Halonen ei usko tax free -päätöksen muuttumiseen

Lipponen oudoksuu taxfree-venkoilua



Suomi ei aio estää EU:n sisäisen verovapaan kaupan jatkoaikaa, mikäli sellaisesta syntyy unionin jäsenmaiden kesken yksimielisyys.


Pääministeri Paavo Lipponen (SDP) sanoo haluavansa nyt kuulla muiden EU-maiden kannat asiaan Wienin huippukokouksessa.

- Täytyy katsoa mikä tilanne on pöydän ympärillä. Lipponen huomautti, että tarvitaan vain yksi maa joka vastustaa muutosta, niin koko pyrkimys lopahtaa siihen. Suomi ei kuitenkaan aio jäädä EU:n viimeiseksi periaatteiden vaalijaksi, jos sellainen tilanne syntyisi.

- En ole suunnitellut sellaista puheenvuoroa, Lipponen sanoi.

Lipponen kummasteli EU-maiden viime hetken suunnanmuutoksia kysymyksessä, ja totesi kysymyksen koskevan myös EU:n sisämarkkinoiden uskottavuutta.

Hän muistutti, että Suomi oli huomattavasti aikaisemmin yrittänyt virittää keskustelua verokaupan lopettamisen vaikutuksista - saamatta vastakaikua. Lipposen mielestä on "vähän erikoista" että asia nostetaan esille nyt, kun valmistelut verovapaan kaupan lopettamiseksi ovat edenneet jo pitkälle.

Taxfreeta tärkeämmäksi kysymykseksi kokouksen asialistalla Lipponen luonnehti kuitenkin Agenda 2000-pakettia. Tavattuaan sosiaalidemokraattisia puoluetovereitaan kokouksen aattona pääministeri oli varovaisen toiveikas.

- Keskustelu antoi viitteitä, että kompromissihalukkuutta on, Lipponen sanoi, ja täsmensi, että muun muassa Saksan liittokansleri Gerhard Schröderin esiintyminen oli kuulostanut rakentavalta.

Lipponen muistutti, että Suomen mielestä uudistuksissa on tärkeää myös niiden sisältämät maatalous- ja rakennepolitiikan uudistukset, eikä vain rahoituskysymys, jota Saksa on voimakkaasti painottanut.

- Uudistuksiin on päästävä. Rahoituksen puolella Suomi edustaa keskilinjaa - korostamme budjettikuria ja tarvetta saada unionin menoja laskettua seuraavalla rahoituskaudella mahdollisimman lähelle vuoden 1999 tasoa.

Lipponen suhtautui myönteisesti saksalais-ranskalaiseen ajatukseen, että EU-maiden räätälöityjä kansallisia työllisyysohjelmia täydennettäisiin vielä erillisellä työllisyyssopimuksella.

Sopimuksen tarkkaa muotoa ei ole määritelty, mutta siihen sisältyisi selkeitä määrällisiä tavoitteita työllisyyden kehitykselle. Aikaisin realistinen ajankohta sellaisen solmimiselle olisi Helsingin huippukokous vuoden kuluttua, Lipponen huomautti.

Halonen ei usko tax free -päätöksen muuttumiseen

Ulkoministeri Tarja Halonen (SDP) ei usko, että Euroopan unioni tulee pyörtämään aikaisemman päätöksensä lopettaa verovapaa myynti unionin sisäisessä laiva- ja lentoliikenteessä ensi heinäkuun alusta.

- Valtiovarainministereiden kanta oli sen suuntainen, ettei tax freen jatkoa ehkä kovin helpolla tule, Halonen sanoi torstai-iltana Wienissä.

Halonen viittasi myös siihen, että kynnys on hyvin korkealla, kun aiemmin tehtyä päätöstä pitäisi muuttaa.

Uudelleen taas kerran keskusteluun noussut asia sai joka tapauksessa uutta pontta, kun kuusi viidestätoista EU-maan valtiovarainministeristä viime viikolla liputti selvästi verovapaan myynnin jatkamisen puolesta.

Asian odotetaan nousevan esille myös Wienissä perjantaina alkavassa EU-maiden huippukokouksessa. Silloin myös nähtäneen, minkälaisella tarmolla asian esille ottaneet maat ovat asiassa liikkeellä.

Halonen kertoi, että myös Suomen hallitukseen on otettu yhteyttä ja kyselty kantoja. Suomen kanta on hänen mukaansa kuitenkin selvä ja sen puolesta, että verovapaa myynti poistuu.

- Kun olen keskustellut kollegoiden kanssa tästä, niin olen sanonut, että meillä on tapana ottaa nämä asiat vakavasti. Jos on yksimielinen päätös, niin olemme kuvitelleet, että siinä on oltu tosissaan, Halonen sanoi.

EU:n silloiset 12 jäsenmaata sopivat vuonna 1991 verovapaan myynnin poistumisesta. Samalla sovittiin, että muutos tulee voimaan vasta heinäkuun alusta vuonna 1999. Suomi kuten muutkin uudet EU-maat hyväksyivät asian omissa liittymissopimuksissaan.

- Ehkä tämä (verovapaan myynnin poistuminen), kun se nyt alkaa toteutua, kuuluu niihin päätöksiin, joita poliitikkojenkin on vähän vaikea kaikissa maissa kestää, Halonen arveli.

Suomalaisten, muidenkin kuin Halosen, viileähkön asennoitumisen taustalla vaikuttaa vahva epäily siitä, kuinka vakavissaan verovapaan myynnin jatkon puolesta puhuvat todella ovat ja kuinka paljon puheenvuorot on tarkoitettu vain kotimaisen yleisön rauhoitteluun.

"Näppäriä juristeja miettimässä"

Halosen mielestä Suomella on "moraalinen oikeus" pysyä entisen päätöksensä takana, koska Suomi on valmistautunut muutokseen ja "koska olemme normaalisti tottuneet pohjoisessa ottamaan päätökset tosissaan".

Halonen ei suostunut kertomaan tarkemmin, mistä maista ja millaisilla ehdotuksilla Suomea on asiassa lähestytty. Hän antoi kuitenkin ymmärtää, että erilaisia sovellutuksia verovapaan myynnin jatkamisesta on ollut esillä.

- Nähtävästi on pistetty näppäriä juristeja miettimään, miten eri kulmista asiaa voisi katsoa. Olen kuullut erilaisia arvioita, minkälaisena sitä voisi nähdä. Siinä tulisi niinkuin flexibiliteettiä (joustoa).

Korkean tason esimerkin luovasta ajattelusta tarjosi viikko sitten Saksan liittokansleri Schröder. Hän esitti, että ainakin eläkeläisille pitäisi sallia verovapaat laivaristeilyt. Schröderin mielestä tämä olisi omiaan tuomaan EU:ta lähemmäksi kansalaisia.

STT-IA
11.12.1998


POLITIIKKA -SIVULLE