Puoli vuotta Luxorin iskusta

Turistit palaavat Egyptiin eri tahtiin



Ensi maanantaina on kulunut puoli vuotta siitä, kun Luxorissa tehtiin terrori-isku, jossa kuoli 58 turistia. Se karkottamat turistit palailevat eri tahtiin: vauhti riippuu kansallisuudesta ja kohteesta.


Esimerkiksi italialaisten suosimassa Sharm El Sheikin lomakeskuksessa Siinailla hotellit toimivat 70 prosentin tasolla, Luxorissa ja naapurikohteessa Assuanilla 20-30 prosentin paikkeilla.

Matkailu on Egyptin suurimpia valuutan lähteitä. Se on tuonut maahan nelisen miljoonaa turistia ja liki parikymmentä miljardia markkaa vuodessa sekä toimeentulon miljoonille.

Siksi ei olekaan ihme, että varhain maanantaiaamuna, marraskuun 17. päivänä tapahtunut Luxorin terrori-isku oli shokki koko matkailualalle.

Kansalliset reaktiot

Alkushokissa länsimainen turismi loppui kokonaan. Egyptin matkailuyrittäjien puheenjohtaja Elhamy El Zayat kertoo, että muutaman kuukauden kuluttua turisteja alkoi taas näkyä.
- Trendi alkoi parantua tammi- ja helmikuussa, mutta eri vauhdilla eri kansallisuuksien osalta.

Kovin kato vallitsi vielä tuolloin saksalaisten, sveitsiläisten ja japanilaisten joukossa. Aiempaa kymmentä turistia kohden näistä maista tuli tuolloin 1-2 ihmistä. Venäläisiin isku ei käytännössä vaikuttanut mitään, ei myöskään etelä-afrikkalaisiin tai irlantilaisiin.
- Myöskään arabimaiden turismiin ei ollut vaikutusta, kertoo El-Zayat.

- Tosin siellä suuri osa tulijoista on libyalaisia ja sudanilaisia, jotka eivät ole yhtä suuria kuluttajia kuin saudi-arabialaiset ja Persianlahden turistit.

Hotellien käyttöasteet 20-70 %

Matkailuyrittäjien puheenjohtaja Elhamy El Zayat kertoo, että hotellien käyttöasteet vaihtelevat 20 ja 70 prosentin välillä.

- Korkein käyttöaste on Sharm El Sheikissä, jossa huoneista on käytössä noin 70 prosenttia, Hurgada ja Kairo noin 50 prosentin paikkeilla. Luxor 30 ja Assuan 22 prosentissa.

Elhamy El Zayatin mukaan alalla ei kuitenkaan ole ollut suuremmin konkursseja, hyvin yksinkertaisesta syystä.
- Valtaosa yrittäjistä takaa firmansa velat kotitalollaan ja muulla omaisuudellaan. He pitävät niitä pinnalla keinolla millä hyvänsä siihen saakka kunnes ajat paranevat.

Optimismia lietsotaan

Egyptin matkailuministeri Mamduh al-Beltaqin mukaan maahan tulevien turistien määrä olisi jo palannut noin 60 prosenttiin viimevuotisesta. Huhtikuun luvun hän sanoo olevan vain 17 prosenttia alle edellisvuoden huhtikuun.

On vaikea sanoa, kuinka paljon tässä on optimismin lietsomista. Silmämääräisesti mitattuna turistien määrä on pienempi ja arabialaisten osuus on selvästi noussut.

El Zayatin mukaan ainakin rahalliset tappiot ovat suuret.
- Jos mennään viime vuoden tahtia, niin ensimmäisenä vuosikolmanneksena tulisi 800 miljoonaa dollaria, enkä usko että pääsimme lähelle 300 miljoonaa. Vaikka lukumäärä ei pudonnut ihan puoleen, niin hintojen alentaminen pudotti tuloja.

Yhtäkaikki Egyptissä uskotaan - ja toivotaan - että ensi vuoden puolivälissä tapaus on vain pelkkä muisto ja päästään takaisin edellisvuosien tasolle.

LAURI KAIRA
Kairo
15.5.1998


ULKOMAAT -SIVULLE