Jos jonkinkaista kilpailua



Internetistä löytyy lukuisia kilpailuja, joissa on toinen toistaan "parempia" palkintoja. Monet yritykset käyttävätkin kilpailuja houkuttelemaan väkeä kotisivuilleen.


Nettikilpailuissa on myös se hyvä puoli, että niiden voittosuhde on yleensä parempi kuin esimerkiksi lehtien kilpailuissa, tosin palkintojen joukkoon mahtuu myös mainosromppuja yms. vähemmän tarpeellisia palkintoja.

Talvi lähestyy vääjäämättömästi ja sen myötä joka-aamuinen auton ikkunoiden raapiminen. Mikäpä olisikaan mukavampi palkinto kuin auton sisätilalämmitin, joka helpottaa aamuaskareita. Autovistan kilpailussa voi voittaa haluamansa Calix - sisätilalämmittimen, joita arvotaan peräti kaksi kappaletta.

Kännykkä ja hiustenkuivaaja

Mutta entäpä jos ei ole autoa mihin sisätilalämmittimen laittaisi? Silloin auttaa Keltaiset Sivut, joiden kilpailussa on mahdollisuus voittaa Ford henkilöauton taikka Nokian 6110 kännykän.

Kilpailun löytyminen sivuilta on tosin vaikeaa, joten mainittakoon että klikkaamalla oikean yläkulman pikkukuvaa aukeaa kilpailusivu. Myös Seinäjokilainen -lehden kilpailussa on palkintona kännykkä, eli Nokian 3110. Kilpailussa pitää valita paras nettisivu Seinäjokilaisen paikallislinkeistä.

Autoilijan energiansäästöön tuo apunsa Heinolan energia. Kilpailussa pitää suunnitella käyttöohje hiustenkuivaajalle ja kilpailun palkintona arvotaan kotimainen Pakkasvahti.

Mikäli autoilu ei kiinnosta mutta skootterilla ajo on lähellä sydäntä kannattaa surffata Tuulilasin skootteriarvontaan, jossa arvotaan kuukausittain vuoden loppuun asti Yamahan skootteri.

Samalla voi tilata myös Tuulilasin erikoishintaan ja kilpailuun osallistumalla saa todennäköisesti kotiinsa mainospostia.

Leffalippuja ja kompuuttereita

Vaikka videot onkin olemassa on aivan erilaista käydä katsomassa elokuva elokuvateatterissa. Finnkinon Leffatriviassa kysytään muutama elokuva-aiheinen kysymys. Kolmella oikealla vastauksella osallistuu kilpailuun, jossa päivittäin voittaa joku onnellinen Finnkinon leffalipun. Lisäksi jaossa on muita elokuva-aiheisia palkintoja.

Myös tietokoneen voi voittaa nettikilpailussa. Lisäksi kyseinen palkinto on viimeisintä tekniikkaa, eli Osborne Power Atx PII tietokone. Siispä onkin syytä suunnata WebDirect -kilpailuun ja täyttää osallistumislomake.

Halutessaan saa myös tarjouksia sekä tietoa uusista kilpailuista email-osoitteeseensa. Ohjelmistotalo NSD:n kilpailussa saa itse valita palkintonsa erilaisista ohjelmistotuotteista.

Kilpailun kysymykset tosin ovat kohtuullisen vaikeita ja ainoastaan oikein vastanneet osallistuvat kilpailuun, mutta mikäli haluaa haastetta, niin voi kokeilla etsiä vastaukset kilpailun kysymyksiin.

MARKO HAKALA
2.10.1998


AJASSA -SIVULLE