Mikä ihmeen euribor?



Euribor-korko on tulevan euroalueen uusi viitekorko, jota käytetään lainojen ja talletusten hinnoittelussa. Se korvaa kansalliset viitekorot. Suomessa historiaan jää helibor-korko.


Yksinkertaistettuna euribor-korko on hinta, jolla euroalueen pankit ovat valmiita lainaamaan toisilleen rahaa. Päivittäin hintaa tulee antamaan 57 eurooppalaista pankkia. Euribor on näiden noteerausten keskiarvo. Suomesta mukana on Merita.

Historiaan jäävässä heliborissa vastaavan määrittelyn tekevät yhdeksän Suomessa toimivaa pankkia.

Uusi korko voidaan määrittää vasta sitten, kun Euroopan rahaliiton EMU:n kolmanteen vaiheeseen lähtevien 11 maan valuutat on lyöty lopullisesti lukkoon vuoden lopussa. Ensimmäisen kerran euribor määritellään siis 4. tammikuuta, kun rahamarkkinat avautuvat vuodenvaihteen jälkeen.

Suomen Pankkiyhdistyksestä muistutetaan, että uusi korko tulee vastamaan hyvin pitkälle nykyisiä helibor-korkoja. Tämä johtuu siitä, että euromaiden korkotaso on jo lähes yhdenmukainen ja korkoihin vaikuttava mekanismi on samanlainen.

Euriborin virallinen noteeraus julkistetaan päivittäin klo 12 Suomen aikaa, mutta heliborin tavoin korot elävät koko ajan markkinoiden mukaan.

Euriboriin lainansa sitova maksaa virallista noteerausta korkeampaa hintaa, koska pankit lisäävät kaikkiin viitekorkoihin omat kulunsa. Viime aikoina tämä lisä eli marginaali on kaventunut, koska pankkien kilpailu asiakkaista on kiristynyt.

EKP tärkeä vaikuttaja

Vaikka euribor on markkinoilla toimivien pankkien korkonoteeraus, Euroopan keskuspankki EKP vaikuttaa omalla ohjauskorollaan voimallisesti sen liikkeisiin. Korolla EKP ilmoittaa hinnan, jolla pankit saavat siltä rahaa lainaksi.

Viime perjantaina tätä ns. keskuspankkikorkoa alennettiin Italiaa lukuunottamatta 3 prosenttiin. Aivan samalla tavalla Suomen Pankki on ohjannut huutokauppakorollaan helibor-korkoa.

Korkoa nostamalla keskuspankit jarruttavat talouden liiallisen nopeaa kasvua. Vastaavasti korkoa lasketaan, jos on nähtävillä merkkejä talouden kasvun hidastumisesta. Näin keskuspankit varmistavat, että valuutan arvo pysyy vakaana.

Ohjauskorkoon ei odoteta muutoksia heti vuoden alussa, ellei alueen talouden kehityksessä tapahdu jotakin täysin yllättävää.

Korkoja entistä laajemmalle aikajaksolle

Euribor-korosta annetaan heliborin tavoin 1, 2, 3, 6, 9 ja 12 kuukauden noteeraus. Tämän lisäksi tulee 4, 5, 7, 8, 10 ja 11 kuukauden sekä 1 viikon korko. Aikajakson pituudesta riippuu, miten usein korko tulee tarkistettavaksi.

Nykyisestä tilanne muuttuu myös siten, että euribor tullaan julkaisemaan kolmen desimaalin tarkkuudella eli esimerkiksi 3,532 prosenttia. Helibor on julkaistu vain kahden desimaalin tarkkuudella.

Uutta korkoa hallinnoivat EU:n pankkiyhdistysten liitto ja Rahoitusmarkkinayhdistys ACI. Koron laskemisesta vastaa Bridge Telerate.

Heliborin tavoin uudet korkonoteeraukset julkistetaan päivittäin mm. erilaisissa sähköisissä viestimissä ja sanomalehdissä.

STT-IA
11.12.1998


TALOUS -SIVULLE