BACK




Talous





Kansalaiset hyväksyvät metsäfuusion

Verkkouutisten Taloustutkimus Oy:llä teettämän mielipidemittauksen mukaan suomalaiset hyväksyvät Storan ja Enson yhdistymisen.

Piraatti vie leivän tekijän suusta

Ohjelmistopiratismi on laajalle levinnyttä ja siitä on huomattavaa taloudellista haittaa sekä ohjelmistotuotannolle että koko kansantaloudelle. Ohjelmistojen valmistajat vaativat tiukkoja toimia ongelman ratkaisemiseksi.

Vanhala: Nykyisellä riskiarviolla ei syytä koronnostoon

Suomen Pankin tuoreen pääjohtajan Matti Vanhalan mukaan Suomessa ei nykyisellä riskiarviolla ole tarvetta nyt koronnostoon, vaikka hintojen nousuvauhti on Suomessa hieman suurempi kuin euroalueen ydinmaissa.

Lipponen kehotti Euroopan Keskuspankkia avoimuuteen

Euroopan Keskuspankin perustaminen on tärkeä vaihe eurooppalaisessa yhdentymisessä, ja sen takia on tärkeää turvata sen toimien nauttima luottamus kansalaisten keskuudessa, sanoi pääministeri Paavo Lipponen keskiviikkona.

EKP:n pääjohtaja: Kansallista korkopolitiikkaa vielä tänä vuonna

EMU-maat voivat vielä tämän vuoden harjoittaa itsenäistä korkopolitiikkaa, sanoi Euroopan keskuspankin (EKP:n) pääjohtajan Wim Duisenberg tiistaina Frankfurtissa. Duisenberg puhui pankin korkeimman elimen, neuvoston, ensimmäisen kokouksen jälkeen.

Pienyrityksen ei kannata hoppuilla euroon siirtymisessä

Pienten ja keskisuurten yritysten ei ole syytä hätiköidä kirjanpitonsa, maksuliikenteensä ja muun taloushallintonsa siirtämisessä euroaikaan. Sama koskee sellaisia suurempiakin yrityksiä, jotka toimivat lähinnä kotimarkkinoilla, sanoo toimitusjohtaja Asko Ahonen Analyste Oy:stä.

Pk-yrityksillä hyvä vuosi

Pk-yrityksillä meni viime vuonna keskimäärin hyvin, selviää Suomen Yrittäjien ja Merita-pankin Pk-yrityksen tilinpäätös -katsauksesta.

Viikon EMU-uutiset

Pekkarinen: Suomen pankki ei jää EKP:n sivukonttoriksi. EMU:n kannatus lisääntynyt EU-maissa.

Asumattoman talon kiinteistövero

Viikon verovinkki

Viikon varrelta - taloutta lyhyesti

Lipponen kiirehti osakekaupan remonttia. Kulutusluottojen markkinoinnissa vakavia puutteita. Pohjoismaiset puolustustarviketeollisuusyritykset yhdistävät voimiaan. Saksan työttömyys laski selvästi. Ajoverkkokalastus kielletään vuonna 2002.