SDP:n ja keskustan kannatus tasoissa

SDP ja kokoomus miellyttävät enemmän kuin keskusta



Päähallituspuolueet SDP ja kokoomus miellyttävät äänestäjiä enemmän kuin suurin oppositiopuolue keskusta. Tämä käy ilmi Suomen Gallupin neljän suurimman puolueen toimeksiannosta tekemästä tutkimuksesta.


Syyskuun toisella ja kolmannella viikolla tehdyn tutkimuksen mukaan SDP:hen suhtautui erittäin myönteisesti tai melko myönteisesti 40 prosenttia ja kokoomukseen 38 prosenttia.

SDP:hen myönteisesti suhtautuvien osuus on kasvanut helmikuussa tehdystä vastaavasta tutkimuksesta viisi prosenttiyksikköä ja kokoomukseen myönteisesti suhtautuvien osuus kaksi prosenttiyksikköä.

Keskustaan suhtautui erittäin tai melko myönteisesti 32 prosenttia. Keskustan miellyttävyysarvo on laskenut helmikuusta viisi prosenttiyksikköä.

Vasemmistoliittoon suhtautui myönteisesti 18 prosenttia ja vihreisiin 30 prosenttia. Muita puolueita ei tutkittu.

Tutkimuksessa kysyttiin mm. hallituksen onnistumista tehtävässään. Melkein puolet eli 46 prosenttia antaa pääministeri Paavo Lipposen (SDP) hallitukselle hyvän arvosanan ja kaksi viidesosaa eli 40 prosenttia huonon arvosanan.

Hallituksen arvosana on parantunut eniten ulkomaanvelan hoitamisessa, toiminnassa EMU:a koskevissa asioissa ja yksityisautoilijoiden tarpeiden huomioonottamisessa.

SDP:n ja keskustan kannatus tasoissa

Sosialidemokraattien ja keskustan kannatus on uusimman puoluekannatusarvion mukaan tasoissa. Neljän suurimman puolueen toimeksiannosta tehdyn tutkimuksen mukaan SDP:n kannatus olisi 23,5 prosenttia ja keskustan kannatus 23,6 prosenttia.

Kokoomuksen kannatus oli tutkimuksessa 20,9 prosenttia, vasemmistoliiton 9,4 prosenttia ja vihreiden 7,9 prosenttia. RKP:n kannatukseksi mitattiin 5,4 prosenttia, kristillisen liiton kannatukseksi 3,7 prosenttia ja nuorsuomalaisten kannatukseksi 2,1 prosenttia. Perussuomalaiset jäivät 0,6 prosenttiin.

Tutkimuksen mukaan vain kaksi viidesosaa eri puolueiden kannattajista on täysin varma omasta puoluekannastaan. Varmimpia ovat vasemmistoliiton kannattajat ja epävarmimpia vihreiden kannattajat.

STT-IA
23.9.1998


POLITIIKKA -SIVULLE