Ihmisten oikeuksia loukataan edelleen räikeästi



Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW) maalaa synkän kuvan kansainvälisestä ihmisoikeustilanteesta tuoreessa vuosiraportissaan.


YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 50-vuotispäivän alla julkistamassaan selonteossa järjestö toteaa samalla, että ihmisoikeuksien suojelussa on kuluneiden vuosikymmenien aikana otettu suuriakin edistysaskelia.

Yhtenä ilahduttava esimerkkinä järjestö pitää yrityksiä saada Chilen entinen diktaattori Augusto Pinochet vastuuseen hallintokautensa aikana tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista.

- Pinochetin pidätysmääräys on erinomainen lahja (ihmisoikeusjulistuksen) 50-vuotispäivälle, sanoo Human Rights Watchin pääsihteeri Kenneth Roth vuosiraportin esipuheessa.

Toisaalta Roth ei säästellyt sanojaan arvostelleessaan Yhdysvaltain vastahankaista suhtautumista pysyvän kansainvälisen rikostuomioistuimen perustamiseen.

- Yhdysvaltain hallituksen asenne on ollut valtava pettymys, Roth sanoi esitellessään vuosiraporttia torstaina Washingtonissa, missä on myös järjestön päämaja.

Myös EU tulilinjalla

Myös EU saa osakseen arvostelua. Vuosiraportin mukaan EU pitää ulkopolitiikassaan yksimielisyyttä ihmisoikeuksia tärkeämpänä.

- Kehotamme EU:ta varomaan tilanteita, joissa toivomus yksimielisyydestä vaarantaa yksittäisten jäsenmaiden mahdollisuuksia korostaa ihmisoikeuksien merkitystä, sanoi Roth ja nosti EU:n suhtautumisen Algeriaan yhdeksi esimerkiksi.

Öcalan sotarikollinen

Turkkia arvostellaan ankarasti kurdien julmasta kohtelusta, mutta tuomion saa myös Italiassa arestissa oleva Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n johtaja Abdullah Öcalan.

- Myös hän on syyllistynyt sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan, sanoi Roth.

HRW:n mukaan on laajasti näyttöä siitä, että myös kurdisissit ovat kohdelleet siviiliväestöä julmasti. Öcalanin saaminen oikeuteen vastaamaan toimistaan olisi tästä syystä välttämätöntä.

Aasian köyhät

Aasiassa ihmisoikeuksia rikotaan HRW:n mukaan pahimmin Burmassa, Afganistanissa ja Kambodzhassa. Huolenaihetta antavat myös Kiina, Indonesia ja Malesia.

Aasian talouskriisi on ajanut miljoonia alueen ihmisiä köyhyyteen ja monet alueen maat ovat pakottaneet vierastyöläisensä poistumaan maasta.

- Talouskriisin vaikutukset ovat suurempia kuin tähän asti on arvioitukaan, järjestö toteaa.

Latinalainen Amerikka

Demokratia ja taloudellinen kasvu eivät Latinalaisessa Amerikassa ole johtaneet ihmisoikeuksien suurempaan kunnioittamiseen.

Human Rights Watch huomauttaa myös, että monissa alueen maissa tuloerojen kasvu on johtanut myös rikollisuuden hälyttävään lisääntymiseen.

Tilanne on pahin Kolumbiassa, missä myös poliittinen väkivalta on yleistä.
- Puolisotilaalliset ryhmät ovat syyllisiä useimpiin julmuuksiin. Samaan aikaan hallituksen joukot suojelevat näitä ryhmiä edelleen, selonteossa todetaan.

Afrikan painajainen

Afrikan tilannetta järjestö kuvailee unen ja painajaisen välimuotona.
- Taloudellinen kriisi, demokratian ja ihmisoikeuksien huonot edellytykset ja lisääntyvät kansalliset ja alueelliset jännitykset lyövät leimansa maanosaan, järjestö arvioi.

Kongon kriisi on Afrikan näkyvimpiä ongelmia tällä haavaa, mutta huolta aiheuttavat myös Etiopia, Guinea-Bissau ja Sierra Leone.

- Afrikan johtajat eivät kuluneena vuotena pystyneet ratkaisemaan maanosan vakavia poliittisia ja ihmisoikeusongelmia, kiteyttää Human Rights Watch.

STT-IA
11.12.1998


ULKOMAAT -SIVULLE