Vs. päätoimittaja Pete Pakarinen

7.11.1997

---

Tilaa keskustelulle

Ilkka Kanerva totesi tällä viikolla, että yhden miehen show ei ole sivistyneelle puolueelle oikea olotila. Hän viittasi puheenjohtaja Sauli Niinistön johtamistapaan ja sen eduskuntaryhmässä herättämiin tuntoihin. Kanerva sai saman tien vastauksen Kari Häkämieheltä, joka epäili edustajakollegansa motiiveja ja kuittasi arvostelun puolueen nakertamiseksi.

Mutta kuka tai mikä oikeastaan puoluetta nakertaa? 1970-luvulla kokoomuksessa vaikuttaneeseen kriittisen rationalismin ideologiaan kuului, että kehitys tapahtuu kritiikin kautta.

Tätä Häkämiehenkin poliittisen nuoruuden aikana suosittua avoimen yhteiskunnan popperilaista ideologiaa yritetään tällä hetkellä juurruttaa muun muassa George Sorosin rahoilla Itä-Euroopan entisiin sosialistimaihin.

Ranskan vasemmistoälyköt halusivat puolestaan samaisella 70-luvulla kiinnittää mieluummin huomiota siihen kuka puhuu kuin mitä hän sanoo. Onko kokoomuksessakin konteksti tärkeämpää kuin teksti?

Nykyisestä poliittisesta elämästä voi sanoa, että hyvä kun joku puhuu. Ei ole yksin kokoomuksen ominaisuus, että keskustelu sen koommin politiikan sisällöistä kuin toimintatavoistakaan ei leimahtele. Silti juuri uusiutumista jokaisen puolueen kannattajat odottavat.

Taloustutkimuksen Verkkouutisille tekemä mittaus kertoo, että enemmistö kaikkien kolmen suuren puolueen kannattajista odottaa puolueeltaan uusiutumista ja vanhojen toimintatapojen unohtamista. Onnistuuko moinen parhaiten hiljaisuudella, mahtikäskyillä vai sisältöön käyvällä keskustelulla?

Ei kokoomuksessa keskustelua kuitenkaan kielletty ole. On vain helpompi arvostella poliittisesta johtajuudesta tai sen puutteesta kulloistakin johtajaa kuin hänen valitsijoitaan. Jos vain yksi puhuu, niin voi olla, että muilla ei ole edes sanottavaa.

PETE PAKARINEN