Sisältö
Pääsivu
Pääkirjotus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kolumnit
Ajanviete
Linkit
Arkisto

AJASSA



Muinaisuutta etsimässä

Historia on kiehtovaa ja siihen voi tutustua mukavasti Internetin välityksellä. Tarjolla on runsaasti materiaalia, olipa kyseessä historian harrastaja tai historian maisteri.

Pelidemoja: Longbow 2 ja Rayman Gold

Tämän viikon pelidemoesittelyssä Longbow 2 ja Rayman Gold.

Digilähetykset alkavat Suomessa vuonna 2000

Televisiotoiminta siirtyi syyskuun lopulla virallisesti digitaaliaikaan, kun Britannian yleisradioyhtiö BBC aloitti maanpäälliset digitaaliset televisiolähetykset.

Laitevalmistajat kilpailevat jättimarkkinoista: Uuden television hinta kallistuu tuntuvasti

Kulutuselektroniikan valmistajille ja kaupalle digitalisointi merkitsee parhaassa tapauksessa markkinoiden moninkertaistumista.

Viestinnän osuus kulutuksesta kasvaa nopeasti

Matkapuhelimet ja kotitietokoneet ovat jo muuttaneet kotitalouksien rahankäyttöä ja kulutusta. Uuteen tekniikkaan käytetään nyt aiempaa suurempi osa tuloista.

Yliopistot huolissaan tutkimuksen vapaudesta

Yliopistoissa on alettu huolestua Suomen Akatemian tiedepoliittisesta roolista. Akatemian pelätään ohjaavan liikaa sitä, mitä Suomessa tutkitaan, mutta pääjohtaja Reijo Vihko kiistää ohjauksen pyrkivän mihinkään muuhun kuin laatuun.

Saako toimittaja rikkoa luottamuksen?

Journalistiliiton lakimiehen Lauri Kerosuon mukaan toimittajan äänittämän luottamuksellisen keskustelun julkaiseminen ei sinänsä riko lakia, mutta kylläkin journalismin eettisiä periaatteita.

Perinneruoka polveutuukin säätyläisten saleista

Useat suomalaisten perinneruokina pitämät ruokalajit ovat peräisin 1700-luvun säätyläisten keittiöistä. Elintason kohoamisen myötä herrojen herkut tulivat pikkuhiljaa myös tavallisen kansan ulottuville.

Ajan suunnassa lyhyesti

Yli kolme miljoonaa suomalaista kuuntelee päivittäin radiota. Kymijoesta 24,8 kilon ennätyslohi. Sveitsissä erikoinen huumelaki. Suomen Internet-kauppahakemisto. Senaatti ei päästä verokarhua Internetiin.

Viikon vitsit

Pieni kevennys muuten niin ankeaan arkeen.