Sisältö
Pääsivu
Pääkirjotus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kolumnit
Ajanviete
Linkit
Arkisto

AJASSA



Työkaluja web-sivun tekoon

Oman www-kotisivun toteuttamiseen löytyy runsaasti ohjelmia Internetistä. Joukossa on kaupallisten tuotteiden demoversioiden lisäksi myös shareware-ohjelmia, joita voi kokeilla tietyn aikaa ennen maksamista sekä myös täysin ilmaisia ohjelmia.

Puhelinverkon ja Internetin sulautuminen etenee

Helsingin Puhelin HPY ja Siemens ovat tuoneet koekäyttöön Internetin ja puhelimen käyttöä tehostavan palvelun. Mukana olevat noin sata ihmistä saavat esimerkiksi tiedon tulevasta puhelusta ja voivat ottaa sen vastaan, kun he surffailevat verkossa.

Viagra tulee apteekkiin lokakuun puolivälissä

Kohuttu potenssilääke Viagra sai tiistaina myyntiluvan EU-maissa. Reseptinhakuun ei kuitenkaan vielä kannata rynnätä, sillä suomalaisten apteekkien hyllyille Viagra on luvassa vasta lokakuun puolivälissä.

FBI:n päällikkö pitää Internetin rikollista käyttöä ongelmana

Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n päällikkö Louis J. Freeh korostaa kansainvälisen poliisiyhteistyön merkitystä terrorismin ja rikollisuuden ehkäisyssä.

Lapsipornon levittämisestä enintään 6 kuukautta vankeutta

Nykyään lapsipornon levittämisestä voi saada rangaistukseksi sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta, mutta ensi vuoden alusta lähtien rangaistukset kovenevat.

Huumetestillä työympäristö turvallisemmaksi

Yhä useampi yritys teettää työntekijöilleen huumetestin. Testausta perustellaan yleensä työturvallisuussyillä. Sen tavoitteena on taata työntekijöille huumausaineeton työympäristö.

Itärikollisuus padottavissa viranomaisten yhteistyöllä

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Kauko Aromaa suosittelee läntisen Euroopan maille suomalaisten kokeilemaa mallia itärikollisuuden ehkäisyyn.

Päihdebarometri: Lasten ja nuorten selviytymismekanismit heikentyneet

Terveyden edistämisen keskuksen julkaisema Päihdebarometri 1998 hälyttää lasten ja nuorten puolesta. Heidän mahdollisuutensa elää turvallisesti ovat vähentyneet jyrkästi nykyisessä liberaalissa päihdemaailmassa.

Asiakaslähtöinen muotoilu on kilpailukyvyn avain

Suomessa hahmotetaan muotoilu ja sen merkitys liian suppeasti ja sitä ajatellaan ylipäätään liian vähän. Näin väittää professori Antti Hassi tuoreessa kirjassaan.

Ajan suunnassa lyhyesti

AOL:n johtaja tuki syytöksiä Microsoftia vastaan. Suomessa tuhat veikkausmiljonääriä. Alaskasta löytyi dinosaurusten jalanjälkiä. MOT-ohjelma: Arvo Ylpöllä ja muilla eturivin suomalaislääkäreillä oli natsisympatioita. Tietojärjestelmien testausopas Internetissä.

Viikon vitsit

Pieni kevennys muuten niin ankeaan arkeen.