Aho asettaa pääministeriyden presidentin tehtävien edelle



Keskustan puheenjohtaja Esko Aho antaa ymmärtää, että hän on kiinnostuneempi pääministerin kuin tasavallan presidentin tehtävästä.


Keskiviikkona julkistetussa kirjassaan Pääministeri nykyinen oppositiojohtaja mm. pohtii, miksi kunnianhimoinen yhteiskunnallinen vaikuttaja lataisi kaiken tarmonsa presidentiksi pyrkimiseen.

Aho ei sano suoraan omaa kantaansa mahdolliseen keskustan presidenttiehdokkuuteen. Ahon mielestä nykyään ajatus pääministeriydestä astinlautana presidentinlinnaan ei enää toimi.

- Pääministerin tehtävän kunnollinen hoitaminen on mahdotonta, jos sen haltija tähtää kaikin voimin menestykseen suorassa presidentinvaalissa.

- Tästä seuraa looginen johtopäätös: jos pyrkii tosissaan pääministeriksi, ei pidä samaan aikaan tavoitella valtionpäämiehen tehtäviä. Yhtä lailla, jos pyrkii vakavissaan presidentiksi, pitää suosiolla luopua pääministeriyden havittelusta, Aho kirjoittaa ja ilmoitta itse olevansa "valmis vaikka pääministeriksi".

Ahon mielestä valtiosääntö pitäisi kirjoittaa niin, että pääministerin valinta ja hallituksen muodostaminen tapahtuisi vanhan presidenttijohtoisen mallin sijaan eduskuntavetoisesti.

Aho sanoo, että eduskunnan olisi saatava mahdollisuus jo hallituksen muodostamisen alkuvaiheessa valita uuden hallituksen muodostaja.

Ahon mielestä presidenttiys ei ole menettänyt merkitystään, vaikka hän itse onkin parlamentaarisen vallankäytön vahvistamisen kannalla.

Presidentti voi käyttää merkittävää valtaa ulkopolitiikassa, mutta pääsääntöisesti hän on Ahon mielestä kansanvaltaisen järjestelmän reservi, joka voi astua esiin silloin, kun normaali parlamentaarinen elämä jostain syystä häiriytyy.

Janajevin kaappausyritys raskainta

Aho kertoo Otavan julkaisemassa kirjassaan Mukaan lähdöstään yhteiskunnalliseen toimintaan, nuorisopoliitikkoajoistaan ja nousustaan politiikan huipulle puoluejohtajaksi ja pääministeriksi.

Pääministeriaikansa kaikkein raskaimmaksi vaiheeksi Aho nimeää Neuvostoliiton vallankaappausyrityksen elokuussa 1991.

Nuori pääministeri sai tiedon Moskovan tapahtumista taksin radiosta matkalla kotoaan Kannuksesta Kruunupyyn lentokentälle; henkilökohtaisen hakulaitteen paristo oli tyhjentynyt, eikä siihen lähetetty viesti saapunut perille.

Kaappausta seuraavalla viikolla Suomi tunnusti kolmen Baltian maan itsenäistymisen. Hallituksen ulkoasiainvaliokunta käsitteli asiaa tasavallan presidentti Mauno Koiviston johdolla.

- Kuuluin itse niihin, jotka kannattivat nopeaa aikataulua. Kun presidentti oli jo tekemässä johtopäätöstä myötäsukaisen mutta odottavan kannan suuntaan, vieressäni istunut ja asiassa samanmielinen kansliapäällikkö Kalela potki nilkkaani kannustaen vielä kerran puuttumaan asiaan, Aho kirjoittaa.

Väyrysen esitys vallanvaihdosta

Kertaalleen Aho oli myös valmis luopumaan pääministerin tehtävästä. Keväällä 1993 silloinen ulkoministeri Paavo Väyrynen (kesk) esitti Aholle salkkujen vaihtoa. Väyrysen mielestä Ahon pusero oli tyhjä, eikä tämä kyennyt enää realistisesti arvioimaan tilannettaan ja asemaansa.

- Tein Väyryselle selväksi, että olen valmis väistymään pääministerin paikalta, mutta en ulkoministeriksi vaan hallituksen ulkopuolelle, Aho kirjoittaa.

Väyrysen suunnitelmaan kuului valtiovarainministeri Iiro Viinasen (kok) vaihtaminen saman puolueen Ilkka Suomiseen.

Tilanne laukesi Väyrysen lähtöön hallituksesta. Aho nosti tilalle MTK:n puheenjohtajan Heikki Haaviston (kesk).
- Kun katsoin Väyrysen kasvoja ja olemusta, uskoin tuottaneeni hänelle melkoisen yllätyksen, Aho kirjoittaa.

Aho selvittää kirjassaan myös mm. säästöpankkien pilkkomista. Hänen mukaansa Suomen Säästöpankin liiketoiminnan myynti kilpaileville pankkiryhmille näytti tehtyjen selvitysten valossa taloudellisesti ja pankkirakenteen kehityksen kannalta järkevimmältä.

STT-IA
2.10.1998


POLITIIKKA -SIVULLE