Väkivalta varjostaa historiallista vallanvaihtoa Macaossa



Rikollisliigojen väkivaltainen valtakamppailu uhkaa heittää varjonsa Euroopan siirtomaavaltojen jäähyväisille Aasiassa. Portugali luovuttaa vuoden päästä Euroopan viimeisen aasialaisen siirtokunnan Macaon Kiinalle. Järjestäytyneen rikollisuuden kamppailu on kuitenkin luonut pelokkaan ja epävarman tilanteen ennen vallanvaihtoa.


Pinnalta katsoen kaikki näyttää hyvältä. Portugali on tehnyt parhaansa jättääkseen jälkeensä Macaon, josta sen eurooppalainen perintö näkyy. Siirtomaa-aikaisia rakennuksia ja lukuisia katolisia kirkkoja on restauroitu, ja portugalilaiset ovat aloittaneet monia suuria rakennusprojekteja, joilla Macaon kuvaa pyritään parantamaan.

Tilanne Aasian viimeisessä siirtomaassa ei ole kuitenkaan läheskään tyydyttävä. Rikollisuus on lisääntynyt runsaan vuoden aikana niin paljon, että Macaon taloudelle elintärkeät turistit ja ulkomaiset investoijat ovat yhä enemmän pysytelleet poissa.

Väkivaltaisuudet johtuvat Macaon rikollisliigojen, eli triadien, keskinäisestä kamppailusta. Liigat taistelevat Macaon tunnettujen kasinojen tuloista. Kyseessä ovat suuret rahat, sillä noin puolet Macaon hallinnon tuloista koostuu kasinoilta koottavista veroista.

Väkivalta muuttuu koko ajan verisemmäksi. Suurin osa uhreista on ollut triadien jäseniä, mutta viime aikoina rikolliset ovat hyökkäilleet myös poliisien ja lehtimiesten kimppuun.

Seuraukset odottamattomia

Rikollisuus huolestuttaa myös Macaon tulevaa isäntää Kiinaa, joka ottaa alueen haltuunsa 20. joulukuuta ensi vuonna. Kiina on jo päättänyt sijoittaa sotilaita Macaoon vallanvaihdon jälkeen.

Päätös on vakava takaisku Portugalille, koska Kiina lupasi alun perin, ettei se sijoita joukkoja Macaoon. Portugalilaiset pitivät myönnytystä merkkinä siitä, että he hoitivat neuvottelunsa kiinalaisten kanssa paremmin kuin britit silloin kun Hongkong siirtyi Britannialta takaisin Kiinan alaisuuteen. Yksi hongkongilaisten suurimmista huolenaiheista viime vuoden vallanvaihdon yhteydessä oli juuri kiinalaisten suunnitelma sijoittaa 5 000 sotilasta Hongkongiin.

Muuten sopimus Macaon tulevaisuudesta muistuttaa Hongkongin vastaavaa sopimusta. Kiina on luvannut Macaolle laajan itsemääräämisoikeuden, joka kattaa kaiken muun paitsi puolustuksen ja ulkopolitiikan.

Portugalin ja Kiinan neuvottelut Macaosta käytiin paljon paremmassa hengessä kuin Kiinan ja Britannian neuvottelut Hongkongista. Portugali tarjoutui nimittäin jo vuonna 1974 luovuttamaan Macaon takaisin. Kiina oli tuolloin kuitenkin kulttuurivallankumouksen aiheuttamassa kaoottisessa tilanteessa ja pyysi Portugalia jatkamaan hallintoaan Macaossa.

Ele joka tapauksessa paransi portugalilaisten kuvaa Kiinan johdon silmissä erittäin merkittävällä tavalla.

Varovaista optimismia

Macaolaiset pelkäsivät tästä huolimatta pitkään tulevaisuutensa puolesta. Pelkoja on osaltaan nyt hälventänyt se, että Kiina on toistaiseksi pitänyt lupauksensa olla puuttumatta Hongkongin sisäisiin asioihin.

Portugali on pyrkinyt puolestaan lieventämään macaolaisten huolia myöntämällä viidesosalle heistä Portugalin passin. Tässä mielessä he ovat olleet huomattavasti anteliaampia kuin britit hongkongilaisten suhteen.

Macaon tilanne on myös poliittisesti parempi kuin Hongkongin oli vallanvaihdon yhteydessä. Macaossa toimii kansalaisten osittain valitsema parlamentti, joka saa jatkaa toimintaansa myös ensi vuoden joulukuun 20. päivän jälkeen. Hongkongin parlamentin Kiina hajotti heti vallanvaihdon jälkeen.

Brittejä huonompaa työtä portugalilaiset ovat tehneet paikallisten nimittämisessä tuomareiksi ja hallinnon johtaviin virkoihin. Akuutti pula pätevistä paikallisista hallintovirkamiehistä saattaa johtaa ongelmiin vallanvaihdon jälkeen.

Selvästi suurin tyytymättömyyden aihe Macaossa on kuitenkin rikollisuuden kasvu. Ongelman uskotaan aiheutuneen suureksi osaksi siitä, etteivät portugalilaiset ole saaneet poliisissa rehottavaa korruptiota kuriin.

Rikollisuus on myös huonontanut Kiinan ja Portugalin välejä. Kiinan mielestä portugalilaiset eivät ole tehneet tarpeeksi rikollisten saamiseksi telkien taakse.

Välien huononeminen näkyy mm. siinä, etteivät osapuolet ole kyenneet sopimaan siitä, millaisin juhlallisuuksin historiallista vallanvaihtoa juhlitaan. Portugali haluaa, että seremoniat ovat arvokkaat mutta hillityt. Kiina taas vaatii, että vallanvaihtoa juhlitaan yhtä mahtavasti kuin Hongkongissa puolitoista vuotta sitten. Kiina saa todennäköisesti tahtonsa läpi tässäkin kiistassa.

STT-JHL
19.12.1998


ULKOMAAT -SIVULLE