Budjetin käsittely hallitsee eduskunnan syksyä



Ensi vuoden talousarvioesityksen antaminen aloitti tiistaina eduskunnan syyskauden. Budjetti ja siihen liittyvät lakiesitykset myös hallitsevat parlamentin työtä jouluun saakka. Keskustelua käydään erityisesti helikopterihankinnoista ja myöhemmin ratkaistavasta tuloverotuksesta.


Pääministeri Paavo Lipponen ja puolustusministeri Anneli Taina (kok) muistuttivat tiistaina, että helikopterihankinnat tehdään vasta perusteellisen selvitystyön jälkeen ensi vuosituhannen puolella.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kulttuuriministeri Claes Andersson nimesi puolustusvoimien hankinnat ja valtion tukeman rakentamisen karsimisen budjetin kipukohdiksi. Vasemmistoliitto on Anderssonin mukaan kuitenkin hallituksessa hyväksytyn budjettiesityksen takana.

Lipponen sanoi toivovansa, että keskustelu helikopterikysymyksestä käydään asiapohjalta, eikä sen vuoksi, että nämä ovat joidenkin mielestä seksikkäitä vehkeitä.

Eduskunta käy budjetin lähetekeskustelun ensi viikolla. Sen jälkeen talousarvioesitys siirtyy valtiovarainvaliokunnan käsittelyyn.

EMU-tiedonanto hyvissä ajoin

Syksyn työtä leimannee myös Suomen mahdollista EMU-jäsenyyttä koskevien päätösten läheneminen. Niinistö muistutti budjetin esittelypuheessaan, että eduskunnan on tehtävä lopullinen ratkaisu heti ensi vuoden alkupuolella.

Hänen mielestään tiedonannoksi kaavailtu hallituksen EMU-avaus tulisi antaa hyvissä ajoin. Kansanedustajilla olisi siten riittävästi aikaa sekä perehtyä asiaan että seurata muiden maiden päätöksentekoa.

Eduskunta otti kesän alussa astetta kriittisemmän kannan rahaliittoon kuin hallitus asiaa koskevassa selonteossaan. Suuri valiokunta edellytti, että hallitus teettää vielä uusia selvityksiä.

Eduskuntaryhmät antavat syksyn aikana omat lausuntonsa perustuslain uudistuksesta, jota valmistellaan kansanedustaja Paavo Nikulan (vihr) johtaman komitean tekemän työn pohjalta.

Hallitusmuodon muuttamista koskeva esitys tuotaneen eduskuntaan vasta kevätistuntokauden alussa. Siihen on kytketty myös eduskunnan työjärjestyksen osittainen uusiminen.

Homoparit ja Ylen ohjelmat

Samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteen rekisteröinti nousee jälleen syyskaudella esille täysistunnossa. Käsittelyyn tulee europarlamentaarikoksi siirtyneen Outi Ojalan (vasl) asiaa koskeva aloite. Lakivaliokunta ei hyväksynyt aloitetta, mutta otti myönteisen kannan oikeudellisten epäkohtien poistamiseen.

Valiokunnissa odottavat lopullista käsittelyä myös koululait ja rikoslain osittaisuudistukset. Ohjelmassa ovat myös aluekehityslakien tavoitteiden toteutumista ja energiapolitiikkaa koskevien selontekojen palautekeskustelut. Mitään uusia ydinvoiman lisärakentamiseen liittyviä avauksia ei eduskunnalta ole kuitenkaan odotettavissa.

Lokakuun puolivälissä pidetään Yleisradion ohjelmapolitiikkaa koskeva ajankohtaiskeskustelu.

Eduskunta juhlii itsenäisyyden 80-vuotispäivää itsenäisyyspäivän aattona. Alustavan aikataulun mukaan syyskausi pitäisi päättää 19. joulukuuta viimeisillä budjettiäänestyksillä.

STT-IA
5.9.1997


POLITIIKKA -SIVULLE