Suomi ei ole NATO:n jäsenkandidaattilistan kärkisijoilla
Viralliselle NATO-linjalle ei haastajaa
Huolimatta mielipiteiden näennäisen laajasta kirjosta viime viikkoina käydystä
NATO-keskustelusta on löydettävissä kolme päälinjaa. Niiden sisälle mahtuu tosin joukko erilaisia argumentaatiotapoja, joiden taso poikkeaa suurestikin toisistaan. Näin on asian laita erityisesti NATO-jäsenyyttä kannattavien leirissä, jotka muodostavat tällä hetkellä kaikkein äänekkäimmän ryhmän.NATO-jäsenyyden kannattajat voidaan karkeasti jakaa kahteen osaan. Ensimmäisen ryhmän muodostavat kokemusta ja harkittua argumentaatiotapaa käyttävät asiantuntijat kuten Max Jakobson. Toista ryhmää edustavat sitä vastoin kansainvälisen järjestelmän rakenteita huonommin tuntevat, jotka henkilöityvät europarlamentaarikko Kirsi Pihaan.
Toista päälinjaa edustaa Suomen ainoa yhden miehen poliittinen instituutio Paavo Väyrynen, jonka mukaan Suomen NATO-jäsenyyden todennäköisyys on nolla.
Kolmannen päälinjan perusta on hallituksen virallisessa turvallisuuspoliittisessa linjauksessa, jolle on tyypillistä ns. wait and see -näkemys. Linjan perusteesit löytyvät mm. presidentti Ahtisaaren MTV:lle antamastaan lausunnosta, puolustusministeri Tainan viime viikon Helsingin Sanomien haastattelusta sekä viikonvaihteen Iltalehdessä haastatellun puolustusministeriön korkea-arvoisen virkamiehen näkemyksistä.
Linjaa edustaa myös SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Erkki Tuomioja, joka pitää uusia NATO-selvityksiä turhina.
Jäsenyyden kannattajat
Jakobsonin näkemyksissä on aspekteja, jotka ovat loogisesti perusteltuja ja asettavat vallitsevan linjan kritiikille alttiiksi. Tällainen on mm. näkemys laajentumiskierrosten määrästä. Erityisesti Yhdysvalloissa laajentumista kohtaan orastava kritiikki on yksi merkki siitä, että kovin montaa laajenemiskierrosta ei 10-15 vuoden aikajänteellä tule.Tähän suuntaan viittaa myös Venäjän ja NATO:n välillä käytävät neuvottelut. On todennäköistä, että NATO saattaa olla valmis tekemään myönnytyksiä samalla kun se pyrkii varmistamaan, että kaikki sen kannalta tärkeät kandidaatit saadaan ensimmäisellä kierroksella mukaan. Suomi ei ole tämän preferenssilistan kärkisijoilla.
Myös tiistaina Venäjän pääministeri Tshernomyrdinin lausunto sotilasliiton itään työntymisen vaikutuksista Venäjän ääriainesten lännen vastaisen politiikan kovenemiselle ja siitä Jeltsinin hallinnolle aiheutuvista vaikeuksista puhuu omalta osaltaan yhden NATO-kierroksen todennäköisyyden puolesta.
Mutta päinvastoin kuin Jakobson esittää, Suomen NATO-jäsenyys tässä tilanteessa provosoisi Venäjän äärivoimia ja antaisi turhaa käyttövoimaa aiempaa kovemmalle linjalle Baltiaa ja jopa Suomeakin kohtaan.
Huolimatta Jakobsonin paikoin perustellusta argumentaatiosta jää hänen näkemyksissään kuitenkin toteennäyttämättä se, miksi Suomen tulisi tehdä merkittävä turvallisuuspoliittinen linjan muutos. Suomella ei ole sellaista turvallisuusvajetta, joka antaisi aihetta muuttaa nykyistä linjaamme tämän hetkisen tiedon pohjalta.
Pinnallisia näkemyksiä
Pinnallisempi myönteinen näkemys NATO-jäsenyydestä sisältää sen sijaan runsaasti aineksia, jotka tekevät siitä asiantuntijapiireissä vähemmän uskottavan. Europarlamentaarikko Pihan näkemys NATO:n laajenemisen syistä on totuusarvoltaan olematon.Hänen mukaansa laajenemisprosessi on seurausta entisten Varsovan liiton maiden aktiivisesta pyrkimisestä NATO:n jäseneksi. Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen.
NATO:n laajenemisen syitä on etsittävä ennen kaikkea Saksan halusta päästä reunavaltioasemastaan. Saksalla on tarve luoda geopoliittisesti merkittävä puskurivyöhyke itsensä ja Venäjän väliin. Tämä on keskeinen syy siihen, miksi Puola, Unkari ja Tshekki ovat niin toivottuja jäsenkandidaatteja.
Toinen hämmennystä herättänyt seikka oli Pihan sangen huoleton näkemys WEU:n ja EU:n merkityksestä Euroopan turvallisuusjärjestelyissä. Hän totesi viikonvaihteen Iltalehdessä, että: ”WEU:lla on merkitystä poliittisesti, kenties jotain eurooppalaisen turvallisuusnäkökulman korostamista. Varsinaiset muskelit ovat kuitenkin NATO:ssa.”
On totta että ”muskelit” ovat NATO:lla, mutta pyrkimykset eurooppalaisen turvallisuuspoliittisen identiteetin tai itsenäisemmän eurooppalaisen pilarin luomiseksi eivät ole vain ”jotain eurooppalaisen turvallisuusnäkökulman korostamista”, vaan vakavasti otettava pyrkimys korostaa eurooppalaisten omaa vastuuta turvallisuuspolitiikassa.
Huolimatta Yhdysvaltain läsnäolon oikeutuksesta ja toivottavuudesta Euroopassa, myös tulevaisuudessakin on selvää, että eurooppalaisten on otettava itse aikaisempaa merkittävämpi vastuu omasta turvallisuudestaan.
Nollavaihtoehto Väyrynen
Yleisesti ottaen kritiikittömimpien NATO-jäsenyyden kannattajien olisi syytä perustaa näkemyksensä enemmän valtioiden kansallisista intresseistä lähtevään analyysiin ja vähemmässä määrin julkilausuttuun retoriikkaan. Nämä kaksi toiminnan oikeutuksen perustaa poikkeavat useimmissa tapauksissa merkittävästi toisistaan.Väyrysen näkemykset ovat taasen perusteiltaan oikean suuntaisia, mutta hänen argumentaatiotapansa on kovin väyrysmäinen. Näkemykset NATO-jäsenyyden nollaa hipovasta todennäköisyydestä ovat tarpeetonta kärjistämistä, eikä kovinkaan valtiomiesmäistä ja asiantuntevaa analyysiä Åbon yliopistossa turvallisuuspoliittisen väitöskirjansa hyväksyttäneeltä Väyryseltä.
Virallinen linja - optimaalinen ratkaisu vallitsevassa tilanteessa
Puolustusministeri Tainan ja presidentti Ahtisaaren esittämät näkemykset perustuvat realistisempaan tilannearvioon vallitsevasta tilanteesta. Niin muodikasta kuin sateenkaarihallituksen politiikan arvostelu onkin, niin tässä kysymyksessä hallituksen ja presidentin linja on perusteltu.Kiihkoton ja analyyttinen näkemys vakauden edellytyksistä on olosuhteisiin nähden optimaalinen. Ajatus laajennetusta kumppanuudesta ja jäsenyys kumppanuusneuvostossa, samoin kun Ahtisaaren esittämä näkemys Eurooppaan syntymässä olevasta entistä vahvemmasta rauhanturvasopimuksesta, johon Suomi osallistuu nykyistä tiiviimmin, on pohja jolle tulevat turvallisuuspoliittiset linjaukset on perustettava.
Virallisen linjan käyttökelpoisuutta korostaa vielä sekin, että se jättää auki mahdollisuuden NATO-jäsenyyden hakemiselle myöhemmin, mikäli muuttuneet olosuhteet sitä vaativat. Ja mikäli NATO on tuolloin valmis ottamaan uusia jäseniä.
PETRI SUTINEN
7.2.1997
Kirjoittaja toimii suunnittelijana Turun yliopistossa ja on erikoistunut Euroopan turvallisuuspolitiikkaan.
