Valtiovarainministeri Sauli Niinistö kannattaa Lipposen ajatusta

Lipponen muuttaisi markan euroiksi keskuskurssilla



Pääministeri Paavo Lipponen kannattaa ajatusta, että Suomen markka muutettaisiin euroiksi nykyisen ERM-keskuskurssin mukaisesti. Valtiovarainministeri Sauli Niinistö ilmoitti olevansa samalla linjalla.


- Suomella on ERM-keskuskurssi joka on meidän mielestämme sopiva, pääministeri sanoi.

Markka on ollut jonkin verran keskuskurssiaan vahvempi. Suhteessa Saksan markkaan keskuskurssi on 3,04 mk, mutta markan kurssi on pitkään ollut alle kolmen markan.

Lehdistötilaisuudessa perjantaina Lipponen toisti myös toiveensa, että jo tämän vuoden joulukuussa tehtäisiin alustava päätös siitä, mitkä maat liittyvät talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen.

- Etukäteistiedon saaminen vähentäisi epävarmuutta, jota asioiden siirtäminen aivan loppumetreille voisi aiheuttaa. Muodollinen päätös tehdään suunnitelmien mukaan Englannin puheenjohtajakaudella ensi vuoden huhti-toukokuun vaihteessa, Lipponen totesi.

Pääministerin mukaan tämän vuoden talousluvut ovat saatavilla, jos niin halutaan. EU-maiden EMU-kelpoisuudesta päätetään tämän vuoden taloudellisen tilanteen perusteella.
- Olisi kovin tarpeen saada jo tänä vuonna jonkinlainen selvyys siitä, mitä tapahtuu huhti-toukokuun vaihteessa, pääministeri toivoi.

Lipposen mukaan tämä tieto olisi hyvä olla annettavissa myös eduskunnalle, joka ensi kevättalvena päättää, liittyykö Suomi EMU:un ensimmäisten joukossa. Myös komissio haluaa Lipposen mukaan saada aikaiseksi yhteisymmärryksen EMU-jäsenistä jo tämän vuoden puolella.

EMU-valmistelut, myös kurssit, tulevat esille runsaan viikon kuluttua EU:n valtiovarainministerien epävirallisessa kokouksessa Luxemburgissa. Lipponen ei halunnut arvioida, onko silloin jo mahdollista päättää periaatteista, joilla kurssimuutokset tehdään.

Muuntamiskurssien määrääminen keskuskurssien mukaisiksi törmää siihen vaikeuteen, että Irlannin punta on huomattavasti keskuskurssiaan vahvempi, lähellä 15 prosentin ylärajaa. Keskuskurssiin sitominen euroon lähdettäessä olisi siten roima devalvaatio Irlannissa.

Niinistö epäröi ennakkolistaa

Eduskunnan suuressa valiokunnassa vieraillut valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok) kannatti Lipposen ajatusta euroon siirtymisestä keskuskurssien mukaan.

Hän kertoi aikovansa ottaa kysymyksen siirtymisen periaatteista esille valtiovarainministerien kokouksessa kahdenvälisissä keskusteluissa, ellei se tule virallisesti esille.
- Aion ainakin kysyä siitä mielipiteitä, Niinistö sanoi.

Keskustelussa on liikkunut myös ajatus pitkäaikaisten keskikurssien käyttämisestä.
- Nykyinen keskuskurssi olisi meidän kannaltamme hyvä, ja se periaate, että nykyiset keskuskurssit olisivat muuntokurssit, Niinistö lisäsi.

Niinistö oli varovaisempi koskien EMU-jäsenten ennakkovalintaa.
- Kaikki aientaminen on omiaan vähentämään epävarmuuden aikaa. Mutta maiden valinta on varmasti aika monitahoinen kysymys, ja se voi olla käytännössä aika vaikea ratkaista, Niinistö pohti.

Niinistö ei uskonut, että päätöksen nopeuttaminen johtaisi automaattisesti laajaan EMU:un, kun varmoja lukuja kriteereistä ei vielä ole käytössä.
- Tässä tahtoo unohtua vakaussopimus, kun tuijotetaan vain niitä kertakäyttöisiä kriteerejä. Vakaussopimus asettaa euroalueessa elettäessä jatkuvan kriteerin, Niinistö muistutti.

Sopimus mahdollistaa sakkorangaistukset maalle, joka EMU:ssa ei noudata rahaliiton määräämää tiukkaa talouslinjaa.

Niinistö ei halunnut ryhtyä mukaan äskettäin kuohahtaneeseen keskusteluun EMU:n lykkäämisestä. Saksan Bundesbankin Hans Tietmeyerin lausunnot ovat Niinistön mielestä aivan samanlaisia kuin ennen.

- EMU:n alkamisajankohta on minun ymmärtääkseni täysin kiinteä ja selvä. Tämä aikataulukeskustelu, mitä me käymme Suomessa, tähtää vain päätöksenteon aikaistamiseen, että epävarmuuden aika vähenisi.

STT-IA
8.9.1997


POLITIIKKA -SIVULLE