BACK




Talous



Mietoja viinejä toivotaan vähittäismyymälöihin

Suomen Päivittäistavarakauppayhdistys esittää uutta vastuulliseen vapauteen perustuvaa alkoholipolitiikkaa ja vaatii alkoholijuomien, erityisesti mietojen viinien, myynnin sallimista vähittäismyymälöissä. (Päivitys 8.4.1997)

Niinistö: Hallitus ei voi lähteä erimielisenä hakemaan eduskunnan kantaa EMU:un

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok) pitää erittäin ongelmallisena, että hallituksessa olisi erilaisia näkemyksiä Euroopan rahaliitosta EMU:sta ja yhteisestä rahasta, kun se lähtee hakemaan Suomen eduskunnan kantaa hankkeeseen. EMU-osanottajien valinta-aikataulusta ja lepsuilijoiden sakoista päästiin lauantaina sopuun Hollannissa. (Päivitys 7.4.1997)

Markkinointi Internetissä, osa 5 - Yhteenveto

Olemme sarjan aikaisemmissa osissa esitelleet Internetistä tehtyjä käyttäjätutkimuksia, vilkaisseet uutta markkinointiteoriaa ja käyneet läpi jakelussa ja markkinaviestinnässä tapahtuvia muutoksia. Sarjan viimeisessä osassa teemme kaikesta aiemmin käsitellystä yhteenvedon. Lopuksi pohdimme, miksi kaupankäynti Internetissä on lähtenyt verkkaisesti käyntiin.

Pitkäaikaistyöttömien koulutustuesta sopu

Työttömyysturvan ehtojen uudistamisesta syntyi keväällä 1996 yleislakon uhka. Lakonuhan purkamiseksi hallitus lupasi selvittää ns. koulutusvakuutusjärjestelmää. Selvittäjät Tuulikki Petäjäniemi ja Kalevi Kivistö tekivät työtä käskettyä ja tekivät ehdotuksensa tämän vuoden tammikuussa.

Professoriryhmä löysi EMU:sta lisää selvitettävää

Uusia kysymyksiä ja lisää tutkittavaa löytyi runsaasti tiistaina julkistetussa professori Jukka Pekkarisen EMU-työryhmän väliraportissa. Valmiita suosituksia EMU-jäsenyydestä ja sen hyödyistä tai haitoista Suomelle ei väliraportista löydy.

"EMU uhkaa eurooppalaista hyvinvointivaltiota"

EU:n demokratiavaje ja uskottavuuskriisi uhkaa paheta talous- ja rahaliiton myötä. Ulkopoliittisen instituutin keskiviikkona julkaisema tutkimusraportti EMU:n politiikasta, The politics of economic and monetary union, katsoo EMU-hankkeen nykyisellään hyödyttävän pikemminkin kansainvälistä pääomaa kuin EU:n kansalaisia tai unionin jäsenvaltioita.

Pienpanimoliitto haluaa puolittaa alkoholiveroasteen

Pienpanimoliiton tavoitteena on alkoholiveroasteen alentaminen puoleen. Edelleen liitto toivoo alle 200 000 litraa tuottavien pienpanimoiden veron laskevan 50 prosenttiin kansallisesta verosta, kertoo Pienpanimoliiton puheenjohtaja Pekka Kääriäinen.

Bulkkia vai erikoistuotantoa

Yksi perusteilla oleva verkostosikala on saanut maatalouden sekaisin. Jenkkityylinen bisnesorientoitunut suurtuotanto on saamassa jalansijaa ja epäillään, että perheviljelmäpohjaista maataloustuotantoamme kohtaa varma tuho.

Vähäiset yksityisajot alentavat autoetua

Viikon verovinkki.

Viikon varrelta - taloutta lyhyesti

Kuluttajat uskovat vahvasti talouden paranemiseen. Joka toinen talous säästää. Kotitalouksien varallisuuserot kasvaneet. Saksa ei täytä EMU-ehtoa. Kokonaistuotanto kasvoi 5,7 prosenttia.

Talousennusteet vuosille 1996 ja 1997

Tällä sivulla seurataan valtiovarainministeriön ja kolmen taloustutkimuslaitoksen (ETLA, PTT ja Palkansaajien tutkimuslaitos) ennusteita Suomen talouden kehityksestä.