Päätoimittaja Ilkka Ahtokivi
16.1.1998
EMU-äänestyksen mahdottomuus
Millaisella kysymyksellä kansaa voisikaan lähestyä? Pitäisikö Suomen liittyä EMU:un ensimmäisten joukossa, myöhemminkö vai eikö lainkaan. Kolmen vaihtoehdon kysymys, varsinkin, jos äänet jakautuvat suhteellisen tasaisesti, on yhtä arvokas kuin tulos "jaa-ei-vaarinhousut". Siitä ei neuvoksi ole.
Äänestyksen vaihtoehtojen on oltava riittävän selkeitä ja tyhjentäviä, jotta neuvoa-antavasta äänestyksestä olisi hyötyä.
EMU-kysymyksen vaihtoehdot siinä tapauksessa, että Suomi jäisi pois ensimmäisestä aallosta ovat taas kaikkea muuta kuin selkeitä. Seuraavaksi olisi nimittäin kysyttävä pitääkö liittyä myöhemmin ja mikä on myöhemmin. Yhdessä Ruotsin ja Britannian kanssako? Ei-vaihtoehdossa jää niinikään kosolti ratkaisevia kysymyksiä esimerkiksi markan kellutuksesta. Olisiko sitten rahapolitiikastakin päätettävä kansanäänestyksen jatkokysymyksillä?
Politiikassa olisi avuksi joskus pysähtyä miettimään mitä seuraisi, jos asiat vietäisiin loppuun asti niin kuin niitä vaaditaan. Kansanäänestyksiä ei järjestellä vain kysymisen ilosta tai siksi, että gallupit näyttävät oppositiolle mieluisaa EMU-mielipiteen suuntaa. Pitää mieluummin pysähtyä katsomaan, mitä on mielipiteiden taustalla.
Muutos edustaa kohtuulliselle kansalaisjoukolle aina pienempää tai suurempaa uhkaa. Kun vaihtoehtoina on tunnettu nykytilanne ja epävarma tulevaisuus, niin argumenteista riippumatta merkittävä osa ihmisistä pysyy mieluummin tutussa ja turvallisessa.
Tällaisessa maailmassa runsaat kansanäänestykset ovat oiva tapa hidastaa muutosvauhtia. Kansanäänestyksistä aiemmin ihailtu Sveitsi joutuu EU-kysymyksissä vääntäytymään jos jollekin mutkalle. Järkisyyt puoltavat integroitumista, mutta konservatiivinen perustuslaki kansanäänestyksineen lyö jarrua.
EMU-vastustajien pääjoukko - Suomen Keskusta - on perinteinen arkkikonservatiivien lippulaiva, jonka kantava voima on muutoksen pelko ja vastustaminen. Sen sijaan Vihreiden kannattaisi miettiä periaatteissaan, ovatko he lopulta säilyttävä vai uudistava voima. Puolueestahan lähinnä vain Paavo Nikula on selkein sanoin vastustanut kansanäänestystä.
Politiikka ja lainsäädäntötyö on Suomessa 90-luvulla muuttunut selvästi joustavammaksi ja nopealiikkeisemmäksi. Tätä on edesauttanut muun muassa määrävähemmistösäädösten purkaminen. Kun vanhoja hidasteita puretaan, ei päätöksenteon tielle pitäisi kasata enää uusia barrikadeja. Sellainenhan kansanäänestyksen löyhäpäisestä käytöstä tulisi.
PETE PAKARINEN