Egyptiläinen asiantuntija torjuu ennustukset tutsivaltiosta:

"Tutsien heimovaltiota ei synny"



Mitä on tekeillä, kun pienenä vähemmistönä oleva tutsiheimo ponnahtaa avainasemaan niin Zairessa, Ruandassa, Burundissa kuin Ugandassakin? Jännittävin teoria on, että ollaan luomassa siirtomaaisäntien piirtämät rajat ylittävää tutsien suurvaltaa. Verkkouutisten haastattelema Kairon yliopiston professori Abdel Malik Auda ei kuitenkaan usko uuden heimovaltion syntyyn.


Kylmän sodan päätyttyä tutsit ovat nousseet vahvoihin asemiin niin Ruandassa, Burundissa, Ugandassa kuin Zairessakin. Tukea on annettu tovereille myös yli rajojen, esimerkiksi ruandalaisia ja ugandalaisia sotilaita taisteli Zairessa Laurent Kabilan riveissä. Kairon yliopiston professori Abdel Malik Audan mukaan näiden maiden rajat ovat keinotekoisia, eivätkä seuraa heimorajoja.

- Ruanda, Burundi ja Kongo (ent. Zaire) olivat yksi ja sama maa Belgian alaisuudessa. Kun itsenäisyys tuli, Belgiassa aiottiin julistaa Ruandan ja Burundi yhdeksi liittovaltioksi, Auda kertoo.

- Mutta paikalliset eliitit, tutsit tai hutut, eivät hyväksyneet sitä. Niin niistä tuli kaksi eri maata aivan kuin Kongosta oma maansa ja Ugandasta omansa.

Raaka valta Ruandassa ja Burundissa

- Tutsit, hutut ja muut heimot ovat asuinsijoillaan historiallisista syistä. Tutsit ovat vähemmistö Ruandassa ja Burundissa. Kun maat tulivat itsenäisiksi, tutsien ja hutujen historiallinen konflikti alkoi taas, kertoo Auda. - Taustalla on se, että hutut ovat maanviljelijöitä ja tutsit kookkaita paimentolaisia ja karjankasvattajia.

- Jo ennen itsenäisyyttä alkoi sisäinen konflikti, nähtiin salamurhia ja verta. Näiden maiden hallitukset muodostettiin raa'alla voimalla, olivatpa ne hutujen tai tutsien.

- Kylmän sodan päättyessä tapahtui muutoksia. Hutut hallitsivat Ruandaa ja tutsit Burundia. Ja sitten kansanmurhat alkoivat.

Tutsit tukijana Ugandassa

Ugandassa tutsien rooli oli toinen. Siellä he olivat yksi pikkuheimo, joka teki viisaan liiton.
- Ugandan tutsit ovat pieni vähemmistö. Kun Museweni aloitti pitkän marssinsa sisällissodassa, hän teki liiton useiden pienten heimojen kanssa.

- Se oli taitavaa, koska kaikki pienet heimot olivat rauhattomia ja tyytymättömiä. Hallitseva eliitti oli pitänyt kaiken itsellään, jakanut ja syönyt koko kakun -rahan, asemat ja armeijan -, niinkuin Afrikassa on tapana.

Tutsit nousivat pikkuheimoista tärkeimmäksi.
- Tutsit alkoivat kaveerata Musewenin kanssa, joka antoi heille sotilaallisen koulutuksen ja asemat.

"En usko salaliittoihin"

- Olen lukenut amerikkalaisista lehdistä, että on kaiken takana on salaliitto, jossa taustalla on se, että Musewenin äiti on tutsi. Ja että on olemassa vanha tutsien kuningaskunta, joka halutaan luoda uudelleen.

Professori Abdel Malik Auda tyrmää nämä puheet. Hänen mukaansa kyse on vain taitavista liitoista ja vallanhalusta:
- Paikalliset eliitit eivät tahdo Afrikan Yhdysvaltoja, koska he ovat mieluummin omassa maassaan ykkösenä kuin liittovaltiossa kolmosena.

- Minä en usko salaliittoihin. Jotkut harvat voivat ajatella näin, mutta ei enemmistö.

- Ei ole helppoa muuttaa rajoja ja vallan tasapainoa. Vallan tasapainohan ei ole viime kädessä tutsien kädessä, vaan eurooppalaisten ja amerikkalaisten suurten valtioiden.

- Eivätkä edes afrikkalaiset eliitit tahdo muuttaa nykyisiä rajoja. Jokainen eliitti jokaisessa maassa tahtoo olla yksin vallassa. Kuka tahtoisi antaa pois paikkansa oman maansa ykkösenä ja vaihtaa sen kolmosen asemaan jossain afrikkalaisessa USA:ssa?

Kabila ei edes ole tutsi

Tiedotusvälineissä Zairen kapinajohtaja Kabila on leimattu tutsiksi. Tämä tieto ei pidä paikkaansa.
- Kabila ei ole tutsi, Auda torjuu. - Hän johtaa laajaa koalitiota, jossa tutsit kieltämättä muodostavat yhden pilarin.

- Kabila on nuba ja kotoisin Katangasta. 1960-luvulta alkaen Katanga on kapinoinut. Hänen sukulaisensa nubat ovat Sambiassa, Angolassa ja Zairessa.

Taustalla vain halu valtaan

- En usko kansainväliseen salaliittoon, vaan siihen, että jokainen vallankumous ja -kaappaus näissä maissa on pyrkimystä päästä valtaan.

Sitäpaitsi Auda muistuttaa, etteivät heimotkaan järin yhtenäisiä ole. Ne jakaantuvat klaaneihin.
- Kannattaa muistaa, mitä tapahtui Somaliassa, jossa saman heimon klaanit ovat taistelleet vuosia toisiaan vastaan.

- Näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa ei siis synny Afrikan Yhdysvaltoja, afrikkalaista USA:ta. Korkeintaan syntyy yhteistyötä hallitusten kesken, kuten läntisessä Euroopassa.

LAURI KAIRA
Kairo
5.6.1997


ULKOMAAT -SIVULLE