Vikasietotila
7.2.1997
Jätämmekö eläinsuojelun ääriliikkeiden käsiin?
Maailma jakautuu eläinsuojelurintamalla kahteen leiriin: eläinten oikeuksien puolustajiin ja eläinten hyvinvoinnista huolehtiviin. Äärimmäiset oikeustaistelijat eivät hyväksy minkäänlaista eläintuotteiden hyväksikäyttöä, eläinten esineellistämistä - eivät edes lemmikkieläimiä.Hyvinvointikysymysten esiinnostajat pyrkivät parantamaan ihmisten vaikutuspiirissä olevien eläinten oloja ja kasvatusmenetelmiä. Väliin mahtuu väkeä laidasta laitaan ja sama jako näkyy Suomessakin.
Julkisuudessa vain ääriliikkeet
Julkisuudessa otsikoihin pääsevät oikeustaistelijat vähemmän oikeutta noudattavin menetelmin. Lehdistö ja televisio mässäilevät turkistarhaajaparkojen henkisillä kärsimyksillä, ilkivallan uhriksi joutuneiden kuljetusyrittäjien taloudellisilla menetyksillä tai koe-eläinlaboratorioiden tieteentekijöiden haihtuneilla haaveilla.Eläinten hyvinvointia ajavat järjestöt saavat palstamillimetrejä ja tv-aikaa toistaakseen ”Ei, me emme hyväksy ilki- tai väkivaltaa” -mantraa, jota ainakaan suuri yleisö ei näytä uskovan. Välinevalinnan sijaan soisi keskustelun pureutuvan eläinten hyvinvoinnin parannusmahdollisuuksiin, tavoitteisiin tai edes ongelmiin eläimellisellä tasolla.
Väkeä valuu ääriliikkeisiin
Tilanteessa, jossa nuorisolla on selvä pahoinvointi ympärillä olevaa yhteiskuntaa kohti, on toimintaperiaatteiltaan maltillisen eläinsuojeluliikkeen vaikea keksiä riittävän virikkeellistä toimintaa jäsenkuntansa aktiiveille (aktivisti sana on boikotissa suojelupoliisin esimerkin innoittamana).Muutosta haluava ja asialleen omistautunut nuori eläinsuojelija tuskin tyytyy siihen, että järjestön työntekijät saavat lakiluonnokseen tai poliisikoulun opetusmateriaaliin eläinten hyvinvointia parantavia muotoiluja tai että yhteistyössä maataloustuottajien kanssa suunnitellaan kasvatusoloja parantavaa neuvontamateriaalia.
Mielenosoituksiakaan ei enää uskalla järjestää, koskaan kun ei voi tietää kuka tulee kylään. Ja kaiken lisäksi näyttää vielä siltä, että passiivisetkin mielenosoitukset ovat yleisessä hyväksynnässä pudonneet hyvin lähelle laittomuuden rajaa. Varsinkin, jos mielenosoituksen kohteena ovat ympäristö- tai eläinsuojelukysymykset.
Tekemistä riittäisi
Lakia noudattavan eläinsuojeluyhdistyksen jäsenvirta käy toiminnaltaan räväkämmän liikkeen suuntaan. Mikäli emme halua Suomessa jättää eläinten hyvinvointikysymyksiä vain eläinten oikeustaistelijoiden hoidettavaksi. Olisi hyvä, jos jäsenvirta tai edes toimintaa tukeva rahavirta ammattimaisesti eläinten hyvinvointikysymyksiin pureutuviin liikkeisiin kasvaisi.Eläinsuojelujärjestöt elävät pääsääntöisesti jäsenmaksutulojen ja lahjoitusten turvin. Jäsenmäärän väheneminen saattaa olla paitsi toimintaa rajoittava tekijä myös yhdistyksen johtokunnalle selvä merkki siitä, että valittu linja on osoittautunut vääräksi. Tekemistä eläinten hyvinvoinnin saralla riittää vielä paljon ja kaikille, ennen kuin tarvitsee edes keskustella periaatteiden yksityiskohdista.
EU:n mukaan eläimet ovat tavaraa
Voisimme esimerkiksi suomalaisina kiinnostua siitä, miksi elävät eläimet on EU:n direktiiviviidakossa luokiteltu tavaraksi tai maataloustuotteiksi, joiden vapaata liikkuvuutta ei saa rajoittaa. Eläinsuojelun saaminen Rooman sopimukseen säästäisi miljoonat eläimet kärsimyksiltä ja lopettaisi EU:n tuella pyörivän elävälastisen rekkarallin jäsenmaasta toiseen tai EU:n rajojen ulkopuolelle.Eläinsuojelu ei ole pelkästään eläinrakkaiden tai fanaatikkojen asia. Eläinten hyvinvoinnista huolehtiminen kuuluu meille kaikille. Meille, joilla on lemmikkejä, meille jotka haluamme erottua eurooppalaisesta elintarviketuotannosta ja meille, jotka vannomme suomalaisen tuotannon paremman laadun nimiin. Ja varsinkin kaikille meille, joilla on normaali eettinen ja moraalinen maailmankuva.
JAANA KILJUNEN
Kirjoittaja on Animalian toiminnanjohtaja.
