Se tehtiin jo Maastrichtin sopimuksella. Joustavuuden kannalta EMU:n merkitys onkin siinä, että se tuo ensimmäistä kertaa joustavuuden perussopimusten sisälle.

Antola toteaakin, että "Maastrichtin sopimuksen mukaan vain ensimmäisessä ryhmässä kolmanteen vaiheeseen siirtyvillä mailla on oikeus vaikuttaa yhteisestä valuutasta päättämiseen Euroopan keskuspankin hallintoelimissä". EMU-joustavuus on kuitenkin luonteeltaan tilapäistä.

Joustavuus liittyy EMU:n kuitenkin laajemminkin: "Joidenkin arvioiden mukaan EMU:n kolmas vaihe saattaisi edellyttää tiiviimpää yhteistyötä eritoten työllisyyspolitiikan ja verotuksen yhdenmukaistamisen aloilla. Näille EMU:n toimintaa täydentäville politiikka-lohkoille perussopimuksiin mahdollisesti tehtävät täydennykset joustavuuden toteuttamiseksi antavat sopimuksellisen perustan. Talous- ja rahaliiton mukanaan tuoma joustavuuden kasvu saattaa johtaa moniytimisen kehityksen vauhdittumiseen EU:ssa."

Antola itse pitää monen ytimen mallia todennäköisimpänä. Hän pitää mahdollisena, että myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa syntyy vastaavanlainen järjestely, sillä EMU:n kolmannessa vaiheessa olevien maiden välille syntyy kasvavaa solidaarisuutta ja uudenlaisia yhteisiä etuja.

Mitä EMU:n jälkeen?

Talous- ja rahaliiton viimeisen vaiheen vaikutukset voidaan siis jakaa kolmeen kokonaisuuteen: yhteisen rahan ja yhteisen keskuspankin vaikutukset, joustavuuden kasvu ja paineet koko integraatiomalliin.

Antolan mukaan yhteinen valuutta on tärkeä politiikan välinen: "Se sitoo jäsenvaltioita yhteen entisestään ja vahvistaan niiden yhteenkuuluvuutta monilla tavoilla". "Sen voi olettaa myöskin laajentavan integraationvaikutuksia uusille aloille."

Lopuksi antola pääsee herkkään aiheeseen: "Paineet syvempään integraatioon kasvavat erityisesti EU:n budjetti-instrumenttien kehittämiseksi, alue- ja rakennepolitiikan nivomiseksi tiiviimmin talous- ja rahaliiton toimintaan, verotuksen yhdenmukaistamiseksi sekä työllisyyspolitiikan tehostamiseksi sen osana." Samalla korostuu myös demokraattisen kontrollin ja hyväksyttävyyden vaatimukset.

JORI ARVONEN
4.4.1997

POLITIIKKA -SIVULLE