Ensin VTS, nyt AIS, myös alan koulutus uudistuu

Merenkulun turvallisuutta kohennetaan



Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO kehittelee jatkuvasti uusia sovelluksia merenkulun ja merenkulkijoiden turvallisuuden parantamiseksi. Myös Suomessa alusturvallisuuteen on panostettu paljon ja merenkulun ammattilaisten pätevyyttä kohennetaan kansainvälisen STCW-sopimuksen edellyttämälle tasolle.


Mm. pelastautumiskoulutuksen osuutta alan koulutusohjelmissa lisätään kaiken aikaa. Lähiajan teknisistä uudistuksista merkittävimpiä ovat olleet VTS-seurantajärjestelmän käyttöönotto ja toistaiseksi kokeiluasteelle kehitetty AIS - alusten tunnistusjärjestelmä.

VTS turvaa maissa, AIS toimii aluksilla

Tällä hetkellä Helsingissä ja Turun saariston Nauvossa toimivat VTS (Vessel Traffic Service) -keskukset perustavat valvontansa tutkiin, kameroihin ja tietokoneisiin. Kaikki alueelle saapuvat alukset ilmoittautuvat VTS-keskukseen, joka ottaa ne seurantaansa.

Meriliikenteen lisääntyessä VTS-järjestelmä helpottaa alusten ohjausta lennonjohdon tavoin. Tähänastiset VTS:n toiminnasta saadut kokemukset ovat hyviä, järjestelmä on osoittautunut erityisen hyödylliseksi esimerkiksi Helsingin edustalla sijaitsevan Kustaanmiekan kapean salmen vilkkaan liikenteen seurannassa.

Järjestelmää aiotaankin Suomessa lähivuosina laajentaa Pohjanlahdelle ja Itäiselle Suomenlahdelle. Kun VTS-keskukset toimivat rannikolla, uusi vastikään esitelty AIS (Automatic Ship Identification System)-järjestelmä on kehitetty parantamaan ensisijaisesti alusten keskinäistä viestintää alusten ohitus- ja kohtaamistilanteiden turvallisuuden lisäämiseksi.

AIS-järjestelmässä aluksiin asennetaan tunnuslaite, joka lähettää ja vastaanottaa jatkuvasti ja automaattisesti alusten tunnistamis- ja sijaintitietoja. Järjestelmässä alukset lähettävät tietoja sekä toisilleen että maihin VTS-keskukseen tai meripelastuskeskukseen, joissa alukset nähdään sähköisellä merikarttapohjalla ja niitä voidaan opastaa puhelimitse.

Suomen ja Ruotsin sovellusta AIS-standardiksi ollaan ajamassa yleiseksi standardiksi myös kansainvälisessä merenkulkujärjestössä, IMO:ssa.

Järjestelmä yritetään saada pakolliseksi kaikkiin matkustaja-aluksiin ja 300 tonnia suurempiin rahtialuksiin vuoteen 2002 mennessä. Pienimpiin aluksiin tällä hetkellä noin 50 000 markkaa alusta kohden maksavaa järjestelmää ei uskota saavan, joten tutkan merkitys meriturvallisuuden kannalta on tulevaisuudessakin keskeinen.

Merenkulkulaitos on lähestynyt suurimpia varustamoita kirjeitse ja suositellut järjestelmän käyttöönottoa suomalaisaluksilla. Tällä hetkellä Poseidon-nimisen EU-hankkeen puitteissa kehitettyä järjestelmää kokeillaan Suomessa Silja Serenadella, Viking Mariellalla ja Suomenlinnan lautalla sekä kahdella merenkulkulaitoksen yhteysaluksella.

Ihmishenki tärkein merelläkin

Meriliikenteen voimakas kasvu ja yhä vaativampien teknisten menetelmien käyttöönotto ovat lisänneet haasteita aikaansaada kaikkia merenkulkijoita koskevia turvallisuutta parantavia yleissopimuksia.

Merenkulkualan koulutusta, pätevyyskirjoja ja vahdinpitoa koskeva kansainvälinen yleissopimus uusittiin kesällä 1995 ja sen päätavoite on laivaväen pätevyystason kohottaminen mm. kommunikaatiotaitojen kehittämisellä ja korostamalla ohjatun harjoittelun merkitystä.

Ihmishengen turvaamiseksi merellä korostetaan jatkuvan ja ajantasaisen pelastautumiskoulutuksen järjestämistä alan oppilaitoksissa.

Meriliikenteen työvoiman tarpeen lähivuosina lisääntyessä Suomen merenkulkupiireissä ollaan kannettu huolta ohjatun kauppa-alusharjoittelun järjestämisestä tulevaisuudessa. Resursseja tarvittaisiin lisää myös kouluttavan henkilöstön jatkokoulutukseen.

Merenkulkualan koulutuksen laadun varmistamiseksi merenkulkuopetusta antavilta yksiköiltä vaaditaan nykyisin ulkoinen auditointi, joka suoritetaan Opetushallituksen ja Merenkulkulaitoksen yhteistyönä. Raportti toimitetaan Merenkulkulaitoksen toimesta IMO:lle.

Kansainvälinen merenkulkujärjestö on viime vuosina sattuneiden vakavien merionnettomuuksien jälkeen pyrkinyt tiukentuneilla säädöksillä korostamaan, että aluksen lastin ja sen miehistön kaikinpuolinen turvaaminen on merellä tärkeintä.

MIKKO LAITINEN
2.10.1998


AJASSA -SIVULLE