Yleisradio arvostelee rajusti Iltalehteä ja MTV3:a



Yleisradio arvostelee voimakkaasti Iltalehden ja MTV3:n menettelyä niin sanotun Alho-nauhan julkistamisessa.


Yleisradio kritisoi Alma Median omistamia kilpailijaviestimiä journalistisen etiikan puutteesta ja osin virheellisestä uutisoinnista.

Yleisradion mukaan Iltalehti ja MTV3 ovat käyttäneet luvattomasti kilpailijalle kuuluvaa omaisuutta eli Yleisradion toimittajan luottamuksellista puhelinkeskustelua kansanedustaja Arja Alhon kanssa.

- Sekä Iltalehti että MTV3 olivat tietoisia, että (nauhan luovuttanut Yleisradion) työntekijä toimi vastoin ohjelmajohdon nimenomaista päätöstä, todetaan Yleisradion STT:lle antamassa tiedotteessa, jonka allekirjoittaja on yhtiön viestintäpäällikkö Leena Jaakkola.

Ylen mukaan Musta laatikko -tv-ohjelman toimittaja Timo Harakka kielsi erikseen MTV3:a käyttämästä omaa puhelinkeskusteluaan MTV3:n uutisissa 14. lokakuuta.

Ylen mukaan Iltalehti on lisäksi uutisoinut väärää tietoa 16. lokakuuta ilmestyneessä lehdessä. Iltalehti uutisoi, että Alho kertoo nauhalla Yleisradion eduskuntatoimittajan painostaneen Alhoa "tulemaan esiin asiassa". Tällaista kohtaa nauhalta ei kuitenkaan löydy, todetaan Yleisradiosta.

Yleisradio ilmoittaa lisäksi, että sen toimitusten journalistisiin päätöksiin eivät vaikuta poliittiset eivätkä kaupalliset tahot. Kyseessä olevassa tapauksessa on kielletty ohjelmatoiminnan säännösten rikkominen - ei itse asian käsittelyä, huomauttaa Yleisradio.

Yle ottaa yhteyttä kilpailijoihin

Jaakkolan mukaan Yleisradio aikoo ottaa yhteyttä Iltalehteen ja MTV3:een keskustellakseen niiden kanssa keskenään "yhtiöiden toimintaperiaatteista".

Asian puiminen Julkisen Sanan Neuvostossa (JSN) ei Jaakkolan mielestä ole kannatettava ajatus, sillä "JSN:n jäsenet ovat jo tuoneet kantansa esille".

Mahdollisista oikeudellisista toimista Yleisradiolla ei tässä vaiheessa ole kantaa, sanoi Jaakkola.

"Harakka soitti vain mielenrauhansa vuoksi"

Yleisradion mukaan yhtiön lakimiehet eivät ole pitäneet mahdollisena Alhon ja toimittaja Timo Harakan puhelinkeskustelun julkistamista.

Nauhan luovuttamisen vuoksi erotettu tuottaja Juha Pärssinen tiedusteli Ylen lakimieheltä vain periaatteellisella tasolla, antaako ohjelmatoiminnan säännöstö mahdollisuutta käyttää haastattelua, vaikka haastateltava sen kieltää.

Lakimiehelle ei Yleisradion mukaan kerrottu, että kyseessä oli puhelinkeskustelu, jota toimittaja ei ollut tarkoittanut haastatteluksi.

Lakimies ei Ylen mukaan myöskään tiennyt, että keskustelun käynyt toimittaja lupasi olla "tekemättä aiheesta mitään". Yksityiskohtien selvittyä lakimiehen kanta oli ehdoton ei nauhan julkaisulle.

Ylen mukaan puhelinkeskustelussa toimittaja Harakka lupaa selkeästi, että hän ei aio käyttää nauhaa, ja Alho sanoo, ettei hän anna lupaa nauhan käyttämiseen. Harakka on kertonut soittaneensa Alholle vain oman mielenrauhansa vuoksi, mihin myös Alho puhelinkeskustelussa viittaa.

- Tätä ei ole kerrottu Iltalehdessä eikä MTV3:n uutisissa. Ei myöskään sitä, että Alho oli sanonut samat yhteiskunnallisesti merkittävät asiat jo aiemmin avoimesti Musta laatikko -ohjelmassa, huomauttaa Yleisradio.

Ylen mukaan puhelinkeskustelussa ei ilmene yhteiskunnallisesti yhtään niin merkittävää uutista, joka olisi sallinut "näin rajusti" rikkoa sekä ohjelmatoiminnan säännöstöä että journalistin ohjeita.

"Surullinen poikkeustapaus"

Yleisradio painottaa, että yhtiössä on kielletty haastateltavien harhauttaminen, luottamuksellisen puhel inkeskustelun julkistaminen ja julkaisemattoman materiaalin saattaminen kilpailevien välineiden käyttöön.

Yleisradion toimittajien eettiset periaatteet noudattavat ohjelmatoiminnan säännöstöä "tätä surullista poikkeusta lukuunottamatta", toteaa Yleisradio.

STT-IA
19.10.1998


POLITIIKKA -SIVULLE