Panimoalan myynti kotimaassa ennätykseen



Kuuma kesä vauhditti panimoalan myynnin kotimaassa ennätykselliseen 724,8 miljoonaan litraan.


Kasvua edellisvuodesta oli 5,2 prosenttia, selviää Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton keräämistä tiedoista.

Lisäys kertyi pääosin virvoitusjuomista ja kivennäisvesistä, joita myytiin 25,8 miljoonaa litraa edellisvuotta enemmän. Oluen myynti kasvoi 9,7 miljoonaa litraa eli 2,4 prosenttia, mutta lisäys jäi kuitenkin odotettua pienemmäksi. Tätä selittää se, että huomattava osa suomalaisten juomasta oluesta haetaan nykyisin yksityisesti ulkomailta.

Oluen todellisen kulutuksen arvioidaankin nousseen runsaaseen 90 litraan henkeä kohti, kun virallisista tilastoista kertyy vain 81 litraa. Ulkomailta haetaan varsinkin vahvaa olutta, jonka myynti kotimaassa laski edelleen. Keskioluen kotimaan myynti nousi kymmeneksen.

Oluen myynti lisääntyi lähinnä vähittäiskaupoissa, huoltamoilla ja kioskeissa, joihin panimot myivät 3,5 prosenttia edellisvuotta enemmän. Anniskelupaikkoihin ja Alkoon olutta myytiin kutakuinkin entiseen tahtiin.

Olutta myytiin yhteensä 417 miljoonaa litraa, virvoitusjuomia 262,4 miljoonaa litraa ja kivennäisvesiä 45,4 miljoonaa litraa. Kivennäisvesien kulutus kasvoi reilulla neljänneksellä, eli siitä näyttää tulleen suomalaisille aiempaa tavallisempi myös ruokajuomana. Keskimäärin jokainen suomalainen joi vuoden aikana virvoitusjuomia 51 litraa ja kivennäisvesiä 9 litraa.

Hartwallilla yli puolet

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden luvut perustuvat Hartwallin, Olvin, Sinebrychoffin ja Pirkanmaan Uuden Panimon PUP:n kotimaan myyntiin.

Hartwallin osuus kotimaan kokonaismyynnistä kasvoi yhä hieman ja oli nyt 54,4 prosenttia. Yhtiön kotimaan myynti kasvoi erityisesti virvoitusjuomissa ja kivennäisvesissä, sen sijaan oluen myynti lisääntyi vain prosentin ja markkinaosuutta menetettiin hivenen. Hartwallin päämerkkiä Lapin Kultaa myytiin viime vuonna runsaat 150 miljoonaa litraa.

Sinebrychoffin osuus kokonaismyynnistä oli reilu kolmannes, 34,4 prosenttia. Myynti kasvoi 236 miljoonasta litrasta 250 miljoonaan litraan.

Iisalmelaispanimo Olvin myynti kasvoi viime vuoden syys-joulukuussa 11,2 prosenttia. Koko vuoden myynti lisääntyi edellisvuodesta runsaan prosentin ja ylitti ensimmäistä kertaa 90 miljoonan litran rajan.

Olvin oluiden, virvoitusjuomien ja kivennäisvesien kotimaan myynti kasvoi syys-joulukuussa 10,5 prosenttia ja muiden alkoholijuomien 5,9 prosenttia. Samalla Olvin kotimaan markkinaosuus kasvoi vajaan prosentin 11,1 prosenttiin. Viennin volyymi lisääntyi edellisvuodesta 27,4 prosenttia.

PUP:n tuotteita myytiin 0,8 miljoonaa litraa ja sen markkinaosuus pysyi ennallaan 0,1 prosentissa.

STT-IA
20.1.1998


TALOUS -SIVULLE