BACK




ULKOMAAT



NATO:n kaksinaamainen politiikka

New Agenda Coalition nimellä kulkeva kahdeksan maan ryhmä julkaisi 9. kesäkuuta Lontoossa aloitteen. Tehty esitys tähtää maailmanlaajuiseen ydinaseet lopullisesti hävittävään sopimukseen.

SIPRI huolissaan ydinsodan uhasta Intian ja Pakistanin välillä

Huoli Intian ja Pakistanin välisestä ydinasevarustelusta nousi esiin keskiviikkona, kun Tukholmassa toimiva kansainvälinen rauhantutkimuslaitos SIPRI julkisti viime vuoden kehitystä käsittelevän vuosikirjansa.

Tutkimus Norjan salaisen poliisin toimista

Laaja historiallinen tutkielma Norjan salaisen poliisin toimista julkaistiin tiistaina Oslossa. Kaksiosaisessa teoksessa käydään perusteellisesti läpi mm. salaisen poliisin ja poliittisten puolueiden väliset suhteet.

Pommi-iskuja ja "teloituksia" Ruotsin gangsterisodassa

Rauhallinen Tukholma on muuttumassa Pohjolan Venetsiasta Pohjolan Chicagoksi. Viimeksi kuluneen vuoden aikana kymmenen ihmistä on menettänyt henkensä gangstereiden välienselvittelyissä.

Ympäristön tila Euroopassa ei ole kohentunut

Euroopan maat ovat edistyneet päästöjen rajoittamisessa, mutta tämä on johtanut vain vähäiseen ympäristön tilan paranemiseen. Rajoitukset ovat olleet osin alimitoitettuja, ja joidenkin päästöjen vähentämisen vaikutukset näkyvät vasta pitkän ajan kuluttua.

Kansainväliset järjestöt vetoavat valtamerten puolesta

Maailman luonnonsäätiö WWF ja Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN vetosivat maanantaina eri maiden hallituksiin, luonnonsuojelujärjestöihin, teollisuusyrityksiin ja kansalaisiin valtamerten suojelemiseksi.

Etiopian ja Eritrean taisteluilla syvät ja vanhat juuret

Eritrean ja Etiopian suhteita painavat vanhat kaunat ovat kevään kuluessa kärjistyneet maiden raja-alueella avoimiksi taisteluiksi, joissa on kuollut jopa satoja ihmisiä.

Tuleeko Kosovosta uusi Bosnia?

Läntiset johtajat vakuuttavat vakuuttamasta päästyäänkin, ettei Kosovosta saa tulla uutta Bosniaa. Toimenpiteet, jotka voisivat estää tämänsuuntaisen kehityksen, ovat kuitenkin jääneet tähän mennessä puolitiehen.

Mochovcen reaktori käynnistettiin

Slovakian kiistellyn Mochovcen ydinvoimalan ensimmäinen reaktori käynnistettiin varhain maanantaina, kertoi voimalan edustaja. Ydinvoimalan rakentaminen ja käynnistäminen on synnyttänyt kiivaan kiistan Slovakian ja sen naapurimaan Itävallan välille.

Viikon varrelta - ulkomaat lyhyesti

Britannia: Sotilasisku Serbiaan mahdollisesti lähipäivinä. YK hyväksyi 10 vuoden huumeiden vastaisen ohjelman. Televisiokauppa kaksinkertaistui Kiinassa jalkapallon takia. EU:n parlamentti kaksinapaistuu. Raharuhtinas ennustaa Venäjälle "veristä" presidenttitaistoa. Raportti: Yhdysvaltain armeija käytti hermokaasua Vietnamin sodassa.