Camorra käy veristä sisällissotaa - viranomaiset saavat seurata vierestä

Nähdä Napoli ja kuolla



Napolin ja Campanian alueen rikollisjärjestö camorra käy jälleen veristä sotaa laittomien liiketoimintojen hallinnasta. Tänä vuonna camorran välienselvittelyissä on saanut surmansa jo 96 ihmistä.


Viimeisin camorran veriteko tapahtui tiistaina. S. Giovanni a Teduccion kaupunginosassa surmattiin kolme Altamuran camorraklaaniin kuulunutta miestä. Surmansa saivat klaanin päällikkö ja hänen kaksi poikaansa. Veriteon takana on ilmeisesti kilpaileva Formicolan klaani.

Camorralla on erittäin vahva asema Napolissa ja Campanian maakunnassa. Se hallitsee suvereenisti kaikkea laitonta liiketoimintaa sekä kiristää ja pitää terrorissa rehellisiä yrittäjiä. Monilla alueilla se on valtiota voimakkaampi.

Ongelmana heikko organisaatio

Camorran heikkous on kuitenkin sen puutteellinen organisaatio, josta esimerkkinä ovat lähes tauotta käytävät sodat kilpailevien klaanien tai ryhmittymien välillä. Camorralla ei ole vastaavaa hierarkkista ja tiukkoihin komentosuhteisiin perustuvaa organisaatiota, kuten Sisilian mafialla, Cosa Nostralla.

Cosa Nostra yritti 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa saada myös camorrassa järjestystä aikaan ja tuolloin syntyikin kaksi laajaa ja voimakasta organisaatiota, Raffaele Cutolon johtama Nuova Camorra Organizzata ja Alfierin klaanin johtama ryhmittymä.

80-luvun verilöyly

Cosa Nostra oli molempien ryhmittymien taustalla, mutta organisaatiot hajosivat vuosien 1981-84 mafiasodissa. Sota lähti käyntiin Sisiliassa, kun Corleonen mafia ryhtyi valloittamaan Cosa Nostran yksinvaltiutta maltillisemmaksi luonnehditulta Bontade-Inzerillo-Badalamenti -ryhmittymältä. Viimeksi mainittu oli Cutolon liittolainen ja Corleonen mafia Alfierin takana.

Sisilian mafiasota vaati 1000 kuollutta eikä camorra päässyt yhtään vähemmällä. Yli 1000 ihmistä sai surmansa. Sodan seurauksena Cutolon ryhmä hajosi, ja myöhemmin Alfierinkin ryhmittymä on menettänyt vaikutusvaltansa. Camorrassa on vallinnut jo vuosia tilanne, jossa kaikki ovat sodassa kaikkia vastaan.

Sotilaat avuksi

Tänä kesänä camorran veriteot saivat aikaan sen, että hallitus lähetti armeijan kadulle. Mutta kuten aiemmin Sisiliassakaan sillä ei ole mitään merkitystä. Camorra tappaa olivatpa sotilaat kadulla tai eivät. Sotilaiden marssittaminen Napoliin on tulkittavissa vai näytöksi kansalaisille, että valtio on olemassa.

Valtio - ja vielä vähemmän oikeusvaltio - eivät kuitenkaan satojen tuhansien napolilaisten päivittäisessä elämässä realisoidu. Kaupungissa eletään camorraklaanien herruudessa. Eräs poliittikko sanoikin aikoinaan viitaten 80-luvun mafiasotiin, että "valtio on kuin Punainen Risti: se auttaa haavoittuneita, laskee kuolleet ja ilmoittaa surusanoman omaisille".

Tiistaisen kolmoismurhan jälkeen Napolin prefekti kutsui jälleen turvallisuusviranomaiset koolle pohtimaan tilannetta. Jotkut vaativat lisää sotilaita kaduille, jotta valtio saisi alueen haltuunsa. Jotkut taas vaativat enemmän tiedustelupalvelujen apua taistelussa järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Eri vaihtoehtoja punnittaessa voidaan odottaa seuraavaa camorramurhaa.

ILKKA AHTOKIVI
8.8.1997


ULKOMAAT -SIVULLE