BACK




Pääkirjoitus

Päätoimittaja Ilkka Ahtokivi




7.3.1997



Presidentti vai kuningas

Kun Suomi itsenäistyi ja vapautui näin vuosisatoja jatkuneesta tilanteesta, jossa maata johti milloin kuningas, tsaari tai kenraalikuvernööri, oli aika päättää uudesta valtiomuodosta. Juho Kusti Paasikivi ja monet muut myöhemmin kokoomuslaisiksi tunnustautuneet vaativat maahan kuningasvaltaa, mutta toisin kävin. Maasta tuli tasavalta.

Kompensaatioksi tasavaltaisesta valtiomuodosta kuninkaantekijät ajoivat maahan niin vahvaa presidenttiä kuin mahdollista. Vahvoja valtaoikeuksia haluttiin siksi, että pelättiin vasemmiston saavan eduskuntaenemmistön ja johtavan maan kommunismiin. Tämän piti estää vahvoilla valtaoikeuksilla. Samalla pidettiin täysin varmana, että vasemmistolaista presidenttiä ei Suomeen valita.

Vahvoihin valtaoikeuksiin päätymiseen oli siis lähes puhtaasti poliittis-strategiset syyt. Ei se, että olisi tahdottu uskoa yhden ihmisen ylivertaisuuteen kansanvaltaisesti valittuun parlamenttiin verrattuna. Nyt maassa on toista kertaa vasemmistolainen presidentti, eikä sosialismista näy häivääkään.

Olisiko nyt aika hyväksyä se, että kansanvaltainen järjestelmä kykenee tekemään päätöksiä ilman, että tarvitaan yksi ylivertainen tietäjä tätä kaikkea valvomaan?

Valvoja valtaoikeuksia on puolustettu erityisesti ulkopoliittisilla syillä. Sopia kysyy, mikä on se ylivertainen viisaus, joka asuu kulloisenkin presidentin päässä ja miksi kaikki ulkopoliittinen valta tulisi keskittää hänelle ja ulkoministeriölle?

Erityisesti EU-jäsenyyden myötä ulkopolitiikan ja sisäpolitiikan välinen viiva on veteen piirrettyäkin ohuempi. Siksi ja juuri siksi presidentin valtaoikeuksia tulee kaventaa. Hänen päätöksensä on sidottava parlamentaarisesti vastuunalaisen hallituksen enemmistön tahtoon.

Paradoksaalista on se, että tasavaltalainen Suomi sai vahvoilla valtaoikeuksilla varustetun presidentin ja kuningaskuntina pysyneet maat valtaa ja vastuuta vailla olevan monarkin. Niin historia meitä ironisoi.

ILKKA AHTOKIVI