Saako kettutytön ampua?



Orimattilalainen kettutarhaaja Markku Kuisma ampui haulikolla tarhaan tunkeutumassa olleita viittä eläinaktivistia itsenäisyyspäivänä. Iskua yrittäneillä oli mukanaan murtautumisvälineet ja maalia. Ampujan tarhalle yritettiin nyt tunkeutua neljättä kertaa. Aiemmin tarhaaja on kärsinyt iskuissa useiden kymmenien tuhansien markkojen vahingot.


Poliisi on pidättänyt tunkeutumista yrittäneet ja ampujaa on kuulusteltu epäiltynä törkeästä pahoinpitelystä. Ampuja on tiedotusvälineissä todennut tienneensä toimivansa epäoikeutetusti ja arvellut, että todennäköisesti hänen tarhansa saa välikohtauksen jälkeen olla tovin rauhassa.

Kettutarhaajalta on takavarikoitu seitsemän ampuma-asetta, joihin hänellä oli hallussapitoluvat. Niitä ei kuitenkaan ole myönnetty ihmisten ammuskelemista varten, joten poliisi katsoi aiheelliseksi takavarikoida miehen asearsenaalin.

Tarkkaan harkittua

Poliisi on toiminut tapauksessa varsin tarmokkaasti. Suoritetuissa kotietsinnöissä on poliisin mukaan löydetty viitteitä, jotka antavat aiheen olettaa, että samat henkilöt olisivat olleet aikaisempien selvittämättä jääneiden iskujen takana.

Takavarikoituun materiaaliin kuuluu eräiden tietojen mukaan mm. räjähteiden valmistamiseen tarvittavia ohjeita sekä hyökkäyksen kohteeksi joutuneen tilan rakennusten piirustuksia. Tapauksen kimppuun on osoitettu yli kymmenen poliisia, mikä tapahtumaan nähden on varsin paljon.

Turkistarhaajat ovat perustaneet Kuismalle tukitilin vaasalaiseen pankkiin. Todennäköistä on, että tukitilin rahoja tarvitaan tarhaajan sakkojen ja korvausten maksamiseen, sillä useat oikeusoppineet ovat pitäneet ampumismenettelyä hätävarjelusäännöstöön nähden ylimitoitettuna.

Tapauksen oikeudelliseen arvioon vaikuttaa myös se, että aktivistien oikeudeton hyökkäys päättyi silmittömään pakoon heti ensimmäisten varoituslaukauksien kajahtaessa. Näin ollen kysymyksessä ei enää ollut hyökkäyksen torjuminen.

Hyökkäyksen takana on ilmeisesti Eläinten Vapautusrintama, jonka tunnuksia on aiemmin spreiattu kettutarhojen seiniin. Tämä ulkomaista alkuperää oleva järjestö esiintyy myös Internetissä, joskaan ei suomenkielellä - Animal Liberation -liikkeisiin. Turkistarhauksen vastustajilla on myös oma CAFT-organisaatio.

Haaskalle on pyrkinyt myös julkisuutta tavoitteleva Oikeutta eläimille -niminen ryhmä, joka antoi julkisuuteen tiedotteen, jonka mukaan tarhaaja ampui varoittamatta tunkeutujia. Ryhmä ilmoittaa toimivansa vain laillisin keinoin, mutta tukevansa kaikkia eläinten oikeuksia puolustavia henkilöitä, vaikka ei hyväksyisi heidän toimintatapojaan.

Komisario Tero Haapalan mukaan itsenäisyyspäivän iskuaikeilla näyttää tekotavan ja maaliaineen osalta olevan yhteyksiä aiempiin tihutöihin turkistarhoilla. Pidätettyjä 20-31-vuotiaita aktivisteja epäillään ainakin törkeästä kotirauhan rikkomisesta.

Kiinnostava porukka

Komisario Lars Grönroos kertoo Orimattilan ryhmän toimineen aktivistien lehdissä annettujen ohjeiden mukaisesti. Toimintatapa viittaa siihen, että tekijäryhmällä olisi yhteyksiä ainakin samalle Orimattilan tarhalle vuosi sitten tehtyyn värjäys- ja siitoskorttien sekoitusiskuun sekä tämänsyksyiseen tihutyöhön Porvoon seudulla.

Selvitettävänä on kaikkiaan kymmenien samankaltaisten iskujen vyyhti. Vanhimmat vahingontekotapaukset alkavat tosin vähitellen vanhentua rikosoikeudellisesti.

- Pidätettynä on erittäin mielenkiintoinen porukka. Sen koostumuksesta näkyy, etteivät eläinoikeusaktivistit ja 'pelkät tiedottajat' ole niin irrallaan toisistaan kuin on annettu julkisuudessa ymmärtää, sanoo Grönroos. Hänen mukaansa ei ole pois suljettu, että muitakin henkilöitä otettaisiin tutkinnan yhteydessä kiinni.

Grönroos on muutaman kuukauden ajan toiminut keskusrikospoliisissa turkisjuttujen koordinoijana. Häntä kiinnostavat erityisesti suomalaisaktivistien ulkomaiset suhteet.

Aika kiinteistä yhteyksistä Ruotsiin on esimerkkinä se, että uumajalaisia osallistui viime keväänä Helsingissä iskuun, joka kohdistettiin erehdyksessä japanilaisiin liikemiehiin turkisten ostajien linja-auton sijaan.
- Orimattilan tapauksen jälkeen ovat eläinoikeusaktivistit rummuttaneet tietoa läpi Euroopan.

Vihreät tuomitsevat

Vihreä liitto vetosi sekä turkistarhaajiin että tarhauksen vastustajiin väkivallan pysäyttämiseksi. Puheenjohtaja Satu Hassi ja puoluesihteeri Ari Heikkinen korostivat maanantaisessa tiedotteessaan, että oikeudenmukainen ihmisten ja eläinten oikeuksia kunnioittava yhteiskunta ei voi perustua väkivallalle tai sen uhalle.

Hassi ja Heikkinen ymmärtävät orimattilalaisen turkistarhurin suuttumuksen hänen tilaansa kohdistuneiden iskujen vuoksi. Niin ikään he ymmärtävät eläinsuojelijoiden suuttumuksen siitä, että eläimille aiheutetaan kärsimystä "rahan ansaitsemiseksi turhuuden markkinoilla".

- Kumpikaan suuttumus ei oikeuta väkivaltaan, ei ihmisten ampumiseen eikä turkistarhojen vahingoittamiseen, muistutetaan tiedotteessa. Oman käden oikeutta ei voi hyväksyä.

Vihreän liiton johdon mielestä tarhattujen eläinten vapauttaminen, värjääminen ja omaisuuden tärveleminen ovat väkivaltaa, joka on omiaan synnyttämään yhä kovenevia otteita. Turkistarhaajien ja tarhauksen vastustajien kahnauksesta on lyhyt matka pelon, kontrollin ja suojamuurien yhteiskuntaan, joka on hyvin kaukana avoimen ja kansanvaltaisen yhteiskunnan ihanteista.

Hassin ja Heikkisen näkemyksen mukaan tarhauksen vastustajat eivät edistä asiaansa yöllisillä, salaa tehdyillä iskuilla, sillä heidän toimintatapansa on pakottamista. Iskuilla aiheutetaan päinvastoin vahinkoa pitkäjänteiselle luonnonsuojelu- ja eläinsuojelutyölle, jonka on välillä ollut vaikea saada julkisuudessa läpi irtisanoutumistaan iskuista.

- Ainoa oikea tie ovat väkivallaton kansalaistoiminta, lainsäätäjien asenteiden muuttaminen ja tiedon tason parantaminen ja lakien kehittäminen sen kautta - demokraattisen yhteiskunnan tie, opastetaan tiedotteessa.

Turkistarhaajien edustajat kävivät tiistaina eduskunnassa tapaamassa eduskuntaryhmiä. Tarhaajien mielestä yhteiskunta ei ole kyennyt suojaamaan turkistarhausta elinkeinona. Poliisille pitäisi antaa tarpeeksi valtaa, jotta tutkinta voitaisiin suorittaa tehokkaalla tavalla, sanoo toiminnanjohtaja Gustav Smulter Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitosta. Tarhaajia rassaa se, että läheskään kaikkien iskujen tekijöitä ei ole saatu kiinni ja kiinni saaduillekin on luettu vain ehdollisia vankeustuomioita.

Liitto on kehottanut tarhaajia malttamaan mielensä Orimattilan ampumavälikohtauksen vuoksi. Kännykkä ja taskulamppu riittäkööt astaloiksi, neuvotaan tarhaajia.
- Tekojen oikeutusta ei päätetä huutoäänestyksellä, vaan arviointi jää oikeuslaitoksen tehtäväksi, huomauttaa Smulter.

Häkämies laittaisi eläinaktivistit kuriin direktiivillä

Oikeusministeri Kari Häkämies laittaisi eläinaktivistit kuriin EU-direktiivillä. Häkämiehen mukaan EU pyrkii yhteisessä lainsäädännössään siihen, että pelkästä vaaralliseen rikollisjärjestöön kuulumisesta voidaan rangaista ilman mitään tekoakaan.

Häkämiehen mukaan kaikki EU-maat pitävät tiukasti kiinni siitä, että yhdistyksen tai yhteisön tekemiset ratkaisevat, onko kyseessä vakava rikollisuus. Silloin jo järjestöön kuuluminen riittää rangaistuksen aiheeksi. Hän uskoo, että rikollista toimintaa koskevan direktiivin hyväksyminen on EU:ssa jo lähellä.

Häkämies tuomitsi Orimattilan turkistarhaiskun Suomenmaa -lehdessä. Hänen mielestään laillisen elinkeinon uhkaaminen jatkuvasti ja tietoisesti on vakava ja rangaistava teko.

- Tilanne on sama, jos esimerkiksi jonkun vakaumus kieltäisi verojen maksun, ja tällainen henkilö ryhtyisi posauttamaan verotoimistoja ilmaan, Häkämies sanoo lehden haastattelussa.

Häkämiehen mukaan laillisen yhteiskunnan on pystyttävä suojaamaan laillista elinkeinotoimintaa ilman, että sen harjoittaja joutuu turvautumaan haulikkoon.

Eläinaktivistit ovat toimineet aiemminkin

Viime vuoden syyskuussa Kuopion yliopiston koe-eläinkeskuksen Karttulan laitoksesta varastettiin neljä koe-eläinkoiraa. Eläinten vapautusrintama EVR on ilmoittanut olevansa vastuussa teosta. Varkaat murtautuivat Syväniemessä toimivaan laitokseen ja veivät sieltä neljä beaglea, joita kasvatettiin koe-eläimiksi.

Suurten koe-eläinten yksikkö on toiminut Karttulassa 5-6 vuotta. Yksikössä tuotetaan 100-200 koiraa ja tuhatkunta kania vuodessa. Karttulasta koe-eläimet toimitetaan yliopistojen ja lääkealan tutkimusyksiköihin. Karttulan laitos on ainoa, joka tuottaa koe-eläinkoiria tutkijoiden käyttöön. Eläinkokeita siellä ei tehdä.

- Koiria käytetään mm. keinonivel- ja luutumistutkimuksessa. Tutkimus tähtää ihmisten hyvinvointiin, kertoi tutkija Eila Kaliste-Korhonen koe-eläinkeskuksesta. Koe-eläinkeskuksen toimintaa on häiritty aiemminkin.

Supo seuraa vain muutamaa ryhmää

Suojelupoliisin johtajan Seppo Nevala sanoi viime vuoden huhtikuussa Suomessa olevan toistakymmentä pientä poliittista ääriryhmää. Koska samat henkilöt ovat perustaneet ryhmiä uusilla nimillä, järjestöjen nimiä löytynee yli 30.

Näistä Suojelupoliisi seuraa Maijasen mukaan tarkemmin vain muutamaa eläin- ja ekojärjestöä. Tällaisia ovat turkistarhaiskujen tekijäksi epäilty Eläinten vapautusrintama EVR sekä niinikään ulkomailta Suomeen rantautunut Earth Liberation Front -liike.

ALF pitää myös tiedostoja suoritetuista iskuista. He ottavat vastaan tietoja myös postitse, mutta varoittavat: "Always assume that all mail is opened, read, copied, and fingerprinted by law enforcement agencies use.” Kuluvalta vuodelta järjestö ottaa vastuun viidestä iskusta.

Edellisen vuoden urotekoihin kuului mm. kolmen kuorma-auton polttaminen Turussa. Eläintensuojelujärjestö Animalia puolestaan on sanoutunut irti iskuista ja tuomitsee ilkivallan käytön eläinsuojelun edistämiskeinona. Oikeutta eläimille vastustaa turkistarhausta, mutta irtautuu myös kansalaistottelemattomuudesta.

Vahingonteko kärjistymässä

Poliisi on pidempään epäillyt, että mielenosoituksen omainen vahingonteko turkisalaa ja mahdollisesti joitain muitakin elinkeinoja vastaan voi saada yhä kärkevämpiä muotoja. Esimerkiksi Englannissa ja Yhdysvalloissa ns. ekoterrori on jo ainakin muutamien vuosien ajalta tunnettu ilmiö.

Komisario Tero Haapalan mukaan poliisi löysi pari viikkoa sitten eläinaktivistien toimipisteen Helsingin yliopistollisen keskussairaalan asuntolasta. Poliisi pääsi selville toimipisteestä tutkiessaan Porvoossa sattunutta kettujen töhrimisiskua.

Eläinaktivistit iskivät porvoolaiselle kettutarhalle ja töhrivät noin 400 kettua marraskuun puolivälissä. Haapala ei vahvista tietoja, joiden mukaan poliisi olisi löytänyt asunnosta väkivaltaisten iskujen suunnittelemiseen viittaavaa materiaalia tai käsiaseen patruunoita ja räjähdysaineiden valmistusohjeita.

Lapinlahden sairaalan yhteydessä sijaitsevassa asuntolassa asuu virallisesti muun muassa HYKS:issä työskenteleviä siviilipalvelusmiehiä. Ratsattu asunto on kuitenkin ollut ilmeisesti ulkopuolisten käytössä.

Haapalan mukaan poliisi on tutkinut sekä eläinaktivistien tamperelaisen että helsinkiläisen toimipaikan. Tampereella Hatanpään valtatiellä sijaitsevassa keskuksessa pitävät majaansa muun muassa Aseistakieltäytyjäliitto, Maan Ystävät ja Oikeutta Eläimille -järjestö sekä kaksi vaihtoehtolehdeksi itsensä määrittelevää julkaisua.

Minna Matt Oikeutta Eläimille -järjestöstä kieltää, että keskuksen järjestöillä olisi mitään tekemistä Orimattilan välikohtauksen kanssa. Mattin mukaan poliisi takavarikoi keskuksesta muun muassa neljä tietokonetta sekä kirjallista materiaalia.

TIMO KERVINEN-STT
12.12.1997


POLITIIKKA -SIVULLE