Viikon varrelta - politiikkaa lyhyesti


Väyrynen arvioi keskustan EMU-uskottavuuden huvenneen

Keskustan EU-parlamentaarikko Paavo Väyrynen arvioi, ettei keskustan uskottavuus Suomen EMU-jäsenyyden vastustajana ole paras mahdollinen. Väyrysen mukaan puolueen kannanottojen ja päätöksenteon lykkääminen on yleisesti tulkittu siten, että keskusta haluaa omalla toiminnallaan myötäillä hallituksen pyrkimyksiä viedä Suomi ensimmäisten maiden joukossa rahaliittoon.

Suomenmaassa torstaina julkaistussa kolumnissaan Väyrynen haluaa keskustan pitävän kiinni EMU-kansanäänestystä koskevasta vaatimuksesta. Jo nykyinen hallitus ei siihen suostu, kansanäänestys voitaisiin Väyrysen mielestä toteuttaa eduskuntavaalien jälkeen. Hän huomauttaa, että vuoden 1999 alusta toteutuvasta EMU:sta voi vetäytyä vuoteen 2002 saakka, jolloin kansalliset valuutat poistuvat käytöstä.

Väyrynen oli jo keväällä eri mieltä keskustan johdon kanssa puolueen EMU-päätöksen aikataulusta. Hän olisi halunnut, että se olisi lyöty lukkoon hyvissä ajoin ennen SDP:n kannanottoa, joka muotoillaan 24. syyskuuta.

Keskusta päättää asiasta 28. syyskuuta pidettävässä ylimääräisessä puoluekokouksessa. Puheenjohtaja Esko Ahon mielestä puoluekokouksen tulisi todeta, ettei Suomen tule mennä EMU:n kolmanteen vaiheeseen ensimmäisten maiden joukossa.

Väyryselle sopisi myös yksinkertaisempi ja selkeämpi sanamuoto, jonka mukaan Suomen tulisi jäädä rahaliiton käynnistyessä sen ulkopuolelle. Väyrynen pitää lisäksi perusteluja pulmallisina. Hän esittää pitäytymistä lyhyessä kaavassa. EMU-jäsenyydessä mahdollisesti harjoitettavaan politiikkaankaan ei pitäisi ottaa kantaa, koska silloin kielteinen päätös menettäisi melkoisen osan uskottavuudestaan.


Lipponen: Tieto EMU:sta tänä vuonna

Pääministeri Paavo Lipponen uskoo, että tärkeä tieto Euroopan Unionin talous- ja rahaliiton kolmannen vaiheen toteutumisesta saadaan tämän vuoden loppuun mennessä. Jo sitä ennen EU-maat toivottavasti päättävät EMU:un osallistuvien maiden valuuttojen kurssien sitomisesta, sanoi Lipponen keskiviikkona Helsingissä.

- Syksyn aikana on mahdollista saada aikaan tietopohja, jonka perusteella EMU:n kolmannesta vaiheesta voidaan tehdä poliittinen päätös EU:n Luxemburgin huippukokouksessa, sanoi Lipponen. Hänen mukaansa myös EU:n puheenjohtajana toimiva Luxemburg pyrkii tähän.

Lipponen esitti näkemyksensä vakuutusyhtiö Pohjolan seminaarissa. Samassa seminaarissa puhuneen Meritan pääjohtajan Vesa Vainion mukaan on perusteltua syytä olettaa, että Euro syntyy valuuttakurssijärjestelmän nykyisten keskuskurssien pohjalta.

- Keskuskurssi on tällä hetkellä markalle yhtä hyvä kuin vuosi sitten. Se on myös elinkeinoelämän kannalta sopiva taso, totesi Vainio. Hänen mukaansa markan kurssi on ERM:iin liittymisen jälkeen myös kehittynyt loogisesti suhteessa keskuskurssiin.


Kaksi STTK:n suurinta liittoa saattaa yhdistyä

Kaksi STTK:n suurinta teollisuusliittoa aloittavat neuvottelut yhteistyöstä, joka voi johtaa liittojen yhdistymiseen. Teknisten liitto ja Suomen teollisuustoimihenkilöiden liitto STL ovat sopineet perustavansa työryhmän selvittämään asiaa. Voimien yhdistäminen synnyttäisi noin 120 000 jäsenen liiton, mikä nostaisi sen yhdeksi maan suurimmista ammattiliitoista.

Liittojen fuusiosta on puhuttu aika ajoin, mutta viime aikoina ne ovat tyytyneet yhteistyöhön Teollisuuden toimihenkilöiden neuvottelujärjestön TNK:n kautta, jonka on määrä avata aluekeskuksia eri puolilla maata.

Teknisten liiton puheenjohtaja Ilkka Joenpalon (SDP) mukaan selvittelytyön tavoitteena on yhteinen liitto. Myös STL:n puheenjohtaja Helena Rissanen (SDP) on sitä mieltä, että yhteistyö ei voi jäädä alueorganisaatioihin.
- Pitkän putken päässä voisi kenties olla yhteinen toimihenkilöjärjestö, Rissanen kertoi tänään. Teknisten liittoon kuuluu noin 72 000 ja STL:ään 48 000 jäsentä.


Häkämies patistelee Korkeinta oikeutta itsetutkiskeluun

Oikeusministeri Kari Häkämiehen mielestä Korkeimman oikeuden maineen palauttaminen on oikeuden jäsenten omalla vastuulla. Häkämies sanoo Etelä-Saimaassa, että kansalaisten luottamus oikeuslaitokseen voi palautua vain tuomarien ponnistelujen ansiosta.

Oikeusministerin mukaan Suomen kokoisessa maassa ei ole tarpeeksi ihmisiä hoitamaan pätevästi vain yhtä tiettyä tehtävää eli Korkeimman oikeuden jäsenten sivutoimista tuskin päästään tulevaisuudessakaan eroon.

Häkämiehen mukaan kaikki alioikeuspäätökset saa jatkossakin viedä hovioikeuden tutkittaviksi. Kaikki tapaukset eivät kuitenkaan etene niin sanottuun pääkäsittelyyn, jollei siihen ole alkututkinnan perusteella aihetta.


Kauko Juhantalo jälleen oikeuteen

Kansanedustaja Kauko Juhantalo joutuu jälleen oikeuteen. Juhantalo sai tiistaina syytteen avunannosta törkeään kavallukseen, joka liittyy Helsingissä vuodenvaihteessa 1994 tehtyihin kiinteistökauppoihin, kertoi Iltalehti keskiviikkona.

Syytteen mukaan Juhantalo tienasi Interbankin junailemassa kiinteistökaupassa yli miljoona markkaa, joilla kuitattiin hänen velkansa. Kauppa tehtiin kuukausi sen jälkeen, kun Juhantalon edellinen rangaistus, vuoden ehdollinen vankeus päättyi.

Koonnut: IA
4.9.1997


POLITIIKKA -SIVULLE