Keskustan Jäätteenmäkikin suomii KKO:n jäsenien sivutoimia

Oikeuskansleri pitää KKO:n tuomareitten sivutoimia huonosti valvottuina



Oikeuskansleri Jorma S. Aalto arvostelee korkeimman oikeuden jäsenten sivutoimien valvontaa. KKO on hyväksynyt kovin ylimalkaisia suullisia ja kirjallisia ilmoituksia välimiestehtäviä tekeviltä oikeusneuvoksilta. Se ei täytä valtion virkamiehiä koskevan lainsäädännön vaatimuksia, toteaa oikeuskansleri.


Aalto korostaa, että kansalaisten tulisi voida luottaa tuomioistuimien toiminnan puolueettomuuteen niin, etteivät sitä vaaranna mm. taloudelliset sidonnaisuudet. Sivutoimilupahakemuksessa tulee tehdä tarkka selvitys tehtävän luonteesta ja laajuudesta. Ilmoitus ei voi olla vain sellainen, että kyseinen tuomari toimii myös välimiehenä, paheksuu Aalto.

Korkeimman oikeuden menettely perustuu pitkäaikaiseen käytäntöön. Koska tuomareilla ei ole virka-aikaa, on katsottu ettei heidän tarvitse hakea sivutoimille lupaa, pelkkä ilmoitus riittää. Aallon mukaan tuomareita tulisi kohdella tässä asiassa kuin tavallisia virkamiehiä.

Aallon päätös liittyy kanteluun tuomareiden sivutoimista. Koska asia on kesken tuomaritoimikunnassa, antoi hän kantansa tiedoksi korkeimmalle oikeudelle ja oikeusministeriölle.

Puhelut oikeuskanslerille lisääntyneet

Kansalaisten suorat yhteydenotot oikeuskanslerille ovat voimakkaasti lisääntyneet 1990-luvulla. Neuvoja on annettu kantelujen tekemisestä ja siitä, mitkä asiat kuuluvat oikeuskanslerin harkittaviksi. Oikeuskanslerille tehtyjen kanteluiden määrä on ollut kasvussa, mutta käsittelyajat ovat pysyneet samoina, selviää viraston toimintakertomuksesta viime vuodelta.

Kanteluita tehtiin viime vuonna yhteensä 1256 kappaletta, vuonna 1990 määrä oli 976. Eniten kanneltiin poliisin ja syyttäjien toiminnasta. Myös valtioneuvoston ja ministeriöiden tekemisistä tuli runsaasti sanomista.

Kertomusvuonna ratkaistiin 1122 asiaa. Käsittelyaika oli suuressa osassa tapauksista alle kolme kuukautta. Tutkituista kanteluista 19 prosenttia johti toimenpiteeseen.

Nykyisin oikeuskanslerin keskeisenä tehtävä on ennen muuta valtioneuvoston istuntojen ja tasavallan presidentin esittelyn esityslistojen tarkastaminen ja ennakkolausuntojen antaminen niiden laillisuudesta. Syyttäjälaitoksen johtaminen ei enää kohta kuulukaan oikeuskanslerille, kun valtakunnansyyttäjä aloittaa toimessaan lokakuun alusta.

Jäätteenmäkikin suomi KKO:n jäsenien sivutoimia

Keskustan kansanedustaja Anneli Jäätteenmäki haluaisi kieltää korkeimpien oikeuksien jäseniltä sivutoimet kokonaan. Jäätteenmäen mielestä työskenteleminen samaan aikaan esimerkiksi välimiehenä ja korkeimman oikeuden jäsenenä voi vaarantaa riippumattomuuden.

Esko Ahon hallituksessa oikeusministerin tehtäviä hoitanut Jäätteenmäki sanoi tiistaisessa Suomenmaassa, että hän hyväksyy korkeimpien oikeuksien jäsenten osallistumisen vain lainsäädäntötyöhön.

Jäätteenmäki onkin korkeimman oikeuden presidenttiä Olavi Heinosta ja tämän johtamaa työryhmää tiukemmalla linjalla. Heinosen työryhmä on esittänyt, että kaikista sivutoimista pitäisi tehdä luvanvaraisia.

Anneli Jäätteenmäki ei kannata sitä, että eduskunta ottaisi kantaa Eeva Vuoren tapaukseen. Jäätteenmäen mielestä korkeimman oikeuden pitäisi itse miettiä, kuinka se voi palauttaa menetetyn maineensa. Korkeimman oikeuden maine on Jäätteenmäen mukaan kiinni monesta muustakin seikasta kuin Eeva Vuoresta.

STT-IA
5.9.1997


POLITIIKKA -SIVULLE