Kera

Sisältö
Pääsivu
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Linkit
Arkisto

chat

Pääkirjoitus

Päätoimittaja Ilkka Ahtokivi


11.12.1998

Palkansaajien hallitus

SAK:n tuore jäsenkysely osoittaa, että nykyinen hallituspohja eli nk. sateenkaari on SAK:n jäsenten keskuudessa ehdottomasti suosituin hallituspohja. Tulos on odotettu, mutta samalla myös paljastava.

Huolimatta siitä, että sateenkaarihallitukseen osallistuvat puolueet edustavat kovastikin erilaisia aatteellisia lähtökohtia, ei hallituspohja voisi olla niin suosittu, elleivät SAK:n jäsenet arvostaisi sen saavutuksia ja uskoisi sen haluun ajaa myös palkansaajien kannalta tärkeitä asioita.

Samalla sateenkaaren ylivoimainen suosio osoittaa, että SAK:n jäsenet arvostavat laajaa yhteistyötä. Tämä on hyvä signaali ajatellen niitä haasteita, joita seuraavalla hallituksella on mm. verotuksen keventämisen ja valtion velan alentamisen suhteen.

Muutoinkin näyttää siltä, että sateenkaaripuolueiden jäsenet alkavat alkuvierastuksen jälkeen tottua hallituskumppaneihinsa. Tämä on koko maan kannalta hyvä asia, sillä laajaa yhteistyötä tarvitaan jatkossakin.

Oma osansa yhteistyön tiivistymiseen on myös sillä, että työreforminsa myötä keskusta on paljastanut todellisen karvansa. Se haluaa isäntävallan paluuta työpaikoille, eikä arvosta laajaa konsensusta, jota Suomessa jatkossakin tarvitaan.

Varsin tuoreessa muistissa on, että Esko Ahon (kesk) johtama hallitus sai ottaa vastaan useita yleislakkouhkauksia, joiden edessä se joutui poikkeuksetta antamaan periksi. Tästä huolimatta keskustassa ei näytetä opitun yhtään mitään.

ILKKA AHTOKIVI