BACK




Talous





Tulta hännän alla

Viime viikolla julkaistu OECD:n maakatsaus on saanut meillä aikaan keskustelua ylikuumenemisestä. Kaikki suomalaiset eivät kuitenkaan ole katsauksen kanssa samaa mieltä. Sitäpaitsi taloutemme suurin uhka saattaa tulla ulkoa.

Devalvoiko Kiina?

Tiistain pörssinotkahduksien taustalla kummitteli pelko Kiinan devalvaatiosta. Mutta miksi Kiina devalvoisi? Tai miksi se ei devalvoisi? Ja jos se devalvoi, niin mitä siitä seuraisi?

Linus Torvalds moittii NT-käyttöjärjestelmää

Tietokoneiden Linux-käyttöjärjestelmän kehittänyt suomalainen ohjelmoija Linus Torvalds moittii Microsoftin Windows NT -käyttöjärjestelmää. Torvaldsin kriittinen arvio on julkaistu Internetissä SunWorld -julkaisussa.

Teollisuuden suhdannenäkymät heikentyneet

Kaksi vuotta jatkunut teollisuuden noususuhdanne on taittumassa. Teollisuuden suhdannekyselyn mukaan teollisuustuotteiden kysynnän kasvu hiipui arvioitua enemmän loppukevään aikana. Rakentamisen kysyntä säilyi hyvänä.

Kotitalouksilla vapaus valita edullisin sähkönmyyjä

Sähköyhtiöt käyvät nyt kovaa kisaa kotitalouksista, sillä syyskuun alusta pienkuluttajat voivat vapaasti valita edullisimman sähkön myyjän.

Leonian alkuvuoden voitto 570 miljoonaa

Leonia-konsernin liikevoitto nousi tammi-kesäkuussa 652 miljoonaan markkaan eli 84 miljoonaa suuremmaksi kuin vuosi sitten.

Osuuspankkiryhmän hyvä tuloskehitys jatkui

Osuuspankit ovat jatkaneet alkuvuoden hyvää tuloskehitystään. Ryhmän vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden liikevoitto kohosi 1,2 miljardiin markkaan, kun se viime vuonna vastaavana aikana oli noin 743 miljoonaa markkaa.

Ydinjätesijoituksessa vielä avoimia kysymyksiä

Suomalaiset ja ruotsalaiset ydinjätteistä huolehtivat yhtiöt sopivat maanantaina yhteistyöstä ohjelmassa, jossa tutkitaan kallioperän soveltuvuutta käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitukseen.

Valtiontalouden alijäämä tammi-kesäkuussa 8,2 miljardia

Valtion tulot ilman lainanottoa jäivät nopeasta talouskasvusta huolimatta tammi-kesäkuussa edelleen 8,2 miljardia markkaa valtion menoja pienemmiksi.

Pienet EU-maat menestyvät Euroopan vakuutusmarkkinoilla

Pienet EU-maat ovat menestyneet isompiaan selvästi paremmin Euroopan talousalueen vakuutusmarkkinoilla, jotka avautuivat todelliseen kilpailuun vuonna 1994. Suomi tosin ei ole pysynyt alkuunkaan pienten menestyjien vauhdissa.

Kauppojen sunnuntaiaukiolo ja sateinen sää piristivät kesän myyntiä

Sunnuntaiaukiolot ja sateinen sää ovat piristäneet kauppojen kesämyyntiä. Tarkkoja lukuja ei ole vielä saatavissa, sillä kesäkausi jatkuu elokuun loppuun saakka. Esimerkiksi koulutarvikkeiden myyntisesonki on kaupoissa parhaillaan vasta alkamassa.

Kauppataseen ylijäämä 24,3 mrd tammi-toukokuussa

Kauppataseen ylijäämä nousi vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana 4,8 miljardia markkaa suuremmaksi kuin viime vuonna.

Myyntivoiton verotus muuttuu

Viikon verovinkki

Viikon varrelta - taloutta lyhyesti

Mandatum Pankki osti Pankkiiriliike Protoksen. Valuuttavaranto 52,3 miljardia. Vähittäiskaupan liikevaihto kasvoi. WSOY:n yhtiökokous hyväksyi Sanoma-fuusion. Protoksen Petteri Hirvonen varoittaa varallisuusarvojen noususta. Säästöpankkien markkaluotot 17 miljardia.