Kiina käsittelee ihmisoikeuksia radio-ohjelmien sarjassa



Kiina aloittaa radio-ohjelmien sarjan, jossa käsitellään ihmisoikeuksia. Viranomaiset ilmoittavat, että ohjelmasarja kertoo mm. Kiinan ja länsimaiden erilaisista näkemyksistä ihmisoikeuskysymyksissä.


Ihmisoikeuksia käsittelevä ohjelmasarja on ensimmäinen laatuaan Kiinassa. Sarja on tuotettu juhlistamaan YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 50-vuotispäivää, joka oli tämän viikon torstaina, kertoi Wenhuin päivälehti.

Ohjelmasarja käsittää 24 osaa, jotka ovat 15 minuutin mittaisia. Sarja esitetään kolmen kuukauden aikana ja sen tarkoitus on "edistää marxilaisen ihmisoikeuskäsityksen yleismaailmallista oppimista ja antaa perustietoa ihmisoikeuksista".

Lehden mukaan ohjelmissa haastatellaan Kiinan viranomaisia ja kiinalaisia ihmisoikeusoppineita. Haastattelujen lomassa kerrotaan ihmisoikeuksien ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten historiasta.

Haastateltavat painottavat erityisesti Kiinan ja länsimaiden eriäviä käsityksiä ihmisoikeuksista, Wenhuin päivälehti kirjoitti tiistaina. Samalla he hahmottelevat ihmisoikeuksien tulevaisuutta Kiinassa.

Väärää toiveikkuutta?

Kiinan hallitus allekirjoitti lokakuussa YK:n sopimuksen kansalais- ja poliittisista oikeuksista. Allekirjoitus herätti Kiinassa ja ulkomailla toiveita siitä, että maan hallitus hyväksyisi ihmisoikeuksien yleismaailmallisen luonteen.

Sen jälkeen viranomaiset ovat kuitenkin toistuvasti puhuneet julkisissa lausunnoissaan ihmisoikeuksista Kiinan omien määritelmien mukaan. Poliisi on myös pidättänyt demokratia-aktivisteja ja kiinalaisia ihmisoikeuksien puolustajia.

Tiistaiaamuna poliisit pidättivät demokratia-aktivisti Zhang Baoqinin Fujianin maakunnassa, kertoi Hongkongissa toimiva ihmisoikeusjärjestö.

Kiinan ihmisoikeuksien ja demokratialiikkeiden tiedotuskeskuksen mukaan viranomaiset takavarikoivat Zhangin arkistoista Kiinan Demokraattista puoluetta koskevaa aineistoa.

Demokratia-aktivistit ovat viime viikkoina yrittäneet perustaa Demokraattisen puolueen osastoja moniin Kiinan maakuntiin. Viranomaiset eivät hyväksy oppositiopuolueen perustamista ja ne ovat vastanneet pidättämällä aktivisteja.

Kiinan parlamentin eli kansankongressin puhemies Li Peng julisti viime viikolla, ettei Kiina aio sallia monipuoluedemokratiaan tähtäävien järjestöjen perustamista. Li sanoi lehtihaastattelussa, ettei kommunistisen puolueen valta-aseman haastamista suvaita.

Zhangin lisäksi pidätettynä on ainakin viisi Demokraattisen puolueen perustaja-aktivistia. Poliisin huostassa ovat mm. veteraanitoisinajattelijat Xu Wenli, Qin Yongmin ja Wang Youcai.

Wangia syytetään hänen asianajajansa mukaan myöhemmin tässä kuussa oikeudessa kumouksellisesta kiihotustoiminnasta. Syylliseksi todettuna häntä saattaa odottaa elinkautinen vankeusrangaistus.

Hongkongilaisaktivistit vaativat Kiinaa kunnioittamaan ihmisoikeuksia

Kourallinen hongkongilaisia ihmisoikeusaktivisteja vaati torstaina Kiinaa noudattamaan niitä ihmisoikeussopimuksia, jotka se on allekirjoittanut. Mielenosoitus oli osa tapahtumien sarjaa, jolla Hongkongissa muistetaan YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 50-vuotispäivää.

Hongkongin hallintorakennukselle marssineet mielenosoittajat vaativat Kiinaa vapauttamaan pidättämänsä toisinajattelijat. Heidän syytöstensä mukaan Kiinan ihmisoikeustilanne on huonontunut sopimusten allekirjoittamisesta huolimatta.

Kiina on allekirjoittanut YK:n sopimuksen taloudellisista, sosiaalisista ja kulttuurioikeuksista ja sopimuksen kansalais- ja poliittisista oikeuksista.

Mielenosoittajien mukaan myös Hongkongin ihmisoikeustilanne on huonontunut sen jälkeen kun entinen brittien siirtokunta palasi Kiinan alaisuuteen viime vuonna.

STT-IA
11.12.1998


ULKOMAAT -SIVULLE