Enestam tunnustautuu vapaamieliseksi



Viimeistään nyt on paras tottua Jan-Erik Enestamiin. Vailla haastajia hän on nousemassa RKP:n puheenjohtajaksi ja sen myötä edeltäjiensä kaltaiseksi politiikan kestokasvoksi. Enestamin RKP haluaa pitää kiinni vapaamielisistä äänestäjistä.


Vapaamieliseksi itseään luonnehtiva Enestam ei hylkää kaupunkiliberaaleja, mutta asettaa RKP:n tavoitteeksi eritoten kaksikieliset äänestäjät.

Sisäministeri Jan-Erik Enestam on ainoa ehdokas RKP:n puheenjohtajaksi. Hän ei kuitenkaan suostu kutsumaan itseään perintöprinssiksi vain siksi, että taistelua ei syntynytkään. Vastaehdokas olisi sopinut Enestamille.

- Rehellisesti voin sanoa, että tunsin jonkunlaista pettymystä, mutta tehtäväni ei ole huolehtia siitä, että saan vastaehdokkaan.

Kieli on voimakas yhdistävä tekijä, samoin vapaamielinen ideologia, korostaa Enestam. Asiat on pakko hoitaa niin, että kalastajat, työntekijät, virkamiehet ja yritysjohtajat sopivat saman katon alle. Vilkas sisäinen keskustelu on opettanut sopimaan asioista niin, että näkemyserot eivät kärjisty julkisiksi riidoiksi.

Enestam muistuttaa, että puolueessa on toki äänestetty puheenjohtajistakin. Viimeksi Ole Norrbackin tullessa puheenjohtajaksi hänen vastaehdokkaanaan oli Elisabeth Rehn.
- Mutta kyllähän kansanvalta tuntee myös yksimielisiä päätöksiä.

Kuusi prosenttia tavoitteena

Yksi julkinen analyysi Eva Biaudetin kieltäydyttyä puheenjohtajaehdokkuudesta oli, että RKP ei enää halua edes tavoitella kaupunkien suomenkielisiä liberaaleja äänestäjiä. Vapaamieliseksi tunnustautuva Enestam ei analyysiä hyväksy, vaikkei kaupunkilainen olekaan.

- On mielenkiintoista, kun toimittajat, jotka eivät ole olleet kertaakaan tekemisissä näin tärkeässä asiassa, tekevät näin virheellisen johtopäätöksen.

RKP:n tavoitteena on seuraavissa vaaleissa yltää kuuden prosentin kannatukseen. Se edellyttäisi, että muiden puolueiden ruotsinkieliset kannattajat siirtyisivät RKP:n taakse tai että puolue saisi uusia kaksikielisiä äänestäjiä. Viime eduskuntavaaleissa RKP:n saalis oli 5,1 prosenttia.

- Tottakai jokaisella puolueella pitää olla jokin määrällinen tavoite. Enestamin mukaan RKP:n kannalta ratkaisevaa on, että politiikka on niin hyvää, että sillä pidetään entiset äänestäjät ja houkutellaan uusia.

Elisabeth Rehnin ansiosta RKP koki viime presidentinvaaleissa melkoisen kukoistuksen. Enestamille oli selvää, että selkeää yhtäläisyysmerkkiä ei henkilövaalissa RKP:n ja Rehnin välillä ollut. Rehn-ilmiö oli kuitenkin enemmänkin irrallinen ilmiö.

- Siinä mielessä puolue voi hyötyä, koska monille oli varmaan ainutlaatuinen kokemus äänestää ruotsinkielistä ihmistä ensimmäistä kertaa. Ensimmäinen askel on otettu. Nyt pallo meillä sikäli pystymmekö tarjoamaan riittävän mielenkiintoisen vaihtoehdon.

Enestam povaa vaikeuksia Vihreille ja nusuille

Mutta kannattaako kaupunkilaisliberaalien ääniä edes kalastaa, kun apajilla ovat jo ainakin Kokoomus, Vihreät ja Nuorsuomalaiset. Ehkä joku keskustalainenkin. Ainakaan Enestam ei usko kaikkien kilpailijoiden kestävän.

- Vihreitten historiallinen rooli on tehdä itsestään tarpeettomia. Tänä päivänä perustellusti voidaan sanoa, että kaikki puolueet ovat enemmän tai vähemmän omaksuneet vihreitä arvoja. Se näkyy nyt, kun Vihreät ovat hallituksessa.

- Hyvin radikaalisti ekoasioihin suhtautuneilla ei tällä hetkellä ole omaa puoluetta, sillä he radikalisoituvat.

- Mitä taas nuorsuomalaisiin tulee, niin veikkaan, että heillä on tulevissa vaaleissa vaikeuksia saada rivit järjestykseen. Enestam arveleekin, että nusuista puuttuu nyt viime vaalien uutuudenviehätys.

Ikuinen hallituspuolue

RKP on viimeksi ollut oppositiossa kaksikymmentä vuotta sitten. Tuolloin elettiin Kalevi Sorsan kakkoshallituksen loppuvaihetta. Käytännössä puolue on rakentunut hallituspuolueeksi, jonka salkkujen määrä jo 1960-luvulla vakiintui kahteen.

- Minusta on luontevampaa, että Suomen kaltaisessa maassa, jossa on kaksi virallista kieltä ja vähemmistöasiat hoidettu mallikkaasti, niin RKP on hallituksessa.

Enestamin mukaan RKP edustaan noin 70 prosenttia Suomen ruotsinkielisestä väestöstä ja tuolloin on luontevaa hoitaa heidän asioitaan hallituksessa. Poliisiministeri ja entinen puolustusministeri huomauttaa myös, että kansainvälisesti herättää aina huomiota että vähemmistön edustaja voi pitää hallussaan tällaisiakin salkkuja.

Kriitikot painottavat RKP:tä edunjakopuolueena. Enestamin mukaan ei tee oikeutta katsoa sitä vain näin kapeasti. RKP on äänestäjiensä etujen ajaja siinä missä muutkin puolueet, hän huomauttaa.

- Väitän, että äänestäjäkunnan monimuotoisuuden takia olemme huomattavasti enemmän yleispuolue kuin monet muut. Emme ole pelkästään kaupunkilaisten tai maaseudun puolue.

Paras tottua ministeri Enestamiin

Henkilökohtaisesti Enestamilla on loistavat mahdollisuudet nousta Suomen pitkäaikaisimpien ministerien joukkoon. Kaikkien aikojen ministerilistan kärkikymmenikössä ovat RKP:n nykyinen puheenjohtaja Ole Norrback sijalla yhdenskän vajaalla neljällä tuhannella ministeripäivällä sekä Christoffer Taxell paria pykälää korkeammalla runsaalla neljällä tuhannella päivällä.

Esko Ahon hallituksen puolustusministerinä Elisabeth Rehnin jälkeen aloittaneella Enestamillakin on ministeripäiviä koossa jo runsaan tuhannen verran.

- Olen varovainen kenraali siinä mielessä, että ensin pitää tulla valituksi ja sitten pitää käydä eduskuntavaalit.

Enestam kuitenkin myöntää, että hallituspuolueiden puheenjohtajat ovat nykyisin itseoikeutettuja ministereitä. Sillä tavoin hänkin joutuu tulevaisuuttaan miettimään, vaikka sanookin pohtivansa sitä vain vaalikausi kerrallaan.

Valinta elämänlaadun suhteen on kuitenkin kova. Ensimmäinen kova valinta oli tosin siirtyä politiikkaan kypsällä iällä Västanfjärdin kunnanjohtajan paikalta. Kun tähän asti viikonloput on voinut viettää kotosalla, menee puheenjohtajuuden myötä sekin vapaus.

- Olen yleensä noudattanut sellaista elämänohjetta, että olen sataprosenttisesti mukana siinä mihin lähten, mutta sitten aikanaan se loppuu.

Kuten niin monesta muustakin, myös Enestamista tuntuukin varsin luontevalta siirtyä aikanaan politiikan jälkeen uudelle uralle.

PETE PAKARINEN
13.3.1998


POLITIIKKA -SIVULLE