Asuntomessuille - Internetin kautta



Napapiirin Asuntomessut avattiin viikko sitten Rovaniemen maalaiskunnassa. Tälläkin kertaa tapahtuma on käymisen arvoinen. Ennen matkaa messualueeseen, kohteisiin ja oheistapahtumiin voi tutustua kätevästi Internetin avulla.




Maanteitse asuntomessuille matkaavat ajavat Rovaniemeltä pohjoiseen päin kahdeksan kilometriä kohti Sodankylää. Tie messualueelle kääntyy välittömästi Napapiirin Pajakylän jälkeen oikealle, josta on noin puolen kilometrin matka messualueen parkkipaikalle. Lentäen tulevan kannattaa ottaa lentoasemalta taksi tai käyttää pienoisbussipalvelua, sillä messualueelle on kentältä vain noin neljä kilometriä.

Nettikansa puolestaan suunnistaa aluksi Asuntomessujen kotisivuille. Sieltä löytyy linkki myös Napapiirin messujen pääsivulle. Tätä kautta pääsee niin ikään tutkimaan viimevuotisten Raision ja vuoden 1996 Ylöjärven asuntomessujen aineistoa.

Nettimessut ovat auki läpi vuorokauden

Asuntomessut ovat avoinna sunnuntaihin 9. elokuuta joka päivä klo 10-18. Myös oheiskohteet ovat avoinna samoina kellonaikoina, pienin poikkeuksin. Ounasrinteen lähiöuudistukseen ja Kolpeneenlinnan asunnoiksi saneerattuun sairaalaan Rovaniemellä voi tutustua päivittäin klo 14-19.

Internetissä messut ovat avoinna koska tahansa, kenelle tahansa. Ohjelmisto- ja sitä kautta laitteistovaatimuksia kuitenkin joihinkin tutustumiskohteisiin sisältyy.

Kattavimman kuvan koko messualueesta saa kartalta. Siitä netin messuvieras pääsee helposti tutustumaan messujen pääalueen kaikkiin rakennuskohteisiin ja löytää jo ennakkoon tarvitsemansa palvelut muonituksineen, ensiapuineen kaikkineen.

Jalan tietysti pääsee perehtymään kohteisiin kaikkein havainnollisimmin, mutta tehokkaalla tietokoneella ja tarvittavilla plugeilla on mahdollista zoomailla Rovaniemen maalaiskunnan kiinteistötoimen ylläpitämää vektorikarttaa. Sivulta löytyy linkki myös kartanlukuohjelman imurointiin.

Nettivieras maksaa kulutuksen mukaan

Aikuinen messuvieras - in corpore - maksaa sisäänpääsystään 60 markkaa ja 7-15-vuotiaat lapset, eläkeläiset, invalidit, varusmiehet ja opiskelijat 35 markkaa. Perhelipun hinta on 130 markkaa ja ryhmälipun (vähintään 15 messualueelle yhtaikaa tulevaa messuvierasta) 35 markkaa nupilta. Paikoituksesta järjestäjät perivät 25 markkaa.

Nettivieraan lipun hinta on kiinni Internet-palvelun tuottajasta, mutta erityisesti oman kiinnostuksen ja - niin muodoin - virtuaalimessuilla kulutetun ajan määrästä. Nähtävää nimittäin riittää näinkin. Varsinaisten messukohteiden lisäksi rakentamisen friikeille sivuilla on tukku linkkejä kaupallisiin kohteisiin, joissa esitellään esimerkiksi rakennusmateriaaleja ja -tapoja.

Messualueella on 20 omakotitaloa ja 35 näyttelyasuntoa. Oheiskohteet Pyhä-Luostolla, Ounasrinteellä, Kolpeneella ja Marttiinin vanhassa puukkotehtaassa kannattaa myös muistaa messumatkallaan. Niissä esitellään 20 asuntoratkaisua.

Messualueen 20 omakotitalon pihoista ainoastaan kuusi edustaa perinteistä viherrakentamista suunnitelmineen ja istutuksineen. Loput 14 pihaa on pyritty pitämään mahdollisimman luonnonmukaisina ja suorastaan koskemattomina.

Virtuaalitodellisuus ei ole todellisuus

Sen, joka vankkumatta aikoo käydä asuntomessuilla, ei kannata netin kautta ahmia kaikkea antia. Siihen ei tosin ole mahdollisuuttakaan, sillä virtuaalitodellisuus ei ole yhtä kuin todellisuus.

Messualuetta esittelevät kuvat ovat rakennusvaiheesta, jopa talvella otettuja, ja kohteiden julkisivukuvatkin ovat vain piirroksia. Toisaalta rakennuskohteista on esitetty pohjapiirrokset, jotka kertovat havainnollisesti erityyppisistä rakennusratkaisuista.

Pistäydytäänkö siis vaikkapa parissa kohteessa? Klikataan karttaa ja valitaan sieltä ensin kohde yhdeksän, joka on Pohjatuulentiellä sijaitseva Tervetalo. Käytettävissä ovat kaikki kohteen perustiedot, mutta tässä tapauksessa erityisesti ratkaisut, jotka auttavat ottamaan huomioon allergikoiden tarpeet. Rakentaja tarjoaa lisäksi taustaksi tuotetietoutta.

Tirolilaistalo

Rovaniemen maalaiskunnalla on ystävyyskunta Itävallassa, St. Johann in Tirol. Ei siis ole sattuma, että messualueelle on noussut myös Tirolilaistalo. Rakennusratkaisu poikkeaa suomalaisesta, tottakai, ja kohdetta kannattaa vilkaista myös sisältä.

Nettivieraskin pääsee taloon sisälle, klikkailemalla kohteen sivulle nostettuja thumb nail -kuvia, mutta vain piirroskuvia.

Kaikkiruokainen nauttii asuntomessuista luonnollisesti koko rahalla, valikoiva tyytyy määrällisesti vähempään.

Oheiskohteita

Asuntomessujen pääalueen lisäksi voi tutustua oheiskohteisiin. Rovaniemen poronsarvikaavassa ummikko eksyy helposti, mutta löytää kyllä funkistyylisen Marttiinin vanhan puukkotehtaan. Nettivieras siitä ei juuri tietoa saa.

Ounasrinteen lähiöönkin ympäristöineen ja rakennuksineen on parempi tutustua jalan, sillä linkki vie Rovaniemen kaupungin keskushallinnon projektisivulle eikä sieltä enää toivottuun kohteeseen. Kolpeneen linna - asunnoiksi peruskorjattu vanha sairaala sen sijaan avautuu nettivieraallekin.

Pyhä- Luoston tunturialueen loma-asuntokohteisiin on niin ikään hyvä mennä perehtymään paikan päälle, mutta linkin kautta pääsee jo ennakkoon tutustumaan varsin runsaaseen tarjontaan.

Asuntomessujen luonteeseen kuuluu moninaisen tiedon jakaminen rakentamiseen ja asumiseen liittyvistä asioista. Niinpä messujen kuluessa tarjolla onkin 11 eri seminaaria kiinnostuneille.

Mitä päivittäin sitten tarjolla on? Senkin nettivieras voi etukäteen kurkata kotoaan. Päivittäisuutiset puolestaan kertoo ainakin Asuntomessujen päivittäisen kävijämäärän ja kokonaiskävijämäärän.

Siitä huolimatta on lähdettävä omin silmin näkemään ja kokemaan oikeita asuntoja ja reaaliaikaisia, todellisia tapahtumia.

ILPO KIURU
17.7.1998


TALOUS -SIVULLE