Keskustan puoluesihteeri jättää paikkansa



Keskustan puoluesihteeri vaihtuu. Tehtävää vuodesta 1994 lähtien hoitanut Pekka Perttula, 36, siirtyy määräaikaiseksi keskustan eduskuntaryhmän sihteeriksi seuraaviin eduskuntavaaleihin saakka. Hän perustelee työpaikan vaihdosta perhesyillä.


Uusi puoluesihteeri valitaan keskustan ylimääräisessä puoluekokouksessa syyskuun lopussa. Vahvin ehdokas on keskustan järjestösihteeri Eero Lankia, 44.Puoluekokous on varsinaisesti kutsuttu koolle määrittelemään keskustan kanta Suomen EMU-jäsenyyteen.

Keskustan nykyinen ryhmäsihteeri Matti Piuhola siirtyy puoleksitoista vuodeksi projektitehtäviin. Hän valmistelee seuraavan eduskuntavaalikauden tavoitteita ja erityisesti Etelä-Suomeen kohdistuvaa vaalityötä.

Piuhola on toiminut ryhmäsihteerinä vuodesta 1985. Sitä ennen hän ehti toimia mm. valtiovarainministeri Ahti Pekkalan (kesk) poliittisena sihteerinä.

Etelä-Suomea koskeva vaalityö on nostettu merkittävään asemaan puolueessa. Puheenjohtaja Esko Ahon mukaan vuoden 1999 vaalitulos ratkeaa pitkälti sen mukaan, miten keskusta menestyy tällä alueella.

Perttulan päätökseen useita syitä

Puoluesihteerin tehtävistä eduskuntaryhmän palvelukseen siirtyvä Perttula korostaa, että syitä vaihdokseen on useita. Yksi on vuonna 1999 alkava vaaliputki, joka edellyttää puoluesihteeriltä rankaa kentän kiertämistä.

Perttulan mukaan hänen elämäntilanteensa ei anna mahdollisuuksia lähteä täysipainoisesti uudelle kaudelle, joka olisi virallisesti alkanut ensi kesäkuun sääntömääräisestä puoluekokouksesta.

Perttulan päätöstä kypsytti hänen mukaansa myös lämmin kesä, jolloin hän on voinut olla perheensä kanssa. Uutta perheenlisäystä on odotettavissa kuukauden kuluttua.
- Puoluesihteerinä ollaan muutama vuosi, isänä toivottavasti vuosikymmeniä, Perttula muistuttaa.

Lankia ainoa ehdokas

Perttulan uskotaan tähtäävän kansanedustajaehdokkuuteen vuoden 1999 vaaleissa, vaikka hän korosti torstaina sen ratkaisun olevan vielä edessäpäin.

Puoluesihteeriksi Perttula pyrki jo vuonna 1990, mutta hävisi silloin kilpailun sittemmin Lontooseen lehdistösihteeriksi siirtyneelle Erja Tikalle.

Vuoden 1994 puoluekokouksessa Jyväskylässä Perttula puolestaan peittosi Lankian, joka on nyt nousemassa puoluesihteerin pallille. Lankiaa on pidetty Paavo Väyrysen luottomiehenä. Hän veti mm. Väyrysen presidentinvaalikampanjaa. Väyrysen ohella Lankia on avustanut useita muitakin keskustan ministereitä.

Keskustan puoluehallituksen työvaliokunta pohti torstaina mahdollisia puoluesihteeriehdokkaita. Lankian nimi oli ainoa, joka nostettiin esille.

Puheenjohtaja Esko Aho kuittaa puheet Lankiasta Väyrysen miehenä huomauttamalla, että hän itse ja moni muukin keskustalainen on ollut eri vaaleissa tukemassa Väyrystä.

Puoluesihteerin valinta puoluevaltuuskunnalle

Keskustan puoluesihteeri on aina ollut näkyvästi mukana poliittisessa elämässä, mutta hänen pääasiallinen toimintakenttänsä on ollut puolueen organisaation johdossa. Perttulan mukaan poliittinen vaikuttaminen edellyttäisi, että puoluesihteeri olisi kansanedustaja.

Keskusta aikookin muuttaa puoluesihteerin toimenkuvaa siten, että hänestä tulee entistä suuremmassa määrin toimitusjohtaja. Samalla puoluesihteerin valinta aiotaan siirtää puoluekokoukselta puoluevaltuuskunnalle.

Keskustan sisällä on käyty kriittistä keskustelua mm. taloudenhoidosta ja puoluetoimiston talon myyntihankkeista. Moitteita on singonnut myös puoluesihteerin päälle, vaikka hän ei ole näistä asioista suoranaisesti vastuussa.

Perttula arveli, että tämä kentän palaute on rajoittunut eduskunnan lähellä sijaitsevan ravintolan kabinettiin. Hän kiisti, että talouskysymyksillä olisi mitään tekemistä työpaikan vaihdoksen kanssa. Myös Aho vakuutti, että kaikki talouteen liittyvät ongelmat on hoidettu kuntoon.

STT-IA
5.9.1997


POLITIIKKA -SIVULLE